7/02/2020

Aasian makuja salaatissa

Etsiskelin viime keväänä jotain uudenlaista salaattireseptiä, koska olin luvannut tehdä salaatit kummipoikani lakkiaisiin. Vaihtoehtojahan salaattimaailmassa on vaikka kuinka, mutta joskus ei millään keksi mitään erilaista. Tutut viher- ja pastasalaatit ovat kekkereissä aina taattu valinta, mutta niiden lisäksi tahdoin jotain muutakin.

Ahkera ruokalehtien selaaminen tuotti tuloksen ja löysin Maku-lehdestä nuudeli-pähkinäsalaatin ohjeen, joka kuulosti hyvältä. Aineksia oli kohtuullinen määrä ja makumaailma raikas; kastikkeeseen tuli muun muassa makeaa chilikastiketta, limetillä terästettynä.
Pääraaka-aineina olivat porkkana ja ohuet riisinuudelit, joiden pätkimisessä oli salaatinteon ainoa pikkuruinen haaste. Murensin nuudelit käsin pätkiksi sillä seurauksella, että teräviä nuudelinmuruja oli koko keittiö täynnä.
Kätevämpi emäntä olisi ehkä keksinyt paremman konstin, mutta eipä tuo haitannut, kun salaatista tuli niin hyvää.

Tapani mukaan muokkasin ohjetta hiukan (tässä siis muokkaamani resepti). Lime ei mielestäni tuonut ihan tarpeeksi kirpakkuutta kastikkeeseen, joten lisäsin hiukan vaaleaa balsamicoa. Ja kuten aasialaistyyppisissä ruuissa usein, tähänkin olisi tullut tuoretta korianteria, jota en hartaista yrityksistäni kerta kaikkiaan pysty syömään. Vaihdoin siis korianterin lehtipersiljaan, joka sopi salaattiin vallan mainiosti.

Joulun jälkeen otin tämän salaatin taas ruokalistalle, kun alkoi tehdä mieli jotain kevyempää ja raikkaampaa. Nuudeli-pähkinäsalaattia voi tarjota niin lihan, kanan kuin kalankin kanssa.

NUUDELI-PÄHKINÄSALAATTI
1 pkt 125 g ohuita riisinuudeleita
kiehautettua vettä
kastike:
½ dl rypsiöljyä
½ dl makeaa chilikastiketta
1 rkl seesamiöljyä
2 rkl valkoista balsamicoa
1 tl suolaa
2 limetin mehu ja raastettu kuori
noin 400 g porkkanoita
kevätsipulia
1 ruukku korianteria tai lehtipersiljaa
100 g suolattuja cashew-pähkinöitä tai pähkinäsekoitusta.

Murenna nuudelit pieniksi pätkiksi isoon kulhoon ja kaada kiehuva vesi niiden päälle. Anna tekeytyä muutama minuutti.
Valuta vesi pois ja huuhtele nuudelit siivilässä kylmässä vedessä. Valuta ja kaada kulhoon.
Lisää heti öljy, chilikastike, balsamico, seesamiöljy ja suola ja sekoita hyvin.
Raasta limetin kuori ja purista mehu ja sekoita nuudelien joukkoon.
Kuori porkkanat ja raasta karkeaksi raasteeksi ja lisää nuudelikulhoon sekoitellen. Hienonna korianteri tai lehtipersilja ja sekoita ne lopuksi salaattiin pähkinöiden kanssa.

Tässä salaatissa on runsaasti makua ja väriä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO