23/03/2018

Uuni kesyttää juuston

Sanotaan, että yksinkertainen on kaunista. Samaa ajatusta voi hyvin soveltaa ruuanlaittoon: usein yksinkertainen on myös herkullista. Aina ei tarvita monia raaka-aineita, muutama hyvä riittää. Esimerkiksi uunissa paistettu fetajuusto ei kaipaa mitään muuta kuin ripauksen öljyä, hiukan mausteita ja hunajaa. Uunin lämpö kesyttää kirpeänsuolaisen fetan ihanan pehmeäksi, ja kun sitä levittää hyvälle leivälle, on makunautinto taattu.

En ikävä kyllä ole itse keksinyt mainiota ideaa kokonaisen fetapalan laittamisesta uuniin, mutta kun ahkerasti lukee ruokalehtiä ja -blogeja, voi onneksi lainailla muiden ideoita. Yksi suosikkikokkaajistani on Maku-lehden päätoimittaja ja ruokakirjailija Satu Koivisto, joka jakaa auliisti ja ahkerasti reseptejään ja ruokavinkkejään Instagramissa. Niiden avulla pääsee kurkistamaan myös hänen hurmaavan perheensä ruoka-arkeen.
Koivisto on kirjoittanut myös kaksi mainiota ruokakirjaa, Gastronaatti I ja Gastronaatti II. Ykkönen jo löytyy omastakin hyllystä, kakkonen on hankintalistalla. Ihailen hänen ruokafilosofiaansa: joka päivä voi syödä hyvin kun suunnittelee ja valmistelee etukäteen. Koiviston vinkeillä myös ruokahävikki huushollissa pienenee, sillä kaikki, mitä kotiin kannetaan, myös käytetään.

Sain uunifetan idean Satu Koivistolta, mutta tuunasin juuston mieleisekseni tekemällä oman mausteseoksen morttelissa kuivatusta timjamista, kokonaisista rosépippureista ja kanelista. Sormisuolaakin voi joukkoon ripauttaa, mutta feta ei sitä kaipaa, koska on jo muutenkin suolaista.

Laitoin fetan kanssa kypsymään terttuluumutomaatteja, minikokoisia. Lämmin, pehmeä feta, makeiksi paahtuneet tomaatit ja juureen leivottu maalaisleipä ovat aika vastustamaton yhdistelmä. Harmi vaan, ettei juureen leivottua leipää saa kotikulmilta. Itse en ole vielä sen tekemistä kokeillut, mutta esimerkiksi Turun reissulla poikkean aina leipomo Grynissä, sillä en voi vastustaa sen juurileipiä.
Uunifeta sopii hyvin esimerkiksi brunssipöytään tai aterian alkupalaksi tai ihan miten vaan. Kokeilkaa ja nauttikaa.

UUNIFETAA JA TERTTUTOMAATTEJA
1 pkt (200 g) fetajuustoa
öljyä
hunajaa
kuivattua timjamia
rosépippureita
ripaus kanelia
(sormisuolaa)
miniterttutomaatteja
pinjansiemeniä

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Hiero mausteet morttelissa mausteseokseksi. Öljyä uunivuoka tai laita vuoan pohjalle leivinpaperi. Avaa juustopaketti, kuivaa juusto talouspaperilla ja laita fetapala kokonaisena uunivuokaan.
Valuta juuston päälle hiukan öljyä ja juoksevaa hunajaa. Ripottele pinnalle mausteet ja pinjan-siemeniä.
Huuhdo ja kuivaa tomaatit ja asettele ne juuston ympärille. Valuta myös tomaateille hiukan öljyä.
Nosta vuoka uuniin ja anna juuston ja tomaattien paistua noin 20–25 minuuttia.
Tarjoa hyvän leivän kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO