26/03/2023

Kaalia ja kebabia

Hyvät reseptit syntyvät usein sattumalta, esimerkiksi silloin, kun jääkaapissa ei ole ruuan raaka-aineiksi juuri muuta kuin puolikas keräkaali, muutama porkkana ja kokeilumielessä ostettu rasia valmiita kebab-lastuja. Onneksi kotoa löytyy aina myös erilaisia mausteita ja maustekastikkeita.

Edellä mainituista raaka-aineista sai alkunsa tämä kaali-kebabpannu, jota olen tehnyt jo useammankin kerran. Kebab ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, mutta tässä ruoassa se maistui oikein hyvältä. Kaupasta saa nykyään monenlaisia kypsiä kebablastuja, joista saa tarvittaessa aika nopeasti kasvisten kanssa kelpo aterian.

Kaali ja kebab sopivat hyvin yhteen. Makea chilikastike ja chilitahna antavat ruokaan sopivasti potkua, pannun kanssa tarjottava kotijuusto taas tasapainottaa kipakuutta mainiosti. Ellei pidä chilikastikkeesta, voi mausteeksi lorauttaa vaikka hiukan siirappia, jolla saa kaaliin perinteisempää makeutta.

Ensimmäisellä kerralla sekoitin kaalipannuun tähteeksi jäänyttä täysjyvä-basmatiriisiä, mutta sen jälkeen vaihdoin riisin pitkäjyväiseen kauraan. Yhtä hyvin kaalin ja kebabin kanssa sopivat vaikka nuudelit.

KAALI-KEBABPANNU
n. 500 g keräkaalia
2 porkkanaa
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
3 rkl soijakastiketta
3 rkl makeaa chilikastiketta
chilihiutaleita tai chilitahnaa maun mukaan
(suolaa tarvittaessa)
öljyä paistamiseen
n. 300 g valmiita kebab-lastuja
kevätsipulia
1,5 – 2 dl pitkäjyväistä kauraa tai täysjyväriisiä
(kotijuustoa)

Huuhtele kaali, halkaise se ja leikkaa mahdollisimman ohuiksi suikaleiksi veitsellä. Todella ohuita suikaleita saa juustohöylällä.
Kuori porkkanat ja leikkaa ohuiksi tikuiksi. Kuori sipuli ja valkosipulinkynnet ja pilko ne.

Kaada isoon paistinpannuun öljyä, lisää kaali, sipulit ja porkkanat ja sekoittele, kunnes ne alkavat kypsyä. Sekoita joukkoon soijakastike, chilikastike sekä halutessasi chilihiutaleita tai chili-tahnaa. Mausteita kannattaa lisätä sen mukaan, miten kipakkaa kaalipannustaan haluaa.

Hauduta kaalipaistosta pannulla keskilämmöllä kunnes kaali ja porkkana alkavat olla pehmeitä. Viime satokauden kaali kypsyy noin 15-20 minuuttia, varhaiskaali taas pehmenee todella nopeasti.

Lisää joukkoon kebab-lastut ja anna niiden paistua ja saada hiukan väriä.

Keitä kaura tai riisi kasvisliemessä kypsäksi ja lisää viimeksi kaalin ja kebabin joukkoon. Kuutioi joukkoon kotijuustoa juuri ennen tarjoilua ja viipaloi koristeeksi muutama keväsipulinvarsi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO