4/10/2011

Siskot sopivat myös soosiin

On hauska kokeilla uusia ruokalajeja, mutta välillä pitää palata perusmakujen äärelle. Siskonmakkarakeitto on kaikille tuttu arkiruoka, joskin se jakaa aika vahvasti mielipiteet; toiset inhoavat, toiset rakastavat.
Mausteisista ”siskoksista” saa kyllä muutakin kuin soppaa. Näin joskus jossain lehdessä siskonmakkarakastikkeen ohjeen, mutta eihän sitä enää mistään löytynyt, piti siis säveltää itse.
Siskonmakkaroissa on sen verran makua, että paljon ei soosiin tarvita edes mausteita, lempituorejuustoa vain, tomaattimurskaa ja paljon tuoretta persiljaa.
Siskonmakkaroiden käsittely on sottaista puuhaa, mutta vaiva palkitaan herkullisella maulla. Kastike nopeasti ja maistuu hyvältä perunoiden, pastan, keitetyn ohran tai riisin kanssa.

SISKONMAKKARASOOSI
(reilu annos kahdelle)
400 g siskonmakkaroita
1 rkl öljyä
1 sipuli
1,5 dl yrteillä maustettua tomaattimurskaa
100 g Afrikan paprika –tuorejuustoa
(loraus ruokakermaa)

Kaada öljy kasarin pohjalle ja purista siskonmakkarapallukat sinne kypsymään.
Anna paistua hetki, ennen kuin sekoitat, ettei makkaramassa mene rikki.
Pilko sipuli pieneksi ja laita siskonmakkaroiden sekaan kuullottumaan hetkeksi.
Lisää tomaattimurska ja tuorejuusto ja sekoittele, kunnes juusto sulaa.
Anna kiehahtaa hetki.
Jos kastike on liian paksua, lisää loraus ruokakermaa.
Silppua sekaan paljon tuoretta persiljaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO