21/09/2017

Kesäsillit kiusaukseen

Hävikkiviikko tuli ja meni, mutta se sai katselemaan omia ruokavarastoja uusin silmin. Esimerkiksi jääkaapista löytyy monenlaisia purkinpohjia ja viittä vaille nahistumassa olevia vihanneksia, joita voi vielä hyvin käyttää ruuanlaitossa.
Oikein innostuin, kun huomasin keksiväni aika monta ruokalajia, joihin kaikenlaisia jämiä voisi hyvin käyttää. Ensimmäiseksi halusin päästä eroon vajaasta sillipurkista. Silliä ostettiin useamman kerran kesän mittaan uusien perunoiden kaveriksi, mutta kun se sesonki meni ohi, sillä vain oli ja säily ja jäi syömättä.
Tuumailin, että makean mausteinen silli sopii muidenkin kuin keitettyjen perunoiden kylkeen. Niin syntyi sillikiusaus. Jos pitää janssoninkiusauksesta, maistuu myös sillikiusaus varmasti.
Sillinpalojen lisäksi ongin purkista myös sipulia ja porkkanaa ja ujutin myös ne kiusaukseen. Kerman lisäksi pieni loraus sillipurkin lientä antoi lisää makua ruokaan. Lisukkeena syötiin klassi-sesti etikkapunajuuria.
Se oli sen sillipurkin loppu. Olin aika tyytyväinen itseeni, silli tuli käytettyä eikä tarvinnut heittää käyttökelpoista ruokaa roskiin.

SILLIKIUSAUS
6-7 keskikokoista perunaa (n. 600 g)
n. 100 g sipulisilliä (tai muuta mausteliemessä olevaa) 
n. 20 cm pätkä purjoa
½ tl suolaa
3 rkl sillin lientä
3,5 dl kaurakermaa (tai muuta kermaa)
mustapippuria
tuoretta tilliä
voita

Kuori ja leikkaa perunat ohuiksi suikaleiksi ja viipaloi purjo. Leikkaa sillinpalat hiukan pienemmiksi ja lado kerroksittain voideltuun uunivuokaan muiden ainesten kanssa. Rouhi joka kerroksen päälle mustapippuria ja laita myös silputtua tilliä.
Mausta kaurakerma suolaripauksella ja sillin liemellä ja kaada vuokaan. Vuole kiusauksen päälle voinokareita ja paista 200-asteisessa uunissa tunti, puolitoista, kunnes perunat ovat aivan pehmeitä.
Tarjoa salaatin tai etikkapunajuurien kanssa.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT