18/01/2010

Appelsiini on keskitalven aurinko

 

Kun pakkaset paukkuvat, kokataan tuhtia, lämmittävää ruokaa, esimerkiksi pitkään uunissa haudutettavia lihapatoja ja juureksia. Kun pääruoka on täyttävää, pitää jälkiruoan olla kevyt. Sellainen syntyy esimerkiksi marjoista tai hedelmistä. Parhaita vitamiinilähteitä ovat kotimaiset marjat, mutta välillä voi herkutella myös sitrushedelmillä. Appelsiini on keskitalven aurinko, parhaimmillaan makea ja raikas.

Appelsiineja syödään useimmiten välipaloiksi, mutta niistä saa myös herkullisen jälkiruoan. Appelsiinin makua täydentävät mainiosti esimerkiksi rommin ja vaniljan aromit. Toki jälkkärin voi maustaa myös sitrus- tai tyrniliköörillä tai pelkästään hedelmän omalla mehulla. Granaattiomenan siemenet antavat annokseen mukavaa kirpakkuutta ja iloisen värin. Kastikkeeksi sopivat esimerkiksi vaniljarahka, -vaahto tai -jäätelö.

 AURINKOMALJAT

 (neljä annosta)
6 isoa appelsiinia
1 dl appelsiinin mehua
0,5 dl rommia tai likööriä
2 rkl hyytelösokeria
1 granaattiomena
Kastike
2 dl vaniljarahkaa
1 dl turkkilaista jogurttia
1 tl vaniljasokeria
(ripaus kidesokeria tarvittaessa)
Kuori appelsiinit terävällä veitsellä, poista myös valkoinen osa.
Leikkaa hedelmät ”fileiksi” poistamalla appelsiininlohkoista kalvot. Pidä leikatessasi alla kulhoa, johon appelsiinin mehu valuu.
Jaa appelsiinifileet neljään jälkiruokamaljaan ja valmista kastike.
Laita appelsiinista valunut mehu, rommi tai likööri ja hyytelösokeri kattilaan ja kiehauta.
Anna jäähtyä hetki ja kaada appelsiiniannosten päälle.

Kun pakkaset paukkuvat, kokataan tuhtia, lämmittävää ruokaa, esimerkiksi pitkään uunissa haudutettavia lihapatoja ja juureksia. Kun pääruoka on täyttävää, pitää jälkiruoan olla kevyt. Sellainen syntyy esimerkiksi marjoista tai hedelmistä.

Parhaita vitamiininlähteitä ovat kotimaiset marjat, mutta välillä voi herkutella myös sitrushedelmillä. Appelsiini on keskitalven aurinko, parhaimmillaan makea ja raikas.

Appelsiineja syödään useimmiten välipaloiksi, mutta niistä saa myös herkullisen jälkiruoan. Appelsiinin makua täydentävät mainiosti esimerkiksi rommin ja vaniljan aromit. Toki jälkkärin voi maustaa myös sitrus- tai tyrniliköörillä tai pelkästään hedelmän omalla mehulla.

Granaattiomenan siemenet antavat annokseen mukavaa kirpakkuutta ja iloisen värin. Kastikkeeksi sopivat esimerkiksi vaniljarahka, -vaahto tai -jäätelö.

Aurinkomaljat

(neljä annosta)

6 isoa appelsiinia

1 dl appelsiinin mehua

0,5 dl rommia tai likööriä

2 rkl hyytelösokeria

1 granaattiomena

Kastike

2 dl vaniljarahkaa

1 dl turkkilaista jogurttia

1 tl vaniljasokeria

(ripaus kidesokeria tarvittaessa)

Kuori appelsiinit terävällä veitsellä, poista myös valkoinen osa.

Leikkaa hedelmät ”fileiksi” poistamalla appelsiininlohkoista kalvot. Pidä leikatessasi alla kulhoa, johon appelsiinin mehu valuu.

Jaa appelsiinifileet neljään jälkiruokamaljaan ja valmista kastike.

Laita appelsiinista valunut mehu, rommi tai likööri ja hyytelösokeri kattilaan ja kiehauta.

Anna jäähtyä hetki ja kaada appelsiiniannosten päälle.

Halkaise granaattiomena ja koverra siemenet irti lusikalla. Ripottele appelsiinien päälle.

Sekoita kastikkeen ainekset,  lisää annoksiin ja tarjoile.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO