5/09/2018

Paluu arkeen

Miten nopeasti kesä menikään! Kaikki hyvät aikomukseni siitä, että kirjoittelisin Pilkkumia useammin ja säännöllisesti, hupenivat jonnekin helteeseen. Ruokaa tietysti tein, mutta kaikkein kuumimpina päivinä en jaksanut seisoa hellan ääressä. Parhaiten maistuivat salaatit ja muut kevyet ruuat, joten kovin paljon en uhrannut ajatuksia kokkaamiselle.
Tämä kesäkurpitsaohje on kuitenkin alkukesän satoa. Toivottavasti ette ole vielä kesäkurpitsaan kyllästyneet, vaikka sitä on ollut tarjolla yllin kyllin. Tämä on kuitenkin helppo ja herkullinen ruoka, joka ei lainkaan pahastu lämmittämisestä seuraavana päivänä. Sellaisia ruokia suosin itse arkena. Viikonloppuna on sitten enemmän aikaa ja energiaa panostaa monimutkaisempiinkin resepteihin.

KESÄKURPITSAVUOKA
400 g jauhelihaa
600 g kesäkurpitsaa
300 g porkkanaa
100 g palsternakkaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
paprikajauhetta
mustapippuria
suolaa
öljyä

150 g mozzarellaraastetta
1 dl kaurakermaa
½ dl makeaa chilikastiketta
3 kananmunaa
tuoretta persiljaa ja basilikaa

Kuori sipuli ja valkosipulin kynnet ja pilko ne pieniksi. Kuullota niitä hetki öljyssä paistinpannulla ja lisää pannulle jauheliha. Ruskista jauheliha hyvin ja mausta paprikajauheella, mustapippurilla ja suolalla. Jätä odottamaan.
Huuhtele kesäkurpitsa ja juurekset ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Painele niistä siivilässä ylimääräinen neste pois. Sekoita keskenään kaurakerma, makea chilikastike ja kananmunat.
Voitele uunivuoka ja laita juuresraaste vuokaan. Sekoita joukkoon runsaasti silputtua persiljaa ja basilikaa. Lisää juuresraasteeseen myös mozzarella, jätä kuitenkin hiukan  kuorruttamiseen. Kaada vuokaan kaurakermaseos ja ripottele loppu juustoraaste paistoksen pinnalle.

Kypsennä 200-asteisessa uunissa, kunnes vuoka saa kauniin kullanruskean värin. Tarjoa hyvän leivän kanssa.

nfd

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO