Tag Archives: tuorejuusto
Lue koko artikkeli...Purkista pastakastikkeeseen
Aina silloin tällöin sitä hurahtaa johonkin raaka-aineeseen ja käyttää sitä mahdollisimman monessa ruuassa. Säilykkeet eivät yleensä ole minun top ten -listani kärjessä, mutta Kala-Kallen savulohirouhe tomaattikastikkeessa pääsi heti ensikokeilun jälkeen suosikkien joukkoon. Tonnikala jää kirkkaasti toiseksi, niin paljon parempaa kotimainen, …
Arjen hyvää pikaruokaa
Tiedättehän sen tunteen, kun työpäivän jälkeen pääsee vihdoin väsyneenä kotiin, raahaa kauppakassit sisään ja miettii, mistä ihmeestä saisi vielä voimia ruuanlaittoon. Tilanne on tuttu varsinkin niiltä ajoilta, kun lapset vielä olivat pieniä ja asuivat kotona, mutta eipä se ole outo …
Pikkuruokaa uuteen vuoteen
Joulun herkkuja notkuvan ruokapöydän jälkeen uutta vuotta voi juhlistaa vähän yksinkertaisemmin rakentamalla tarjoilun erilaisista pikkuannoksista. Joulusta jää yleensä monenlaisia raaka-aineita, joita voi käyttää vielä uudenvuoden tarjoilussakin. Esimerkiksi saaristolaislimpun loput voi pyöritellä voileipäkakkutikkareiksi. Ne ovat muutenkin hauska vaihtoehto suolaiselle piirakalle tai …
Kalaisa kesäkurpitsakeitto
Aika monesta kotipuutarhasta pukkaa tähän aikaan kesästä niin paljon kesäkurpitsaa, ettei aina tahdo keksiä, mihin kaikkeen sitä käyttäisi. Kesäkurpitsahan ei sinällään maistu juuri miltään ja varmaan juuri sen takia se taipuu monenlaisiin ruokiin, jopa leivonnaisiin. Jotkut käyttävät kesäkurpitsaa raakana esimerkiksi …
Pinaattilettuja kesälounaaksi
Kun tyttäret vielä asuivat kotona, yksi kesän mieluisimmista ruuista oli pinaattiletut, joiden kanssa kanssa syötiin itse tehtyä tonnikalatahnaa. Oman kasvimaan tuore pinaatti teki lettusista aivan erityisen maukkaita. Lapset ovat aikaa sitten lentäneet pesästä, mutta pinaattilettuja tekee silti aina välillä mieli. …
Värikästä kesäruokaa
Kesällä kotikokin ruokalista kevenee kuin itsestään. Enää ei tee mieli raskaita liha-patoja, vaan raikkaita salaatteja, kalaa, marjoja ja hedelmiä. Tässä kesämenussa on juuri näitä kaikkia. Kuhanyytit kypsyvät nopeasti grillissä ja saavat mehevän aromin uudesta sipulista ja piparjuurituorejuustosta. Kalan kanssa sopii …
Vaniljainen viinikylpy aprikooseille
Olen tosi laiska leipomaan. Jostain syystä se tuntuu paljon työläämmältä kuin ruoanlaitto. Tässä ajatuksessa ei tosin taida olla logiikkaa, koska saatan paiskia keittiössä jonkun ruoan kanssa töitä vaikka kuinka paljon. Siippa joskus kommentoikin, että köökissä näyttää siltä kuin siellä olisi …
Pyöräytä kalasta murekepihvejä
Kun menen ravintolaan syömään, valitsen yleensä mieluummin kalaa kuin lihaa. Ainakin, jos tarjolla on tuoretta järvikalaa. Lohikin on kelpo ruokaa, mutta kun sitä on tarjolla aina, siitä on tullut enemmänkin hyvä arkiruoan raaka-aine kuin ruoka, jolla haluaa herkutella hyvässä ravintolassa. …
Hiukan fiinimpiä “nopposia”
Sanotaan, että kun alkaa ikääntyä, lapsuus palaa entistä useammin mieleen. Ehkä nyt on se hetki, kun huomaan aika usein muistelevani lapsuuden ihania kesiä; tuoksuja, tunnelmia ja varsinkin makuja. Monet kesän ruoat, esimerkiksi uudet perunat, nostavat makumuistoja pintaan. Kullankeltaiset siiklit ovat …
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- lokakuu 2024 (1)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
Simppelisti silakkaa
Yhtenä lauantaina iski silakan kaipuu. Viime tipassa ehdin torin kalakauppiaalle, jolla onneksi oli vielä hiukan silakkafileitä jäljellä. Otin kaikki, ja kotona huomasin, että niitä taisi sittenkin olla tuplamäärä normaaliin ostosmäärääni verrattuna. Olin ajatellut, että teen pitkästä aikaa silakkapihvejä, mutta kun …