15/02/2011

Kevään vihreää lautaselle

Kotikokin elämä ei käy tylsäksi, jos rohkenee ennakkoluulottomasti kokeilla uusia raaka-aineita ja maistella uusia makuja. Meikäläiselle maistuu melkein kaikki, mutta aina silloin tällöin eteen tulee jotain, johon ei heti varauksetta ihastu.
Tuoreen korianterin makuun en oikein ole päässyt. Sitähän käytetään paljon esimerkiksi aasialaisessa keittiössä, mutta vaikka kuinka olen yrittänyt, ei siitä ole tullut lempiyrttiäni.
Kaikesta ei tietysti tarvitse pitää, mutta omaan ruokafilosofiaani kuuluu ajatus, että kaikesta voi opetella pitämään. Päätin siis, että korianteristakin tulee vielä kaverini.
Korianterin kumppaniksi valitsin viimeksi kunnon fileen merilohta. Samaan makupalettiin sopivat aika hyvin myös kotoinen tilli sekä sitruunamehu ja sitruunankuoriraaste.
Yrteistä, sitruunasta, suolasta ja oliiviöljystä syntyi raikas, keväänvihreä tahna, jonka lohi sai peitokseen. Heleän vihreä oli myös kalaruoan lisuke, kermainen hernepyree. Se on helppo ja nopea tehdä ja sopii mainiosti liha- ja kasvisruokienkin lisukkeeksi. Ja jos sitä sattuu jäämään, loput voi käyttää vaikkapa levitteenä leivän ruisleivän päällä.

TILLI-KORIANTERILOHI
n. 800 g lohifileetä
2 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua korianteria
1 sitruunan raastettu kuori
1 sitruunan mehu
½ dl kuorittuja auringonkukan siemeniä
suolaa maun mukaan
½ dl oliivi- tai rypsiöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Hienonna yrtit pieneksi silpuksi ja laita kulhoon.
Pese sitruuna hyvin, raasta sen kuori ja purista toisesta puolikkaasta mehu ja sekoita sekä raaste että mehu yrttisilpun joukkoon. Mausta ripauksella suolaa.
Kaada kulhoon myös auringonkukan siemenet ja oliiviöljy ja sekoita sauvasekoittimella hienoksi tahnaksi.
Nypi lohesta ruodot pois ja laita filee voideltuun uunivuokaan. Tee kalan pintaan syviä viiltoja. Purista mehu toisesta sitruunanpuolikkaasta kalan päälle. Ripottele fileelle myös hiukan suolaa. Laita yrttitäytettä viiltoihin ja levitä vielä lopuksi koko fileen päälle. Paista uunissa 20–30 minuuttia fileen paksuudesta riippuen.

HERNEPYREE
1 pss pakasteherneitä
½ rasiaa (n. 100g) yrttituorejuustoa
1 valkosipulin kynsi
suolaa ja mustapippurilla maun mukaan

Sulata pakasteherneet ja soseuta sauvasekoittimella. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja puristettu valkosipulin kynsi. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO