29/01/2024

Kippari-Kallen voimavihanneksesta maukas lasagne

Toisinaan käy niin, että joku hyvä, paljon käytetty resepti katoaa ja unohtuu. Viime aikoina olen yrittänyt muistella esimerkiksi pinaatti-fetalasagnen ohjetta, joka oli ahkerassa käytössä silloin, kun omat tyttäret vielä asuivat kotona.

Silloin ei vielä puhuttu kasvisruokapäivistä eikä muistuteltu niin paljon lisäämään kasvisten käyttöä. Kasviksia meillä on toki syöty aina, salaatteja, kasviskeittoja ja paahdettuja juureksia enimmäkseen.
Pinaatti-fetalasagne oli kuitenkin kasvisruoka, joka teki aina kauppansa. Harmi vaan, että juuri sen reseptin yksityiskohdat ovat haihtuneet mielestäni, mutta aika paljon sain palautettua mieleeni.
Onneksi muistin ainakin sen, että juustokastikkeen juju oli valmiiseen kastikkeeseen puristetussa valkosipulissa ja tuoreessa basilikasilpussa.

PINAATTI-FETALASAGNE
2 ps pakastepinaattia
1 iso sipuli
3 rkl öljyä
200 g fetajuustoa
suolaa
mustapippuria
250 g lasagnelevyjä
50 g juustoraastetta kuorruttamiseen

Kastike
30 g voita
¾ dl vehnäjauhoja
8 dl maitoa
1 tl suolaa
2 valkosipulin kynttä
1 ruukku tuoretta basilikaa
100 g juustoraastetta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Sulata pakastepinaatti. Kuori ja silppua sipuli. Lorauta kasariin öljyä ja kuullota sipulia, kunnes se pehmenee. Lisää joukkoon pinaatti ja anna kiehahtaa.
Nosta kasari liedeltä ja murenna puolet fetajuustosta pinaattiseokseen ja sekoita hyvin. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Sitä ei välttämättä tarvita, koska feta on aika suolaista. Jätä pinaattiseos odottamaan kastikkeen teon ajaksi.

Kastike:
Sulata voi kattilassa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita huolellisesti vispilällä. Lisää vähitellen maitoa edelleen voimakkaasti sekoittaen. Jatka sekoittamista, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Kuori valkosipulinkynnet ja purista ne kastikkeeseen,
Hienonna basilika ja sekoita se myös kastikkeeseen. Lisää lopuksi juustoraaste ja mausta suolalla.

Voitele suorakaiteen muotoinen uunivuoka ja laita pohjalle ensin kastiketta ja sen päälle lasagnelevyjä. Jatka seuraavat kerrokset samalla tavalla, mutta laita kastikkeen päälle myös pinaatti-fetaseosta. Peitä viimeinen lasagnelevykerros kastikkeella ja ripottele päälle juustoraastetta.
Paista lasagnea noin 50 minuuttia. Tarjoa raikkaan salaatin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO