29/04/2012

Kevään herkullisimmat nuput

Kaikella on aikansa, myös ruokamaailmassa. Nyt on parsan aika, sitä ei voi olla huomaamatta, sillä kaikki lehdet ovat täynnä parsareseptejä. Pakko on siis minunkin antaa omat parsavinkkini.

Olen joka kevät aina uudelleen noiden vihreiden nuppujen lumoissa. Nimenomaan vihreiden, sillä en ole erityisemmin valkoisen parsan ystävä. Tänä keväänä valkoisia parsatankoja ei edes ole kovin paljon kaupoissa näkynyt, sen sijaan vihreitä kyllä.
Joku sanoi, ettei ymmärrä moista parsavillitystä, eihän parsa edes maistu juuri miltään. Tai jos joltain, niin korkeintaan vähän herneiltä.

Totta on, ettei parsan maku ole kovin voimakas, mutta juttu onkin lisukkeissa. Kun yhdistää parsaan vaikka savulohta tai sitruunakastiketta, niin jopas maku muuttuu. Parasta on se, että parsan kanssa ei tarvita kummallisia kommervenkkeja, yksinkertainen on kaunista, tai tässä tapauksessa maukkainta.

Parsan klassinen lisuke on hollandaise-kastike, mutta kun parsaa syödään kevään aikana monta kertaa, pitää lisukkeita vaihdella. Parsa on siinäkin mielessä hyvä raaka-aine, että siitä voi kehitellä vaikka mitä. Se on hyvää keitettynä, paistettuna, grillattuna, salaateissa ja keitoissa.

Reseptien lisäksi ruokalehdissä esitellään joka kevät parsan valmistukseen tarvittavia välineitä. Esimerkiksi korkeita parsakattiloita, joissa on sisällä metalliverkosta tehty kori. Korissa parsaniput voi laskea kiehuvaan veteen ja nostaa taas sieltä ylös.
Ostin parsakattilan muutama vuosi sitten, mutta yhtä hyvin parsatangot kypsyvät tavallisessa isossa kattilassa, laakeassa kasarissa tai vaikka paistinpannussa.

Aika harvoin viitsin kaivaa parsakattilaa kaapista. Tänä keväänä olen keittänyt parsat paistinpannussa, siinä ne kypsyvät nopsasti ja näppärästi. Ainakin, jos syöjiä on vain pari. Jos väkeä on enemmän, kattila on tietysti kätevämpi, sillä paistinpannuun mahtuu kerralla vain yksi nippu kiehumaan.

Tein Pilkkumia varten kaksi parsaruokaa.  Jos vappumenu on vielä hakusessa, kumpikin sopii siihen tarkoitukseen mainiosti. Toinen on keväisen vihreä parsasalaatti salaatti, jolle antaa väriä oranssi cantaloupe-meloni. Toinen resepti käy vaikka alkupalaksi: keitettyä parsaa ja tahnaa, jossa on graavilohta, jokiravunpyrstöjä, ranskankermaa ja ruohosipulia. Tähän voi käyttää myös tavallisia katkarapuja tai pelkästään lohta.

Olisi hauska kuulla vapun jälkeen, kokeilitteko näitä. Ja jos kokeilitte, mitä tarjositte esimerkiksi salaatin kanssa. Otan mielelläni Pilkkumiin myös muiden reseptejä kokeiltavaksi, laittakaa siis tulemaan, esimerkiksi joku kevään lempiherkku. Ohjeita voi  lähettää minulle sähköpostilla: marja-liisa.hakanen@lauttakyla.fi. Lupaan testata ja julkaista blogissa kaksi kiinnostavinta.

PARSASALAATTI
1 nippu vihreää parsaa
1 ruukku roomansalaattia
puolikas kurkku
½ cantaloupe-meloni
1 dl pakasteherneitä
1 pkt halloumi-juustoa
2 kananmunaa
2 avokadoa
(saksanpähkinöitä)
1 sitruuna

Kastike:
½ dl oliiviöljyä
3 rkl valkoista balsamicoa
1 tl hunajaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

Keitä  kananmunat kypsiksi ja jäähdytä ne. Kuori munat ja leikkaa jokainen neljään osaan. Viipaloi halloumi ja paista se nopeasti kuumalla pannulla niin, että se saa hiukan väriä.
Huuhtele parsat ja leikkaa kova tyviosa pois. Kuori parsat perunankuorimaveitsellä nuppujen alapuolelta, jos kuori on kovin paksu.

Kuumenna vesi kiehuvaksi laakeassa kasarissa tai kattilassa, lisää ripaus suolaa ja tilkka sitruunamehua.
Laita parsat kiehuvaan veteen ja keitä 4-5 minuuttia, kunnes ne ovat kypsiä, mutta vielä napakoita. Nosta ne valumaan siivilään ja anna jäähtyä.

Huuhtele roomansalaatti ja kurkku. Halkaise kurkunpala pitkittäin puoliksi ja vielä puolikkaat puoliksi. Poista siemenet veitsellä tai lusikalla. Leikkaa kurkku viipaleiksi.
Poista melonista kuori ja siemenet ja pilko se reiluhkoiksi viipaleiksi.
Halkaise avokadot, poista niistä siemenet, kuori ja viipaloi. Purista viipaleille hiukan sitruunamehua, ettei avokado tummu.
Leikkaa parsat paloiksi, jätä nuput kokonaisiksi salaatin koristelua varten.

Levitä salaatinlehdet vadin pohjalle. Laita  päälle kerroksittain kurkkua, melonia, avokadoa, herneitä, parsanpaloja, halloumiviipaleita ja saksanpähkinöitä.
Jätä päällimmäiseksi kananmunaviipaleet ja parsannuput.
Sekoita kastikkeen ainekset huolellisesti keskenään ja valuta kastiketta salaatille vasta juuri ennen tarjoamista.

GRAAVILOHI-RAPUTAHNA
100 g graavattua lohta
1 rasia (320 g) jokiravunpyrstöjä suolaliemessä
200 g ranskankermaa
ruohosipulia
mustapippuria

Leikkaa lohesta nahka irti, kuutioi kala ja laita se korkeareunaiseen kulhoon. Valuta ravunpyrstöistä liemi pois, ota niistä puolet ja lisää lohikuutioiden joukkoon. Lisää vielä ranskankerma ja soseuta se lohen ja ravunpyrstöjen kanssa karkeaksi tahnaksi. Leikkaa ruohosipuli silpuksi ja sekoita tahnan joukkoon. Mausta tahna mustapippurilla.
Tarjoa keitettyjen parsojen kanssa, koristele annos ravunpyrstöillä. Annokseen sopii hyvin esimerkiksi saaristolaislimppu tai muu makeahko leipä.

12 Responses to Kevään herkullisimmat nuput

  1. Eila Törmä says:

    Kiitos Maikulle hienoista parsavinkeistä.
    Kaikkein parasta kuitenkin; parsat keitetään, nautitaan voisulan ja parmesan-juuston kera. Tätä herkkua ei voita mikään. Muutaman viikon sisällä saamme varmaan parsoja myös Kokemäeltä, odotellaan.

  2. Pingback: Tuleva pikkurouva kokkaa huijarilleen | Tunnelmallisia makuja

  3. Kaisa says:

    Salaattireseptisi oli kokeilemisen arvoinen, kiitos siitä!
    Oma yhdistelmäni parsasalaattia kera lihapullien tomaattikastikkeessa oli tosin hieman erikoinen, mutta toimi kuitenkin ainakin jollakin tasolla 🙂

    • Maikku says:

      Hei Kaisa, ja kiitos palautteesta. Onpa mukavaa, että pidit reseptistäni. Hyvältä kuulostaa myös sinun versiosi. Toivottavasti löydät Pilkkumista muitakin kokeilemisen arvoisia reseptejä.

  4. Pingback: Gregory Smith

  5. Pingback: срочный заем на карту

  6. Pingback: chapter 7 bankruptcy

  7. Pingback: chapter 13 bankruptcy

  8. Pingback: filing bankruptcy

  9. Pingback: chapter 11 bankruptcy

  10. Pingback: bankruptcy forms

  11. Pingback: bankruptcy lawyers

Vastaa käyttäjälle Maikku Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO