18/10/2024

Savulohi ja perunamuusi jalostuvat pihveiksi

Suomessa vietetään kerran vuodessa hävikkiviikkoa, mutta itse yritän viettää sitä joka viikko. Ruoan heittäminen pois tuntuu pahalta, joten aina kannattaa miettiä, voisiko sen jotenkin välttää.
Joka taloudessa tahtoo välillä jäädä ruokaa edelliseltä aterialta, mutta roskiin sitä ei tarvitse välttämättä heittää, sillä tähteistä saa useimmiten vielä kehiteltyä uuden aterian.

Hyvä esimerkki on savustettu tai uunissa paistettu kirjolohi ja perunamuusi. Kun ne yhdistää, saa mainion raaka-aineen lohi-perunapihveihin. Idea ei ole uusi, mutta tahtoo itseltäkin aina välillä unohtua. Lohi-perunapihvit eivät kaipaa edes paljon mausteita, sillä savulohi itsessään on jo aika voimakkaan makuista. Hyvät pihvit syntyvät myös uunilohen tähteistä.

Lohi-perunapihvit maistuvat esimerkiksi salaatin ja etikkakurkkujen kanssa. Ja jos pihvejä jää, niistä saa vielä hyvän iltapalan ruisleivän kera.

LOHI-PERUNAPIHVIT
4:lle
400 g lämminsavukirjolohta tai uunilohta
400 g (n. 4 dl) perunamuusia
3 rkl vehnäjauhoja
3 kananmunaa
1tl suolaa
½ dl ruohosipulia silputtuna
mustapippuria
voita tai öljyä paistamiseen

Riko kananmunat kulhoon ja sekoita ne huolellisesti kylmän perunamuusin kanssa. Lisää joukkoon vehnäjauhot.
Hienonna savulohi haarukalla ja lisää perunamuusin joukkoon hyvin sekoittaen. Silppua ruohosipuli ja sekoita suolan ja mustapippurin kanssa pihvimassan joukkoon.

Muotoile kalamassa pihveiksi kostutetuin käsin tai nostele suoraan paistinpannulle isolla lusikalla.
Paista pihvit kuumalla pannulla voissa tai öljyssä muutamassa erässä. Laita jo paistetut pihvit n. 150-asteiseen uuniin odottamaan, kunnes kaikki on paistettu.
Tarjoa lohi-perunapihvit esimerkiksi salaatin ja etikkakurkkujen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO