19/04/2012

Kaikille sipulifaneille (ja tietysti muillekin)

Mietin eilen ruokaa laittaessani, että ilman sipulia olisi mahdoton kokata. Meillä syödään säkkikaupalla sipulia vuoden mittaan, joka lajia. Eniten tietysti tavallista keltasipulia ja valkosipulia, joita saadaan melkein koko talven tarve omasta kasvimaasta.
En lainkaan ymmärrä niitä, jotka nyrpistävät nenäänsä sipulille. Sen tajuan, että jos on allerginen jollekin, sitä ei voi syödä, mutta turhia ennakkoluuloja on ruokaihmisen vaikea ymmärtää.

Tähän aikaan vuodesta omat sipulivarastot ovat jo melkein loppuneet, ja pitää turvautua kaupan sipuleihin. Yhtenä päivänä innostuin ostamaan muutaman pussin salottisipuleita.
Muistin nimittäin, että jossain ruokakirjani (siis kirja, jonne olen vuosien mittaan kerännyt muiden reseptejä) uumenissa on hyvä sipuliresepti, johon tulee salottisipuleita.

Ja sitten kävi niin kuin usein käy. Ostin salotit moneen kertaan, kun en ehtinyt etsiä sitä tiettyä reseptiä ja ne oli pakko käyttää johonkin muuhun, etteivät mene pilalle.
Tästä pitäisi oppia se, että ostetaan vain ne raaka-aineet, joita oikeasti aiotaan käyttää. Ettei huusholliin tule sitä Hukkaa, jonka vierailu on pelkkää rahan haaskausta.

Viikonloppuna vihdoin ryhdistäydyin ja ryhdyin toimeen. Ohjeen nimi on Rusinasipulit, eikä minulla ole mitään muistikuvaa, mistä se on peräisin. Luultavasti olen ”tuunannut” sitä mieleisekseni, niin kuin aika usein muiden resepteille teen.
Rusinasipulit on makeankirpeä ruoka, joka on tosi hyvää lihan tai kanan kanssa. Se on myös siitä mainio paistos, että sitä voi syödä joko lämpimänä tai kylmänä. Meillä syötiin ensin päivällä lämpimänä karitsankyljysten kanssa. Ja illalla kylmänä ruisleivän päällä (vielä yksi pala ennen nukkumaanmenoa, kun oli niin hyvää!).

Rusinasipulien veikeä maku tulee valkoviinistä, tomaattipyreestä ja korianterinsiemenistä, joissa on ihana, hiukan sitruunainen aromi. Ja sitruunahan on tunnetusti lempimakujani.
Ruoan voi tehdä esimerkiksi laakeassa paistinpannussa, jossa on kuitenkin hiukan reunoja. Minä teen joskus myös uunissa, ilman kantta. Niin tai näin. lopputulos on yhtä hyvä.

RUSINASIPULIT
n. 500 g salottisipuleita tai pieniä keltasipuleita
1 dl rusinoita (liota hetki pienessä vesitilkassa)
2 rkl tomaattipyrettä
2 dl valkoviiniä
1 rkl viinietikkaa
1rkl hunajaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa
pippuria
2 rkl kokonaisia korianterinsiemeniä

Kuori sipulit ja valuta vesi rusinoista ja laita ne laakeaan pannuun tai uunivuokaan (uuni 200 astetta). Sekoita muut aineet keskenään kulhossa ja kaada sipulien päälle. Marinadin pitäisi juuri ja juuri peittää sipulit. Lisää tilkka vettä tai valkoviiniä, jos kastiketta on liian vähän.

Kypsennä rusinasipuleita hitaasti ja varovasti kannen alla 15–20 minuuttia, etteivät sipulit hajoa. Lisää korianterinsiemenet ja kypsennä ilman kantta vielä niin kauan, että sipulit ovat aivan pehmeitä. Tarjoa kylmänä tai lämpimänä lisukkeena tai salaatin tapaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO