19/12/2013

Ruokalahjoja ystäville

Jokainen valmistelee joulua tavallaan. Minun jouluuni kuuluu ehdottomasti ruokalahjojen tekeminen ystäville. Hauskinta on suunnitteleminen. Sitä varten kerään ison pinon keittokirjoja ja vuosien varrella tallettamiani ruokalehtiä sohvalle viereeni ja alan selailla.
Vähitellen lehti- ja kirjapinot valtaavat keittiön työtasot ja levittäytyvät muihinkin huoneisiin. Joka ilta otan jonkun pinon ja käyn inspiraation lähteitä uudelleen läpi. Muistini on monessa asiassa jokseenkin hatara, mutta jostain kumman syystä reseptit jäävät mieleeni. En välttämättä muista yksityiskohtia, mutta sen yleensä muistan, mistä kirjasta tai lehdestä resepti löytyy.

Yleensä päädyn siihen, että kehittelen jonkun reseptin pohjalta jotakin omaa. Varsinaiseen työhön ryhdyn vasta aattopäivinä. Ruokalahjat kun eivät säily viikkokaupalla.
Keittiö on jouluaattoon asti ”kuin pommin” jäljiltä, mitä mies aina jaksaa ihmetellä (tarvitaanko tuota kaikkea?). Mietin aina tarkkaan, mitä kenellekin valmistaisin. Jokaista joululeipää, silakka-annosta ja maksapateeta tehdessäni ajattelen lahjan saajaa.
Vähitellen purnukat täyttyvät, keittiö siistiytyy ja herkut päätyvät oikeisiin osoitteisiin. Tuntuu mukavalta, kun saa ilahduttaa itselleen tärkeitä ihmisiä.

Mukavaa on sekin, kun saa jakaa kehitelmiään muille. Tällä kertaa tarjottimella on karpalokastiketta (tai hilloketta, riippuen siitä, miten paksuksi sen keittelee), marinoituja päärynöitä sekä sinapilla ja rakuunalla maustettua lohta. Karpalokastikkeen alkuperäinen ohje on peräisin amerikkalaisesta Kinfolk-aikakauslehdestä. Ja jos valmistatte päärynöitä, ostakaa mieluiten napakoita kuin liian kypsiä, ne pysyvät paremmin koossa.
Toivottavasti innostutte kokeilemaan.

MAUSTEINEN KARPALOKASTIKE
3/ 4 kupillista sokeria
½ tl jauhettua maustepippuria
1 kuppi vettä
3 kupillista karpaloita
1 kupillinen kuivattuja, karkeasti silputtuja viikunoita
1 appelsiinin raastettu kuori ja mehu

Yhdistä sokeri, maustepippuri ja vesi kasarissa ja kuumenna kohtuullisella lämmöllä. Sekoittele, kunnes sokeri sulaa. Lisää karpalot ja viikunat. Lisää lämpöä ja anna seoksen kiehua. Keit noin viisi minuuttia, kunnes karpalot alkavat poksahdella rikki.
Pienennä lämpöä ja keitä kastiketta vielä noin 20 minuuttia, kunnes se sakenee. Raasta appelsiinista kuori ja purista mehu ja lisää ne kastikkeeseen.
Tarjoa haaleana esimerkiksi kalkkunan kanssa tai jäähtyneenä juustojen kera.

MARINOIDUT PÄÄRYNÄT
2 kiinteää päärynää
1,5 dl puolimakeaa tai makeaa valkoviiniä tai vaaleaa glögiä 
1,5 dl vettä
0,5 dl omenaviinietikkaa
1 dl sokeria
1 kanelitanko
1 rkl rosepippureita
5 mustapippuria
2 laakerinlehteä
1 dl keltaisia rusinoita
1- 2 dl pähkinäsekoitusta tai kuorellisia manteleita

Kiehauta vesi, valkoviini, omenaviinietikka, sokeri ja mausteet. Kuori ja viipaloi tai lohko päärynät. Laita päärynäviipaleet ja rusinat liemeen ja hauduta miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia, kunnes päärynät ovat hieman pehmenneet. Varo kypsentämästä liikaa, etteivät päärynät mene soseeksi.
Nosta kattila liedeltä ja lisää pähkinät tai mantelit. Jäähdytä päärynät ja pähkinät liemessään.
Jos annat marinoituja päärynöitä lahjaksi, nosta hedelmäviipaleita ja pähkinöitä kerroksittain kauniisiin tölkkeihin ja kaada liemi päälle.
Päärynät maistuvat jälkiruokana esimerkiksi vaniljalla maustetun mascarponejuuston kanssa tai juustojen kera. Jos tarjoat niitä juustopöydässä, valuta ensin huolella liemi pois siivilässä.
Ohjeesta tulee yksi noin 5 dl:n tölkillinen päärynäherkkua.

SINAPPILOHI
n. 600 g kirjolohta fileenä 
Kypsytysliemi:
5 dl vettä
1 dl etikkaa
1 rkl suolaa
Mausteliemi:
1,5 dl vettä
0,5 dl valkoista balsamicoa
1 dl sokeria
½ rkl suolaa
1,5 dl sinappia
rouhittua valkopippuria
2 rkl kuivattua rakuunaa
(tilliä)

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa kala vinosti viipaleiksi. Kääri viipaleet rullalle ja lado uunivuokaan. Sekoita kypsytysliemen aineet ja kaada kalan päälle. Kypsennä 200 uunissa noin 10 minuuttia, kunnes kala muuttuu vaaleanpunaiseksi. Anna jäähtyä.
Kaada liemi pois ja nostele kalarullat varovasti lasipurkkiin tai tarjoiluastiaan. Sekoita mausteliemen aineet ja kaada kalan päälle. Anna maustua viileässä vähintään vuorokausi. Tarjoa keitettyjen perunoiden seurana joulun kalapöydässä. Annoksesta tulee yksi noin 5 dl purkillinen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO