29/08/2017

Pavut ovat parhaita

Ruokablogit ovat viime päivinä tulvineet kukkakaalireseptejä. Niiden ansiosta kukkakaalisadolle on saatu lisää menekkiä, mikä on mainio asia. Minä kuitenkin rummutan nyt papujen puolesta, sillä niitä syödään meillä vielä aivan liian vähän. Esimerkiksi Etelä-Euroopassa kaikenlaisia papuja popsitaan monin verroin enemmän. Kotimaiset kasvikset -yhdistys on nimennyt pavut Vuoden 2018 vihannekseksi.
Omia suosikkejani ovat kaikenlaiset pensas- eli tarhapavutpavut. Nykyinen kasvimaani on pikkuruinen tilkku entiseen verrattuna, mutta pari riviä pavunsiemeniä on tuottanut mukavasti satoa.
Aika moni tuntee pensaspavun vain kesäkeitosta, jossa se lähes poikkeuksetta on keitetty ylikypsäksi ja mauttomaksi. Tuoreita, rapeita, vihreitä pensaspapuja ei kannata niihin sekoittaa. Papulaji on ehkä sama, mutta makuelämys valovuoden päässä kesäkeittopavuista.
Tuorepavut eivät paljon mausteita kaipaa. Parhaimmillaan ne ovat nopeasti suolavedessä keitettyinä ja voisulan kanssa nautittuina.
Itse yhdistän vihreisiin papuihin usein lempimakujani sitruunaa, valkosipulia, lehtipersiljaa ja parmesaanijuustoa. Isokin annos papuja hupenee hetkessä, niin hyviä ne ovat sellaisenaan tai pääruuan lisukkeena.

 

 

SITRUUNA-PARMESAANIPAVUT

500 g vihreitä papuja
3 valkosipulin kynttä viipaloituina
öljyä
silputtua persiljaa
1 rkl sitruunamehua
2 rkl voita
ripaus sormisuolaa

Leikkaa pavuista kovat kannat pois ja huuhdo ne huolellisesti. Laita isoon paistinpannuun hiukan vettä, mausta se suolalla ja keitä papuja muutama minuutti niin, että ne jäävät rapeiksi. Valuta vesi pois pannusta ja kaada pavut odottamaan toiseen astiaan. Kuullosta valkosipuliviipaleita öljyssä sen verran, että ne vähän pehmenevät. Lisää pavut uudelleen pannulle ja kuumenna nopeasti. Sekoita joukkoon voi, purista päälle sitruunamehua ja kaada tarjoilukuhoon. Ripottele papujen päälle tarvittaessa hiukan sormisuolaa sekä parmesaanilastuja tai -raastetta ja silputtua lehtipersiljaa. Nauti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO