28/09/2017

Pikkuisen parempi iltapalapannari

On kummallista, miten mieli toimii. Ihan tiedostamatta saattaa jostain putkahtaa mieleen joku ruoka, jota ei ole aikoihin tehnyt. Niin kävi yhtenä iltana, kun en lainkaan ajatellut ruoka-asioita, vaan puuhastelin ihan muuta. Yhtäkkiä muistin ihanan vuohenjuustolla täytetyn pannukakun vuosien takaa.
Muistin myös sen, että olen kirjoittanut reseptin vanhaan muistikirjaani, joten ei auttanut muu kuin kaivaa se esiin. Jääkaapin raaka-aineet eivät ihan täsmänneet reseptiin, mutta soveltamalla syntyi kuitenkin pikkuisen parempi iltapalapannari kahdelle.
Kaikkein terveellisin se ei ole, siitä pitävät vuohenjuusto ja parmesaani huolen. Mutta joskus saa herkutella, eikös saakin.

TÄYTETTY PANNUKAKKU
2 kananmunaa
3 rkl rypsiöljyä
1 dl vehnäjauhoja
1 ½ dl maitoa

täyte:
1 iso muna
100 g vuohenjuustoa
minitomaatteja
tuoreita viikunoita tai luumuja 
2 rkl öljyä
raastettua parmesaania
lehtipersiljaa tai basilikaa

Sekoita kananmunat, maito ja öljy ja vispilöi jauhot joukkoon. Vuoraa pieni uunivuoka leivinpaperilla ja kaada pannukakkutaikina siihen. Paista 200 asteessa kypsäksi.
Ota pannari pois uunista ja raasta päälle parmesaania. Sekoita kananmuna sekä persilja- tai basilikasilppu ja kaada munaseos pannukakulle. Puolita minitomaatit, viipaloi viikunat ja paloittele vuohenjuusto. Nostele ainekset pannukakulle ja ripottele kaiken päälle vielä hiukan parmesaania.
Nostaa uudelleen uuniin ja paista, kunnes täytteen muna on hyytynyt ja juustot saaneet väriä.
Nauti sellaisenaan tai salaatin kanssa.

3 Responses to Pikkuisen parempi iltapalapannari

  1. Pirjo says:

    Tätä pitää kokeilla! Saako Huittisista tuoreita viikunoita?

  2. Maikku says:

    Pirjo, sai ainakin muutama viikko sitten, sillä täältä s-marketista niitä ostin. Olivat aivan erinomaisia, oli pakattu neljän kappaleen muovirasiaan. Kypsiä ja herkullisia. Ostin niitä useampaan otteeseen, mutta nyt en ole katsonut, onko vielä saatavilla. Kannattaa kysyä, jos vaikka tilaavat.

  3. Pirjo says:

    Kiitos. Pitääpä tutkia vähän tarkempaan tarjontaa ?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO