2/11/2021

Värikästä salaattia viikunoista

Olen vallan ihastunut tuoreisiin viikunoihin. Joka syksy odotan, että niiden sesonki alkaa ja tummanvioletteja hedelmiä alkaa ilmestyä meidänkin kauppoihimme.

Nyt viikunat ovat taas täällä, ja onneksi kauppojen viikunat ovat olleet juuri sopivan kypsiä, sillä raakoina ne eivät maistu miltään. Kypsät ovat meheviä ja makeita ja niitä voisi syödä vaikka kuinka paljon.

Olen tehnyt viikunoista salaattia, johon olen laittanut myös toista ikisuosikkiani, tuoretta fenkolia sekä kurkkua, rapeaa pikkusalaattia ja pehmeää vuohenjuustoa. Kastike on valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä sekoitettu vakiokastikkeeni.

Viikunasalaatti on hyvän leivän kanssa ihana alkupala, mutta hyvin se maistuu myös liha-, kana- ja kalaruokien lisukkeena.

Salaatti tarjoaa myös silmänruokaa, sillä viipaloidut viikunat ovat niin värikkäitä ja hieno kontrasti vaaleanvihreälle kurkulle ja fenkolille.

VIIKUNASALAATTI

1 salaattifenkoli
puolikas kurkku
4–5 viikunaa
rapeaa pikkusalaattia tai romaine-salaattia
pehmeää vuohenjuustoa

kastike:
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoista balsamicoa
1 tl hunajaa

Huuhtele vihannekset ja viikunat. Kuivaa salaatinlehdet ja jos käytät pikkusalaattia, pienimmät lehdet voi levittää sellaisenaan tarjoiluastiaan, isoja voi repiä pienemmiksi.

 Kuori kurkku, leikkaa se pitkittäin halki, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös fenkoli ohuiksi siivuiksi ja leikkaa viikunat lohkoiksi. Paloittele vuohenjuusto.

Laita salaatinlehtien päälle kerroksittain kurkku- ja fenkoliviipaleita sekä viikunalohkoja ja vuodenjuustoa.

Sekoita kastikkeen aineet huolellisesti ja valuta salaatille juuri ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO