26/04/2016

Herkullista, helppoa vappuruokaa

Viikonloppuna juhlitaan vappua, joka on yksi kevään ruokajuhlista. Luvassa ovat perunasalaatin, sillin ja kuohujuoman kekkerit. Paitsi ettei meillä syödä perunasalaattia.
Vappupöytään sopii mielestäni kyllä hyvin jokin ruokaisa salaatti, jonka tällä kertaa tein couscous-pohjaan. Se käy myös piknik-evääksi, jos joku semmoista vinkkiä kaipaa.
Otin mukaan menuun myös polentaranskikset, sillä jostain syystä mieleni on jo monta viikkoa tehnyt rapeaa, parmesaninmakuista polentaa. Kylkeensä ne eivät paljon muuta tarvitse kuin hyvää pihvilihaa.

Ja jotta vaihtoehtoja olisi vielä hiukan lisää, pyöräytin hirvenlihasta punaisella pestolla maustettuja pikkulihapullia, jotka saivat rapean kuorrutuksen seesaminsiemenistä.
Aterian makea päätös on muunnelmani tiramisusta, joka on todella helppo ja pikainen jälkiruoka.

Laseihin kaadetaan tietysti shampanjaa tai kuohuviiniä, ja jos halutaan olla oikein trendikkäitä, kuplivainen on roséta. Rosé-shampaja ja kuohuviini kun sopivat aika mainiosti monenlaisten ruokien, lihojen, kalojen ja noutopöydän tarjottavien kanssa.
Herkutelkaa ja nauttikaa keväästä!

PARSASALAATTI
1,5 dl couscosia (täysjyvä)
2 dl vettä
suolaa

nippu vihreää parsaa
2 isoa avokadoa
2 kiiviä
muutama kevätsipulin varsi
1 pkt pekonia
kourallinen pistaasipähkinöitä
n. 100–150 g Västerbotten-juustoa tai parmesania

Kastike:
½ dl valkoista balsamicoa
½ dl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
mustapippuria

Mittaa couscous-suurimot kulhoon. Kiehauta vesi ja kaada couscousin päälle, peitä kannella ja anna olla, kunnes vesi on imeytynyt suurimoihin ja couscous on kuivaa. Jäähdytä.
Paista pekoni rapeaksi pannulla tai uunissa ja nosta lautaselle talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Leikkaa pekoni paloiksi.
Leikkaa parsasta puumainen tyvi, kuori parsat ohuelti nupun alapuolelta ja keitä tai paista ne napakan kypsiksi. Jäähdytä.
Tee salaatinkastike ja sekoita se jäähtyneeseen couscousiin.
Kuori ja viipaloi avokado ja valuta päälle hiukan sitruunamehua, etteivät viipaleet tummu. Kuori ja pilko kiivit, silppua kevätsipuli. Leikkaa parsat paloiksi, mutta säästä nuput koristeluun.
Sekoita vihannekset couscousiin ja lisää salaattiin vielä kuoritut pistaasipähkinät ja viipaloitua tai muruiksi lohkottua voimakkaanmakuista juustoa. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Tarjoa esimerkiksi grillatun liha, kalan tai kanan kanssa.

h_vappupilkkumi2

POLENTARANSKALAISET
2,5 dl polentajauhoja
5,5 dl vettä
1-2 tl kasvisliemijauhetta
tuoretta timjamia tai rosmariinia
1,5 dl raastettua parmesania
2 rkl voita
savupaprikajauhetta

Laita vesi kattilaan ja lisää kasvisliemijauhe. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada polentajauhot veteen koko ajan sekoittaen. Vähennä lämpöä ja hauduta välillä sekoittaen noin 15 minuuttia. Jos polenta paksunee heti, lisää vettä. Ole tarkkana, ettei se pala pohjaan.
Kun polenta on kypsää ja pehmeää, lisää raastettu parmesan ja voi. Silppua sekaan timjamia tai rosmariinia. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka n. 20 cm x 27 cm leivinpaperilla. Levitä polentapuuro vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä muutama tunti.
Leikkaa jähmettynyt levy reilunkokoisiksi ”puikoiksi” tai ranskalaisiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele ranskikset öljyllä ja paista 225-asteisessa uunissa kunnes ne saavat hiukan väriä. Käännä paistamisen puolivälissä. Ripottele päälle savupaprikajauhetta ja tarjoile lihan lisukkeena.

NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT
n. 700 g naudan ulkofileetä
2 rkl öljyä
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl sinappijauhetta
mustapippurirouhetta
2 tl fariinisokeria
paistamiseen voita ja öljyä
sormisuolaa

Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Leikkaa fileestä neljä tasa-kokoista pihviä. Halutessasi voit nuijia niitä hiukan.
Sekoita savupaprikajauhe, sinappijauhe, fariinisokeri ja mustapippuri öljytilkkaan ja hiero mausteseos pihvien pintaan. Anna maustua parin tunnin ajan.
Ota pihvit huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja nokare voita. Pannu saa olla oikein kuuma. Paista pihvejä noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Voit tarjota pihvit kokonaisina tai ohuina suikaleita. Ripottele päälle sormisuolaa juuri ennen tarjoilua.
Tarjoa polentaranskalaisten kanssa.

h_vappupilkkumi3

PESTOLIHAPULLAT
500 g hirven tai naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl korppujauhoja
1 muna
1 prk (185 g) punaista pestoa
seesaminsiemeniä

Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljytilkassa pannulla tai mikrossa. Anna jäähtyä.
Sekoita jauhelihan joukkoon sipulit, punainen pesto, korppujauhot ja kananmuna. Vaivaa tasai-seksi lihapullataikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pieniä lihapullia.
Laita lihapullat leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. paista 200-asteisessa uunissa kypsiksi.
Tarjoa uunitomaattien ja uunissa paistettujen perunaviipaleiden kanssa.

h_vappupilkkumi4

PÄHKINÄINEN TIRAMISU
Savoiardi-keksejä
vahvaa kahvia (espresso on parasta)
mascarpone-juustoa
turkkilaista jogurttia
Nutella-pähkinätahnaa
sokeroimatonta kaakaojauhetta
marenkia
tuoreita marjoja

Laita jälkiruokakulhon pohjalle 1-2 keksiä puolitettuina. Kostuta vahvalla kahvilla niin, että keksit pehmenevät, mutta eivät hajoa. Sekoita mascarponea, jogurttia ja nutellaa mieleisessäsi suhteessa. Mitä enemmän Nutellaa, sen suklaisempaa ja pähkinäisempää tulee. Nostele mascarponeseos keksien päälle ja anna jälkiruoan tekeytyä hetki viileässä. Ripottele juuri ennen tarjoilua pinnalle kaakaojauhetta ja koristele esimerkiksi marenkimuruilla tai tuoreilla marjoilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO