16/11/2010

Kolmen peen vuokaruokaa

Onneksi meillä on neljä vuodenaikaa. Niin ikävää kuin alkutalven pimeys onkin, on kesän taittumisessa syksyksi ja talveksi sentään jotain hyvääkin. Nimittäin ruokasesongin vaihtuminen.
Kotikokin elämä ei käy yksitoikkoiseksi, kun vaihtelee ruoanlaiton raaka-aineita vuoden kierron mukaan. Kesällä syödään kevyttä kesäruokaa, kylmä vuodenaika saa kaipaamaan lempeää, lämmintä, vähän tuhdimpaa vatsantäytettä.
Hyvää talviruokaa ovat juurekset. Suomalaisten suosikkeja ovat varmaan peruna ja porkkana. On sääli, ettei ruoanlaitossa käytetä esimerkiksi palsternakkaa juuri muuten kuin keittojuureksena.
Palsternakasta saa nimittäin paljon muutakin. Sen pähkinäinen maku korostuu, kun juureksia kypsentää hitaasti uunissa.
Palsternakan pähkinäisyyttä ja makeutta voi vielä korostaa oikeilla pähkinöillä. Suolaakin tarvitaan, ja sitä saadaan rapeaksi paistetusta amerikanpekonista. Liemeksi kaurakermaa, lempeän makuista sekin.
Palsternakka sopii liha- tai kanaruoan lisukkeeksi, mutta on myös sellaisenaan hyvä ateria.

PALSTERNAKKAVUOKA
n. 500 g palsternakkaa
1 dl rouhittuja saksanpähkinöitä
1 pkt amerikanpekonia
3 dl kaurakermaa
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuori palsternakat ja viipaloi ne ohuiksi siivuiksi.
Rouhi pähkinät. Leikkaa pekoni pieniksi kuutioiksi ja paista pannulla rapeaksi. Kaada pekoni talouspaperin päälle lautaselle, jotta siitä valuu ylimääräinen rasva pois.
Valuta loppu rasva pois pannulta, mutta älä pese sitä. Paahda pähkinärouhetta hetki pannulla.
Levitä palsternakkaviipaleet, pähkinärouhe ja pekonikuutiot kerroksittain uunivuokaan. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Kaada vuokaan kaurakerma ja paista 1– 1,5 tuntia, kunnes vuoka on kypsää ja kullanruskeaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO