7/09/2017

Kalkkunaa rullalle ja grilliin

Kun aamukahvipöydän toiselta puolelta kuuluu toive, että voitaisiinko grillata illalla jotain, mieleen ei tule yhtään ideaa. On kiireisen viikon perjantai, ja jo aamulla tuntuu siltä, ettei ole varmaa saadaanko illalla pöytään yhtään mitään.
Pakastin on täynnä monenlaista lihaa, mutta lähtiessäni iltapäivällä töistä huomaan, etten muistanut ottaa mitään sulamaan. Kaupassa ainoa ajatukseni on, että nyt pitää valita jotain, joka kypsyy grillissä nopeasti. Kun kohdalle osuu pakkaus kalkkunan maustamattomia fileeleikkeitä nappaan sen ostoskärryyn. Sen enempää en jaksa ideoida. Luotan siihen, kotoa löytyy jotain tykö-tarpeita.
Niin kuin löytyykin: pala sinihomejuustoa, punainen paprika, sipulia, valkosipulia, lehtipersiljaa ja paketti pekonia. Täytän niillä kalkkunaleikkeet, käärin ne rullalle ja kiepautan jokaisen ympärille siivun pekonia. Mausteeksi yrttimaustetta, jossa on ripaus chiliä, sipaisu öljyä ja sitten grilliin. Lisukkeeksi teen lehtikaali-fetapaistosta sekä grillattuja tomaatinpuolikkaita. Saatiin sittenkin kelpo grilliateria
Kalkkunaa pitäisi syödä useamminkin, mutta valitettavasti kalkkunatuotteet eivät kaupassa nouse kovin hyvin esiin broilerituotteiden joukossa. Usein kalkkunaa ei tahdo löytää lainkaan, mikä on harmi, sillä se on todella hyvää ja ravintoarvoiltaan erinomaista.
Kalkkunanliha on vähärasvaista ja valtaosa rasvasta on pehmeää. Kalkkunassa on myös paljon hyvälaatuista proteiinia. Kannattaa siis tarttua kauppiasta hihasta ja patistella pitämään valikoimissaan myös tätä linnunlihaa.

GRILLATUT KALKKUNARULLAT

6 kpl kalkkunan fileeleikettä
yrttimaustetta
ripaus chiliä
suolaa
mustapippuria
punainen paprika suikaleina
sinihomejuustoa
sipulia viipaleina
valkosipulia viipaleina
6 viipaletta Amerikanpekonia
öljyä 

Ota kalkkunaleikkeet huoneenlämpöön noin tunti ennen grillaamista. Nuiji ne kelmun välissä ohuemmiksi ja ripottele molemmille puolille mausteita. Suikaloi paprika, silppua persilja, viipaloi sipulit ja valkosipulit ja pilko sinihomejuusto.
Nosta täytteitä jokaiselle leikkeelle ja kääri ne tiukalle rullalle. Kääri ympärille viipale Amerikanpekonia. Sipaise hiukan öljyä rullien päihin, jotka eivät jää pekonin alle.
Grillaa maltillisella hiilloksella kypsiksi. Varo pitämästä rullia grillissä liian kauan, sillä kalkkuna kypsyy nopeasti. Liika paistaminen vain kuivattaa hyvän lihan.
Tarjoa mieleistesi lisukkeiden kanssa.

LEHTIKAALIPAISTOS
lehtikaalia
sipulia
punasipulia
rusinoita
feta-juustoa
öljyä
suolaa
mustapippuria

Huuhdo lehtikaalin lehdet ja irrota niistä kovat ruodit. Leikkaa kaalinlehdet ohuiksi suikaleiksi. Viipaloi punasipuli ja silppua valkosipulinkynnet. Kuullota kasvikset pehmeiksi öljytilkassa, mausta mustapippurilla ja maltillisesti suolalla.
Lisää joukkoon rusinat ja anna koko satsin muhia vielä hetki. Murustele paistoksen päälle fetaa juuri ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO