24/01/2013

Kaalipalleroita ja pistaaseja kuorimaan

En ole koskaan ollut ruusukaalifani. En tosin ole niitä kovin paljon syönyt sen paremmin kuin itse kokannut, mutta vähäisissäkin mielikuvissani nuo pikku pallerot ovat maistuneet jotenkin kitkeriltä. Onneksi makumieltymykset voivat muuttua, jos vain antaa siihen mahdollisuuden.
Ruusukaalit tekevät selvästi uutta tuloaan kotikeittiöihin ja ruokapöytiin. Kotimaisia ruusukaaleja on ollut kaupassa hyvin saatavilla ja jotenkin ne vaan alkoivat houkutella. Kauniin vihreitä kääröjä on nyt tullut poimittua ostoskoriin kerta jos toinenkin.

Ensin kokeilin ruusukaaleja muiden resepteillä ja sitten itse keksityillä ja sovelletuilla. Aika usein ne muiden reseptit ovat aina silloin hukassa kun niitä kaipaisi. Jäin heti ensimmäisestä kerrasta koukkuun ja nyt pikkukaaleja on syöty meillä monena viikonloppuna milloin lihan, milloin kanan kanssa.
Sen olen huomannut, ettei niistä mitään kovin monimutkaista kannata väsätä. Yksinkertainen on parasta. Tärkeintä on muistaa, ettei kypsennä ruusukaaleja liikaa, sillä ne ovat huomattavasti herkullisempia rapsakoina kuin pehmeänä mössönä. Pikainen kypsennys säilyttää myös kaalinlehdet kauniin vihreinä, pitkä haudutus muuttaa sävyn ikävän ruskeaksi.

Paitsi ruusukaalikausi minulla on myös pähkinäkausi. Tuppaan laittamaan erilaisia pähkinöitä vähän joka ruokaan. Joku tietysti nyt ajattelee, että hyi, epäterveellistä, pähkinöissähän on paljon rasvaa. Se on kuitenkin hyvää rasvaa, joten suon nämäkin herkut itselleni hyvällä omallatunnolla. Ruusukaalien kanssa sopivat mainiosti esimerkiksi pistaasipähkinät. Siinä sitä on sormiharjoituksia, kun ensin riipii tiukoista kaalipallukoista lehdet irti ja sen jälkeen availee pistaasien kuoria. Jos hätäisenä tunnettu meikäläinen jaksaa tämän käsityön, jaksatte tekin, sillä lopputulos palkitsee vaivan.

PÄHKINÄINEN RUUSUKAALI
300 g ruusukaalia
1 sipuli
1 rkl öljyä
0,5 – 1 dl vettä
suolaa
mustapippuria
1,5 dl kuorittuja pistaasipähkinöitä

Huuhtele ruusukaalit lävikössä. Poista jokaisesta kova kanta ja irrota jokainen pieni kaalinlehti. Jos lehdet ovat kovin tiukassa, irrottele niin paljon kuin pystyt, kaalin sisuksen voit viipaloita tai halkaista.
Kuori ja viipaloi sipuli. Kuori pistaasipähkinät.
Laita kattilaan, vokkipannuun tai korkeareunaiseen paistinpannuun öljyä ja kuullota siinä sipuliviipaleet pehmeiksi.
Lisää joukkoon kaalinlehdet, pyöräytä muutama kerta öljyssä ja kaada kattilaan vesi. Laita kansi päälle ja anna kaalin höyrystyä napakankypsäksi n. 5-10 minuuttia.
Lisää pistaasipähkinät ja ota kansi pois kattilasta ja sekoittele hetki, jotta pähkinät pehmenevät hieman. Mausta suolalla ja ripauksella mustapippuria.
Tarjoa ruusukaalilisäke liha-, kana- tai kalaruoan lisäkkeenä.

2 Responses to Kaalipalleroita ja pistaaseja kuorimaan

  1. Jari Leppänen says:

    Moikka !
    tehtiin kans jouluna muksujen kans ruusukaaleista lisuketta
    niille tehtiin sellanen sinappi/kermakastike…johan oli kitkeryys kaukana !
    Tykkään kuitenkin niistä ihan sellasenaankin

    • Maikku says:

      En tiedä, mistä mielikuva kitkeristä ruusukaaleista oikein on tullut. Olen jossain saanut semmoisia ja siihen ruusukaalien syönti sitten jäi. Onneksi kokeilin niitä nyt itse. Ovat tosiaan hyviä vaikka vain höyryssä kypsennettyinä, sormisuolan ja voinokareen kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO