10/05/2013

Pannupihvi piirakkavuoassa

Kun lapset olivat pieniä, tuli usein tehtyä jauheliharuokia. Jos tarjolla oli lihapullia, jauhelihakastiketta tai lasagnea, lautaset tyhjenivät taatusti. Tosin täytyy sanoa, että tyttäret söivät aika hyvin monenlaisia muitakin ruokia, mutta kun halusi nopeasti valmista, jauheliha oli kätevä raaka-aine.

Nyt kun huushollissa on vain kaksi aikuista, emme syö jauhelihaa enää yhtä usein, mutta hyvä raaka-aine se on edelleen. Varsinkin, jos se on tehty esimerkiksi karitsanlihasta tai riistasta. Joskus on niin nälkä ja kiire, että ruokaa on saatava pöytää pikavauhdilla. Näppäränä (lue: laiskana) emäntänä olen kehittänyt systeemin, jolla jauhelihaa ei tarvitse kovin paljon työstää. Sekaan vain mausteet, leivinpaperi pyöreän piirakkavuoan pohjalle, jauhelihaseos vuokaan tasaiseksi ”pannupihviksi” ja uuniin paistumaan.

Viimeksi tein pannupihvin karitsanjauhelihasta, johon sekoitin kapriksia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja lehtipersiljaa. Minttukin sopii karitsanlihaan tosi hyvin, mutta sitä ei nyt sattunut olemaan. Takapihan minttupuskat kun eivät vielä ole ehtineet versoa tuoretta kasvustoa. En sekoita pannupihviin lainkaan korppujauhoja enkä kananmunaa, näin koko pihvi on täyttä tavaraa. Kun lihaa on vuoassa ohut kerros, se kypsyy nopeasti. Pihvistä on helppo leikata ”piirakanpaloja”, jotka voi sitten tarjota minkä kanssa vaan. Meillä syötiin sen kanssa munakoiso-mozzarellapaistosta, mutta yhtä hyvin pihvin kanssa sopii salaatti tai vaikka keitetyt perunat ja sienisoosi. Kukin tekee makunsa mukaan.

PANNUPIHVI
500 g karitsanjauhelihaa
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kapriksia
½ dl silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja
mustapippuria
(suolaa tarvittaessa)
pieni tupsu lehtipersiljaa tai tuoretta minttua

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Kuori ja silppua sipulit ja kuullosta ne öljytilkassa pannulla tai mikrossa pehmeiksi.
Soseuta kaprikset, sipulisilppu ja aurinkokuivatut tomaatit tahnaksi sauvasekoittimella ja sekoita hyvin jauhelihan joukkoon.
Mausta mustapippurilla. Suolan kanssa kannattaa olla varovainen, sillä kaprikset ovat suolaisia.
Laita leivinpaperia pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja levitä jauhelihaseos sen päälle ohueksi kerrokseksi.
Paista pihvi kullanruskeaksi ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO