26/11/2014

Perinteisiä makuja, uusia kokeiluja

Jouluun on aikaa enää muutama viikko, joten väkisinkin ajatukset askartelevat jo tulevan juhlan ruokatarjoilussa. Vaikka olen aika kokeilunhaluinen kotikokki, joulun perinteisiä ruokia ei ole helppo jättää tekemättä.

En tosin yleensä syö jouluruokaa ennen aattoa, joten esimerkiksi tutut laatikot maistuvat silloin hyviltä. Kinkkua meillä ei ole ollut muutamaan vuoteen, sillä savustettu kalkkuna tekee paremmin kauppansa. Myös uunissa paistettu, jouluisin maustein maustettu kukonpoika on herkullista.

Tänä jouluna aion tehdä laatikoita vain yhdelle aterialle ja kehitellä juureksista myös jotain muuta. Esimerkiksi vuohenjuustolla maustettu juurespaistos on todella hyvää.
Ja uunipalsternakkoja teen muutenkin usein talven mittaan. Onneksi meillä on Kalmin tila, josta voi ostaa komeita juureksia. Esimerkiksi palsternakat ovat aivan omaa luokkaansa.

Kaloilla on meillä joulupöydässä tärkeä sijansa. Ilman niitä ei joulu ole joulu. Piparjuurella maustettu kalamureke sopii joulun alkupalapöytään ja saaristolaisleivän päällä joulupäivän aamiaisellekin. Sama pätee tyrnigraavattuun loheen, jota olen tehnyt monena jouluna. Tällä kerta lisäsin mausteeksi katajanmarjoja, joista tulee hieno maku, kun ei niitä laita liikaa.

h_jouluruoka 1

Juurespaistos on kaunis ja maukas talvinen ruoka.

JUURESPAISTOS
porkkanoita
perunoita
lanttua
pehmeää vuohenjuustoa
suolaa
timjamia
hunajaa
öljyä
Kuori juurekset ja viipaloi ne juustohöylällä aivan ohuiksi viipaleiksi, porkkana pitkittäin.
Voitele esimerkiksi leipävuoka tai foliovuoka öljyllä ja lado vuokaan kerroksittain juureksia ja vuohenjuustoa. Ripottele juuresten päälle suolaa ja timjamia. Valuta myös hiukan hunajaa ja öljyä ja murustele vuohenjuustoa. Öljyä vain vähän, ettei tule liian rasvaista. Jatka näin, kunnes vuoka on täynnä.
Paina juuresten päälle tiukasti folioarkki ja paista 175- asteisessa uunissa, kunnes juurespaistos on kypsä. Kumoa vadille ja leikkaa sopiviksi paloiksi.
Juurespaistos sopii alkupalaksi sekä liha- ja kalaruokien kaveriksi. Jos haluat paistokseen enemmän joulun makua, mausta juurekset timjamin sijaan esimerkiksi muskottipähkinällä, inkiväärijauheella ja siirapilla.

KALATERRIINI
500 g hauki-, kuha- tai ahvenfileitä paloiteltuna
2 paahtoleipäviipaletta
1 sipuli silputtuna
2 dl kermaa
2 munaa
1 rasia (125 g) piparjuurituorejuustoa
1 tl suolaa
valkopippuria
tarjoiluun kirjolohen tai siian mätiä
Leikkaa leipäviipaleista kuoret pois ja murenna ne tehosekoittimen kulhoon. Kuullota sipulisilppu voissa paistinpannulla tai mikrossa ja kun se on jäähtynyt, lisää kalapalojen ja muiden aineiden kanssa leipäviipaleiden joukkoon.
Jauha murekeainekset tasaiseksi massaksi. Voitele leipä- tai kakkuvuoka öljyllä ja kaada murekemassa siihen. Kypsennä 175-asteisessa uunissa vesihauteessa noin tunnin ajan.
Anna murekkeen jäähtyä hetki ennen kuin kumoat sen tarjoilulautaselle. Koristele ennen tarjoilua kirjolohen tai siian mädillä.

h_jouluruoka 2

Rosépippurista, kanelista, timjamista ja suolasta tehty seos maustaa uunipalsternakat hiukan uudella tavalla.

UUNIPALSTERNAKAT
palsternakkoja
öljyä
1 tl rosépippureita
1 tl kuivattua timjamia
ripaus kanelia
suolahiutaleita tai tavallista suolaa
Hiero rosépippurit, timjami, suola ja kaneli karkeahkoksi mausteseokseksi. Kuori palsternakat ja viipaloi ne noin sentin vahvuisiksi viipaleiksi pitkittäin.
Voitele viipaleet öljyllä ja ripottele päälle mausteseosta. Paista 200 asteessa kypsiksi ja rapeiksi.

h_jouluruoka 3

Kukonpojan liha on maukasta ja mureaa. Jouluisen lintupaistin saa, kun maustaa sen jouluisin maustein.

JOULUKUKKO
2 kpl kukonpoikaa
mausteseos:
1 rkl suolaa
½ tl inkiväärijauhetta
½ tl maustepippurijauhetta
½ tl neilikkajauhetta
½ tl sinappijauhetta.

Sekoita mausteet keskenään ja hiero mausteseosta kukonpoikien pintaan kauttaaltaan. Pistele terävällä veitsellä nahkaan rintafileiden kohdalle muutama pieni reikä, jotta saat rapean paistopinnan.
Paahda uunissa 200 asteessa ensin 15 minuuttia, vähennä sitten lämpö 175 asteeseen ja jatka kypsennystä vielä 45 minuuttia.
Anna kukonpoikien levätä paiston jälkeen foliolla peitettynä ennen tarjoilua noin 15 minuuttia. (Resepti: Kimmo Nikko)

h_jouluruoka 4

Tyrni antaa graavilohelle kauniin värin ja maun. Katajanmarjat täydentävät makupalettia.

TYRNIGRAAVATTU LOHI
n. 600 g lohifilee
½ dl tyrnimehua
2 karkeaa merisuolaa
1 rkl sokeria
¼ tl mustapippuria
murskattuja katajanmarjoja maun mukaan

Poista lohifileestä ruodot ja valuta tyrnimehu kalan päälle. Ripottele pinnalle suola, sokeri ja pippuri ja murskatut katajanmarjat.
Leikkaa filee puoliksi ja laita puolikkaat vastakkain. Laita kala muovipussiin ja folioon ja anna graavautua vuorokausi tai puolitoista. Kääntele kalapakettia välillä.
Pyyhi mausteet fileen pinnalta ja leikkaa se ohuiksi viipaleiksi ja asettele tarjolle.

One Response to Perinteisiä makuja, uusia kokeiluja

  1. Ulla says:

    Hyvät kuvat, Maikku!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO