16/07/2023

Helppoa ja herkullista

En pidä voitaikinasta oikeastaan missään muussa kuin joulutortuissa. Ostan jouluksi aina yhden paketin voitaikinalevyjä sillä ajatuksella, että leivon niistä torttuja. Ja aina käy niin, että tortut jäävät leipomatta, koska jouluna on niin paljon kaikkea muuta syötävää.
Tämä toistui jälleen viime jouluna. Katselin voitaikinapakkausta juhannuksen tienoilla ja mietin, että jotakin niistä pitäisi tehdä. Kun jääkaapissa oli myös purkki valmista vaniljakreemiä, syntyi idea kesäisistä leivonnaisista.
Moni muu on varmaan keksinyt saman jo aiemmin, mutta minulla syttyi lamppu silloin.

Sulatin voitaikinalevyt, leikkasin kahteen osaan, voitelin kananmunalla, laitoin keskelle levyä vaniljakreemiä, viipaloin tuoreita mansikoita kreemin päälle ja siitäpä syntyi kerrassaan herkullisia vanilja-mansikkaleivoksia.

Voitaikinalevyistä saa nopeasti tarjottavaa vaikka yllätysvieraille. Taikinaa voi nopeasti sulattaa juuri sen verran kuin on kahvittelijoita.
Leivonnaisten täytteitä voi muunnella mielin määrin, vaniljakreemin tilalle voi laittaa vaikka maustettua rahkaa ja mansikoiden sijaan muita marjoja tai hedelmiä.

Itse olen ihastunut valmiisiin purkkikreemeihin, vaniljan lisäksi myös kinuskinen toimii hyvin marjojen kanssa.

Näitä leivonnaisia on helppo tehdä mökilläkin, jos vain sattuu olemaan pakastin, missä voitaikinaa säilyttää.
Parhaimmillaan leivonnaiset ovat hiukan jäätyneinä.

VANILJA-MANSIKKALEIVOKSET
1 pkt (5 taikinalevyä) voitaikina- tai torttutaikinalevyjä
2 prk valmista vaniljakreemiä
tuoreita marjoja tai hedelmiä viipaleina
voitelemiseen kananmunaa

Anna voitaikinalevyjen sulaa hieman ja leikkaa ne kahteen osaan. Laita levyt leivinpaperin päälle uunipellille

Voitele levyt kananmunalla ja levitä keskelle jokaista taikinalevyä vaniljakreemiä. Jätä noin pari senttiä reunoista ilman kreemiä, jotta taikina pääsee kohoamaan.
Viipaloi mansikat ja asettele kreemin päälle.
Paista 225 asteessa, kunnes leivonnaiset ovat saaneet hiukan väriä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO