21/04/2024

Kevään vihreää lautaselle

Sitä mukaa kun aurinkoiset päivät keväällä lisääntyvät, lautaselleen haluaa entistä enemmän kaikkea vihreää, olipa sitten arkilounas, juhla-ateria tai keväinen buffet-tarjoilu.
Keväällä on monta ajankohtaa, joita juhlistamaan sopivat muun muassa nämä kaksi salaattia. Ne tuovat lautaselle runsaasti kevään vihreää, sillä perunasalaatin kastike syntyy vihreistä yrteistä ja sinapilla ryyditetystä öljystä, toisessa salaatissa taas on vihreän parsan lisäksi sokeriherneen palkoja ja versosekoitusta. Ruokaisuutta lisäävät savulohi ja jättikatkaravunpyrstöt.

Kumpikin salaatti on mainio tarjottava esimerkiksi vappubrunssille, äitienpäivä-lounaalle tai ylioppilasjuhlien ja muiden valmistujaisten ruokapöytään. Erinomaisesti salaatit sopivat myös kauden ensimmäisiin grilli-iltoihin.

PARSASALAATTI
1 nippu vihreää parsaa
2-4 viipaletta vaaleaa leipää
öljyä leivän paistamiseen
n. 300 g vesimelonia
1 kurkku
250 g savulohifileetä
n. 200 g jättikatkaravun pyrstöjä (pakaste) tai säilöttyjä jokiravunpyrstöjä
versosekoitusta tai rucolaa

kastike:
½ dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2 tl piparjuuritahnaa
1 rkl valkoista balsamicoa
1 dl rypsi- tai oliiviöljyä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Huuhtele ja kuivaa parsat ja leikkaa tai napsauta niiden tyvestä puumainen osa pois.
Laita parsat uunivuokaan. Ripottele vuokaan myös hiukan öljyä ja hiero se parsoihin. Paahda parsoja noin 10-15 minuuttia niin, että ne jäävät kuitenkin napakoiksi. Anna parsojen jäähtyä.

Leikkaa maalaisleivästä kuori pois ja leikkaa leipä reiluiksi kuutioiksi. Paahda leipäkuutioita paistipannulla öljytilkassa, kunnes ne ovat kullanruskeita ja rapeita. Siirrä leipäkuutiot toiseen astiaan jäähtymään.

Jos käytät salaattiin raakana pakastettuja jättikatkaravun pyrstöjä, sulata ne pakkauksen ohjeen mukaan ja paista kypsiksi tilkassa öljyä. Anna jäähtyä. Jos käytät suolaliemeen säilöttyjä jokiravunpyrstöjä, valuta niistä liemi pois esimerkiksi siivilässä.

Huuhtele ja kuivaa kurkku. Halkaise se pitkittäin ja poista siemenet esimerkiksi pikkulusikalla. Leikkaa kurkku viipaleiksi.
Leikkaa kuori pois vesimelonista ja kuutioi se.
Leikkaa parsat vinottain viipaleiksi, mutta säästä nuput kokonaisina koristeeksi.

Tee kastike: laita korkeaan kannuun aurinkokuivatut tomaatit, piparjuuritahna, balsamico ja rypsiöljy ja sekoita sauvasekoittimella paksuksi kastikkeeksi. Aurinkokuivattujen tomaattien ei tarvitse soseutua kokonaan, kastikkeeseen saa jäädä ”sattumia”.

Laita kastike salaattikulhon pohjalle ensimmäiseksi. Lisää kulhoon viipaloidut parsat, melonikuutiot ja kurkkuviipaleet. Sekoita hyvin, jotta kastike sekoittuu vihanneksiin.
Lisää lopuksi ravunpyrstöt sekä savulohi reilun kokoisina paloina. Sekoita varovasti muiden aineiden joukkoon. Koristele versosekoituksella tai rucolanlehdillä.

VIHREÄ PERUNASALAATTI
(6-8:lle)
n. 1 kg kiinteitä perunoita
n. 50 g kapriksia
n. 70 g vihreitä oliiveja
100 g sokeriherneen palkoja
100 g sinihomejuustomuruja
kevätsipulia

Kastike:
2 kananmunan keltuaista
2 tl dijoninsinappia
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua lehtipersiljaa
3 tl sitruunamehua
1 ½ dl rypsiöljyä
suolaa

Keitä perunat hyvissä ajoin etukäteen ja jäähdytä kylmiksi. Kuori ja pilko perunat ja laita tarjoilukulhoon. Leikkaa sokeriherneen palot suikaleiksi ja lisää perunoiden joukkoon. Lisää myös kaprikset, oliivit ja sinihomejuustomurut.

Tee kastike. Sekoita dijoninsinappi, keltuaiset, sitruunamehu sekä tilli ja lehtipersilja korkeassa kannussa. Lisää joukkoon vähitellen öljyä ja sekoita sauvasekottimella, kunnes kastike hiukan paksuuntuu. Lisää ripaus suolaa.
Sekoita kastike salaattiin ja anna mehevöityä jääkaapissa hetki ennen tarjoilua. Silppua koristeeksi kevätsipulia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO