6/03/2014

Marenkihattu muffineille

Päätin jo monta vuotta sitten, etten enää leikkaa lehdistä reseptejä talteen. Lippuja ja lappuja alkoi olla muovitaskuissa, keittokirjojen välissä ja lehtikoteloissa semmoinen määrä, ettei niistä ottanut kukaan selvää. En oikeastaan koskaan edes käyttänyt leikkaamiani ohjeita.

No, kokonaan ilman kopioita ja lehtileikkeitä en ole selvinnyt, mutta aika ajoin karsin niitä reippaalla kädellä. Jotkut lipareet ovat säilyneet tosi kauan. Yksi niistä on tämä vaniljamuffinien ohje. Se on ajalta, jolloin tyttäret olivat siinä iässä, että piti järjestää kaverisynttäreitä ja leipoa pöytä koreaksi. Ohje on jostain seinäkalenterista leikattu, olisikohan ollut Valion kalenteri, mutta en ole leiponut näitä muffineja vuosiin. Resepti tipahti vanhan leivontakirjan välistä ja siitä innostuneena ryhdyin leipomaan.

Kun muffinit olivat valmiita, keitin kahvit ja haukkasin palan leivonnaisesta. Muistin heti, miksi tämän ohjeen säilytin: pehmeä marenki, vaniljarahkan tuoma mehevyys ja mustikoiden raikkaus toimivat edelleen. Resepti päätyi takaisin leivontakirjan väliin, missä se oli säilynyt hyvin tähänkin asti. Sieltä se löytyy, kun alkaa tehdä mieli erityisen hyviä muffineita.

VANILJA-MUSTIKKAMUFFINIT  vaniljamuffinit 2_pilkkumi

TAIKINA
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
1 keltuainen
1 prk (200 g) vaniljarahkaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

VÄLIIN
1 dl pakastemustikoita
1 tl perunajauhoja

MARENKI
1 valkuainen
1/4 dl sokeria

Vaahdota kevyesti pehmeä voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna ja keltuainen. Säästä valkuainen marenkiin. Lisää rahka ja jauhot-leivinjauheseos.
Sekoita taikina nopeasti tasaiseksi ja jaa puolet siitä muffinivuokiin. Ripottele taikinan päälle jäiset mustikat, joihin on sekoitettu perunajauhot. Lisää loppu taikina mustikoiden päälle.
Paista 200 asteessa uunin keskiosassa noin.12–15 minuuttia. Vatkaa sillä aikaa valkuainen vaahdoksi. Lisää vaahtoon hitaasti pienissä erissä sokeri. Vatkaa kunnes vaahto on kovaa ja kiiltävää.
Lusikoi marenkiseosta muffineiden pinnalle. Jatka vielä paistamista noin 7 minuuttia. Tarjoa jäähtyneinä kahvin tai teen kanssa.

3 Responses to Marenkihattu muffineille

  1. Kati says:

    Tulipa tämä sopivasti, kun juuri mietin mitä hyvää mustikoista tekisin ja synttäritkin on ovella. Tämä pitää kokeilla.

  2. Pirjo says:

    Satuinpa avaamaan sopivasti blogin, kun mietin huomisille kaffevieraille tarjottavaa.

    • Maikku says:

      Pirjo,
      onpa mukavaa, että muffinireseptini kiinnostaa. Toivottavasti maistuvat sinulle ja vieraillesi.
      t. Maikku

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO