23/08/2024

Jos rakastat kaalia ja sinihomejuustoa, rakastat tätä piirakkaa

Suolaiset piirakat ovat todellisia monitoimiruokia. Niistä saa hyvän lounaan, välipa-lan tai iltapalan, ja niillä muonittaa kätevästi vaikka ison talkooporukan.
Yksi sadonkorjuuajan parhaista piirakoista on tämä kaalipiirakka, joka on täynnä makua. Rapeaksi paistettu pekoni ja sinihomejuusto tuovat piirakkaan suolaisuutta, kaaliruokien tuttu kumppani siirappi taas hieman makeutta. Kun piirakan vielä maustaa meiramilla tai timjamilla, on makupaletti koossa.
Piirakan pohjaksi on tehty voitaikinapohja, mutta jos haluaa päästä helpommalla, yhtä hyvä vaihtoehto on kaupan valmis piirakkapohja. Pellilliseen niitä tarvitaan kaksi.
Meirami ja timjami sopivat mainiosti kaalipiirakan mausteeksi. Kannattaa käyttää tuoreita yrttejä, jos niitä on esimerkiksi kotipuutarhasta saatavilla. Kaalipiirakka sopii hyvin iltapalaksi, lounaaksi tai vaikka talkooväen tarjoiluksi.

KAALIPIIRAKKA
Taikina
250 g voita
250 g maitorahkaa
4 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

Sekoita huoneenlämpöinen voi ja maitorahka. Sekoita leivinjauhe ja suola vehnäjauhoihin ja lisää hyvin sekoittaen voi-maitorahkaseokseen, jotta saat tasaisen taikinan.
Anna taikinan levätä jääkaapissa täytteen valmistuksen ajan.
Täyte:
170 g pekonia
n. 1 kg keräkaalia
2 isoa sipulia
3 porkkanaa raasteena
200 g kermaviiliä
1 lihaliemi- tai kasvisliemikuutio
½ dl siirappia
2 tl kuivattua meiramia (tai timjamia)
150 g sinihomejuustomurua
4 kananmunaa

Leikkaa pekoni kuutioiksi ja paista rapeaksi isossa kasarissa. Suikaloi kaali, pilko sipuli ja kuori ja raasta porkkanat. Lisää kaikki pannulle pekonin joukkoon.
Lisää kermaviili, lihaliemikuutio ja mausteet ja hauduta kaaliseos pehmeäksi kannen alla.
Lisää lopuksi sinihomejuusto ja kananmunat.
Kauli rahkavoitaikina uunipannulle leivinpaperin päälle. Levitä taikinan päälle täyte ja paista piirakkaa 200 asteessa noin 40 minuuttia, kunnes pohja on kypsynyt ja täyte saanut väriä.
Tarjoa piirakka haaleana, silloin se maistuu parhaalta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO