31/03/2017

Mustikkakukkoa makeannälkään

Lehdet ja blogit tulvivat ruoka- ja leivontaohjeita ja usein tulee etsityksi jotain aivan uuttaa kokeiltavaa. Usein myös huomaa, että vanhat, perinteiset reseptit ovat yhtä hyviä, elleivät joskus parempiakin kuin tämän ajan trendiherkut.
Sattumalta muistin tässä eräänä viikonloppuna mustikkakukon, iki-ihanan perinnejälkiruuan. Sen valmistaa nopeasti helposti tällainen laiska leipurikin, kun ei tarvitse muuta kuin sekoittaa ainekset ja työntää uuniin.

Olin tehnyt mustikkakukkoa edellisen kerran vuosia sitten, mutta jo ajatus nosti sen maun kielelle. Ei muuta kuin penkomaan mustikoita pakastimesta ja taikina valmiiksi. Yleensähän kukko paistetaan vuoassa, mutta hauskoja pieniä kukkosia saa, kun painelee taikinan muffinssivuokiin tai pieniin annosvuokiin.

Monen muunkin pakastimessa on vielä varmaan mustikoita jäljellä. Osan voi hyvin käyttää mustikkakukkoon, joka maistuu taivaalliselta haaleana, hiukan sulaneen vaniljajäätelön kanssa sunnuntailounaan jälkkärinä tai iltapäiväkahvin kaverina. Mikään kevyt makupala se ei ole, mutta joskus saa herkutella.

MUSTIKKAKUKKO
200 g voita
1 dl sokeria
4-5 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 l mustikoita
2 rkl perunajauhoja

Sekoita pehmentynyt voi, puolet sokerista, leivinjauhe ja ruisjauhot tasaiseksi taikinaksi. Painele ¾ taikinasta voideltuun uunivuokaan. Sekoita perunajauhot ja loppu sokeri mustikoiden joukkoon ja kaada marjat vuokaan taikinan päälle. Tee lopusta taikinasta kukolle kansi ja paista 175 asteisessa uunissa noin tunti.
Jos teet kukon muffinssivuokiin, ne tietysti kypsyvät nopeammin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO