Herkullista linnunlihaa
Totesimme ystävän kanssa tässä yhtenä päivänä, että kun keksii tai löytää oikein hyvän reseptin, sitä ei kannata käyttää liian usein. Ensimmäisellä kerralla koettu ihana elämys väljähtyy, jos samaa herkkuruokaa on pöydässä parin viikon välein.
Tunnustanpa kuitenkin nyt tässä, että olen tänä kesänä hiukan poikennut tästä säännöstä. Meillä on nimittäin syöty aika monta kertaa kalkkunaleikkeistä tehtyjä raejuustotäytteisiä kääröjä. Ei tosin ihan parin viikon välein, mutta melkeinpä kerran kuussa.
Olen aina pitänyt linnunlihasta, kukonpojat ovat suosikkejani, mutta keväällä ihastuin myös kalkkunanlihaan. Toki olen sitä käyttänyt ennenkin, mutta kun broileri ei oikein maistu, aloin ostaa kalkkunaa entistä useammin. Se on maukasta ja kypsyy todella nopeasti, joten esimerkiksi työpäivän jälkeen saa ruoan pöytään aika äkkiä, kun vain paistaa kalkkunan fileepihvit pannulla ja tekee niiden kaveriksi hyvän salaatin.
Useimmiten olenkin vain paistanut pihvit, mutta halusin välillä kokeilla jotain muuta ja niin syntyi tämä resepti. Ilmakuivattu kinkku tuo kääröihin sopivaa suolaisuutta ja on hyvä vastapaino lempeälle raejuustotäytteelle. Toki kääröt voi kietoa myös amerikanpekoniin, mutta ilmakuivattu kinkku on minun mielestäni huomattavasti maukkaampaa.
Alun perin olisin halunnut täytteeksi italialaista ricotta-juustoa, joka muistuttaa raejuustoa, mutta on miedompaa. Ricottaa ei vielä alkukesästä kotikylästä saanut, mutta nyt on sekin puute korjattu, kiitos kaupan hyvän palvelun. Ehkäpä syksyn saan aikaan vielä reseptin, jossa voi kokeilla ricottaa.
RAEJUUSTOTÄYTTEISET KALKKUNAKÄÄRÖT
8 kpl maustamattomia kalkkunan ohutleikkeitä
1 pkt ilmakuivattua kinkkua
marinadi:
2 sitruunan mehu
2 rkl fariinisokeria
4 rkl rypsi -tai oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä pilkottuina
tuoreita yrttejä, esimerkiksi timjamia
mausteet:
currya
paprikajauhetta
mietoa chilirouhetta
suolaa
täyte:
1 prk pehmeää raejuustoa
nippu lehtipersiljaa (tai tavallista)
2 tl sinappia
Nuiji kalkkunaleikkeitä hiukan ohuemmiksi. Sekoita keskenään marinadin ainekset ja laita leikkeet marinadiin muutamaksi tunniksi. Ota leikkeet liemestä, kuivaa hyvin ja mausta ripauksella currya, paprikajauhetta, chilirouhetta ja suolaa. Silppua lehtipersilja ja sekoita se hyvin pehmeään raejuustoon. Lisää joukkoon sinappi.
Nosta jokaiselle leikkeelle sopiva nokare raejuustotäytettä, rullaa varovasti ja kääri rullan ympärille viipale ilmakuivattua kinkkua. Nosta kääröt voideltuun uunivuokaan ja paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes kalkkunakääröt ovat kauniin kullanruskeita. Kypsymisaika riippuu leikkeiden paksuudesta, mutta kannattaa muistaa, että kalkkunaa ei kannata kypsentää liikaa, ettei siitä tule sitkeää ”kengänpohjaa”.
Tarjoa keitettyjen perunoiden, pastan tai riisin sekä salaatin kanssa.
4 Responses to Herkullista linnunlihaa
Vastaa
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
Täytteeseen voisi sopia myös pinaatti, nokkonen tai salvia.
Totta puhut Ulla, niin voisi, varsinkin pinaatti ja salvia kuulostavat hyviltä. Ja jos vielä raastaisi mausteeksi sitruunankuorta, siitäkin voisi syntyä hyvä yhdistelmä muiden täytteiden kanssa.
Oikein hyvä resepti! Kiitos paljon
Mukavaa,että pidit reseptistä. Toivottavasti löydät myös muita, joita haluat kokeilla.
T. Marja-Liisa