20/10/2011

Lohisoppa punastuu

Kun sää viilenee, alkaa tehdä mieli keittoja. Kuumia, sakeita, mausteisia, semmoisia, jotka vain paranevat kun niitä lämmittää toisenkin kerran. Kun tekee kerralla ison kattilallisen, evästä riittää useammaksi päiväksi.
Kermainen lohikeitto on herkullista, mutta tomaattiseen liemeen tehty vähintään yhtä hyvää. Hienon makuvivahteen kalakeittoon antaa myös fenkoli, jota valitettavasti saa kaupoista aivan liian harvoin.
Makua antavat fenkoli,tomaatti, sitruuna ja tuoreet yrtit. Lohi, tomaatti ja juurekset muodostavat mainion makuliiton.

PUNAINEN LOHIKEITTO
n. 600 g lohifileetä
ƒƒ 3 isoa porkkanaa
ƒƒ 3 isoa perunaa
ƒƒ fenkoli
ƒƒ 1 sipuli
ƒƒ 3 isoa valkosipulin kynttä
ƒƒ 5 dl vettä
ƒƒ 1 tlk tomaattimurskaa
ƒƒ 1 sitruunan mehu
ƒƒ 4 rkl kalakastiketta tai kalaliemikuutio
ƒƒ ½ rkl fariinisokeria
ƒƒ suolaa voita ja öljyä
ƒƒ tilliä
ƒƒ ruohosipulia

Leikkaa lohifileestä nahka ja paloittele kala isohkoiksi lohkoiksi. Kuori juurekset ja pilko reiluiksi paloiksi. Pilko myös sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuumenna nokare voita ja öljyä ja freesaa siinä juurekset ja sipulit niin, että niistä alkaa irrota makua.
Kaada kasvisten päälle kattilaan vesi ja tomaattimurska. Lisää vettä, jos haluat
”liemevämmän” keiton. Mausta kalakastikkeella tai lisää kalaliemikuutio. Lisää sitruunamehu, fariinisokeri ja suola. Anna keiton kiehua, kunnes juurekset ovat melkein kypsiä. ƒƒ Lisää loppuvaiheessa lohenpalat ja anna niiden kypsyä. Lisää tilli- ja ruohosipulisilppu. Tarjoa tuoreen ruisleivän kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO