23/09/2024

Rapeaa ja makeaa valurautapannulla

Aika monen keittiönkaapista löytyy vanha valurautapannu, jota tulee harvoin käytettyä. Useimmiten sillä paistetaan pihvejä tai lettuja, mutta pannu käy mainiosti myös leivonnaisten paistamiseen.
Kun makeannälkä yllättää, valurautapannulla paistuu nopeasti esimerkiksi kaurainen pannukeksi. Keksi saa paistua reunoilta ja pohjasta rapeaksi, mutta ei hai-taa, vaikka se jäisi keskeltä vähän pehmeänsitkeäksi.

Kaurainen, fariinisokerilla maustettu taikina on juuri sopivan makeaa, mutta mikään ei estä lisäämästä joukkoon vaikkapa suklaahippuja, jos haluaa keksistään vielä makeampaa.

Pannukeksi ei välttämättä tarvitse seurakseen mitään, mutta maistuu ihanalta esimerkiksi vaniljajäätelön ja paistettujen omenakuutioiden kanssa.
Reseptin taikina-annos on tehty halkaisijaltaan 20 sentin valurautapannuun. Annoksesta riittää kuudelle herkuttelijalle.

KAURAINEN PANNUKEKSI
(6:lle)

100g voita tai margariinia
1 dl fariinisokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kardemummaa
1 kananmuna
1/2 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
1 rkl voita pannun voiteluun

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
Sekoita kulhossa kaurahiutaleet, vehnäjauhot, fariinisokeri, vaniljasokeri, kardemumma ja leivinjauhe. Lisää taikinaan sulatettu voi ja kananmuna ja sekoita tasaiseksi.
Laita valurautapannulle ruokalusikallinen voita ja nosta pannu uuniin siksi aikaa, että voi sulaa.
Lisää pannulle taikina ja painele tasaiseksi. Paista pannukeksiä uunin keskitasolla noin 25–30 minuuttia, kunnes keksi on kypsää ja on saanut hieman väriä.
Nosta paistinpannu uunista ja anna keksin jäähtyä haaleaksi. Tarjoa paistettujen omenakuutioiden ja vaniljajäätelön kanssa.

Omenalisäke
2 omenaa
1 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
1 rkl voita tai margariinia
3 rkl pekaanipähkinöitä

Pese omenat ja poista niistä siemenkota. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria. Leikkaa omenat pieniksi kuutioiksi ja sekoita niihin kulhossa fariinisokeri ja kaneli. Sulata voi kattilassa tai paistinpannulla. Lisää omenakuutiot ja paista niitä, kunnes ne hieman pehmenevät. Lisää omenakuutioiden joukkoon myös pekaanipähkinät.
Nosta kattila liedeltä ja anna omenakuutioiden jäähtyä ennen tarjoilua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO