7/06/2016

Pihvejä ja burgereita grillissä

Tässä tuleekin nyt oikea hampurilaispläjäys. En ole aikaisemmin tehtaillut hampurilaisaterioita grillissä, joten hiukan pääsi innostus valloilleen. Itse tehdyt sämpylät, pihvit, kastikkeet ja lisukkeet ovat aivan toista kuin ketjujen hampparitarjonta. Kun panostaa hyviin raaka-aineisiin, saa hampurilaisistakin laatuaterian.

Jos haluaa säästää aikaa, voi pihvit paistaa pannulla jo etukäteen ja antaa niille vain viimeisen makusilauksen grillissä.  Karitsan- tai naudanlihasta paistetun pihvin kaveriksi sopii esimerkiksi vuohenjuusto tai kuttucheddar (oma suosikkini on Kolatun Valdemar) ja savupaprikalla maustettu kastike.
Broilerihampurilaiseen uutta sävyä antavat tuoremangokastike ja broileripekoni, joka on loistava vaihtoehto tavalliselle pekonille.  Olen vallan ihastunut mangoon, sekä tuoreena hedelmänä että curry-mango -kuivamausteena.
Lohihampurilaisannoksen kruunaavat avokadokastike ja jokiravunpyrstöt.
Itse tehdyistä pihveistä ja lisukkeista saa salaatin kera ilman sämpylääkin hyvän kesäisen aterian.
(Kuvausastiat: Huittisten Satulinna Muoti ja Koti)

HAMPURILAISSÄMPYLÄT h_kesäruoka2
5 dl maitoa
50 g
hiivaa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
3 dl spelttijauhoja tai täysjyvävehnäjauhoja
9–11 dl vehnäjauhoja
100 voita sulatettuna
seesaminsiemeniä

voiteluun
1 kananmuna
tilkka maitoa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja lisää suola ja sokeri. Lisää jauhoja vähitellen ja alusta taikina kimmoisaksi. Lisää loppuvaiheessa sulatettu voi ja vaivaa taikina tasaiseksi.
Kohota lämpimässä paikassa leivinliinan alla noin puoli tuntia.
Kumoa taikina jauhotetulle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa se noin 12 palaan ja pyöritä sämpylöiksi.
Anna kohota vielä puoli tuntia, voitele kananmunan ja maidon seoksessa ja ripottele pinnalle seesaminsiemeniä. Paista sämpylät 200 asteessa kullanruskeiksi.

JAUHELIHAPIHVIT
500 g karitsanjauhelihaa tai hyvää naudanjauhelihaa
suolaa
mustapippuria
ripaus savupaprikajauhetta
1 kananmuna
Sekoita kananmuna jauhelihaan, se auttaa pihviä pysymään grilliritilällä paremmin koossa. Muotoile jauhelihasta tasakokoiset pihvit ja nosta ne grilliin. Anna paistua rauhassa muutama minuutti ensin toiselta puolelta, käännä varovasti ja anna paistua toiseltakin puolelta.
Kun pihvit ovat paistuneet, mausta ne suolalla, mustapippurilla ja savupaprikajauheella.
Halkaise hampurilaissämpylä ja paahda puolikkaita hetki grillissä. Levitä sämpyläpohjalle paprika-chilikastiketta ja rucolaa, päälle pihvi ja pari viipaletta kuttucheddaria tai vuohenjuustoa sekä etikkaisia retiisejä. Tarjoa heti.

Lisukkeet
Kolatun Valdemar-kuttucheddaria tai vuohenjuustoa
etikkaisia retiisejä (kts. resepti)
rucolaa

Kastike
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 dl turkkilaista jogurttia
½ dl valmista barbeque-kastiketta
ripaus chilihiutaleita ja savupaprikajauhetta
Sekoita tuorejuusto, jogurtti ja barbeque-kastike ja mausta chilillä ja savupaprikalla oman maun mukaan.

IMG_3241

 

Etikkaiset retiisit 
nippu retiisejä
½ dl väkiviinaetikkaa
1 dl vettä
2 rkl sokeria

Viipaloi retiisit ohuiksi viipaleiksi. Sekoita etikka, vesi ja sokeri ja kaada retiisiviipaleiden päälle. Laita pariksi tunniksi jääkaappiin maustumaan. Kaada retiisit siivilään ja anna etikkaveden valua pois. Tarjoa hampurilaisten lisukkeena tai salaatissa. Kannattaa tehdä heti kaksikin annosta, sillä rapeat retiisit tekevät kyllä kauppansa.

IMG_3270

BROILERIMUREKEPIHVIT
500 g broilerin rintafileitä tai fileesuikaleita
100 g maustamatonta tuorejuustoa
currya
curry-mango -mausteseosta (Santa Maria)
suolaa
1 kananmuna
1 pkt broileripekonia
sinihomejuustoa

Jauha broilerinfileet monitoimikoneella tasaiseksi massaksi. Lisää tuorejuusto, kananmuna ja mausteet ja pyöräytä ne sekaisin.
Muotoile broilerimassasta kostutetuin tai öljytyin käsin pihvejä ja paista ne grillin parilalla tai etukäteen paistinpannulla.
Paista myös broileripekoni rapeaksi. Halkaise sämpylät ja paahda ne grillissä
Laita toiselle sämpylänpuolikkaalle mangokastiketta, sen päälle broileripihvi, iso viipale siniho-mejuustoa ja viipaloitua punasipulia.

Lisukkeet
rapeaksi paistettua broileripekonia
sinihomejuustoa
punasipulia

Kastike
1 pieni, tuore mango
2 dl kermaviiliä
1tl kurkumaa
1 rkl mango-curry -maustetta (Santa Maria)
2 rkl sinappia
ripaus suolaa
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja anna maustua jääkaapissa tunnin verran.

h_kesäruoka5

LOHIMUREKEPIHVIT
n. 600 g meri- tai kirjolohta fileenä
100 g piparjuurituorejuustoa
pieni nippu ruohosipulia silputtuna
1 kananmuna
suolaa
ripaus valkopippuria

Poista lohifileestä nahka ja leikkaa se paloiksi. Jauha monitoimikoneessa tai sauvasekoittimella tasaiseksi massaksi. Sekoita massaan tuorejuusto, kananmuna ja mausteet ja muotoile kostutetuin käsin pihveiksi. Paista pihvit paistinpannulla tai grillin parilalla kypsiksi.
Paahda sämpylät grillissä ja laita täytteet. Voit tarjota lohihampurilaiset myös avonaisina leipinä, sämpylänpuolikkaat erikseen täytettyinä.

Lisukkeet
1 prk jokiravunpyrstöjä

Kastike:
2 kypsää avokadoa
2 rkl limetin tai sitruunan mehua
2 dl ranskankermaa
1 rkl makeaa chilikastiketta
suolaa
mustapippuria
ruohosipulia

IMG_3257

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO