17/10/2018

Värikästä syksyä lautasella

Syksy on kaunis ja värikäs sekä luonnossa että lautasella. Olettekos huomanneet, että samoja sävyjä kuin syksyisessä metsässä ja maastossa on myös tämän sesongin vihanneksissa ja juureksissa, esimerkiksi oransseissa ja keltaisissa kurpitsoissa.
Innostuin syys- ja talvikurpitsoista muutama vuosi sitten. Niiden maku on mieto ja makeahko ja ne sopivat hyvin sekä suolaisiin että makeisiin ruokiin ja leivonnaisiin. Kauppojen vihannesosastoilta löytyy jos jonkinlaisia kurpitsoita, mutta itse olen mieltynyt pyöreään, oranssiin Hokkaido-kurpitsaan, jota kutsutaan myös japanilaiseksi talvikurpitsaksi. Yhtä hyvää on myös vaaleampi, pitkulainen myskikurpitsa.
Olen jo tänä syksynä monta kertaa paahtanut yrteillä ja valkosipulilla maustetussa öljyssä marinoituja Hokkaido-viipaleita uunissa. Olemme syöneet niitä niin kalan kuin lihankin kanssa.
Paahdetusta talvikurpitsasta saa myös hyvän salaatin, kun yhdistää kurpitsakuutioihin vaikkapa kuivattuja karpaloita, punasipulia ja sinihomejuustoa. Viitseliäs kokki ei heitä kurpitsansiemeniä pois, vaan puhdistaa, huuhtoo, kuivaa ja paahtaa nekin uunissa. Suolaripauksella maustettuna kurpitsansiemenet ovat herkullista naposteltavaa ihan sellaisenaan. Minä lisäsin niitä myös salaattiin.
Kastikkeeseen laitoin curry-jauhetta, joka antoi hauskan säväyksen hunajalla maustettuun sitruunaöljykastikkeeseen. Paitsi herkullinen tämä salaatti on todella kaunis.

TALVIKURPITSASALAATTI

n. 700 g Hokkaido-kurpitsaa
öljyä
tuoretta rosmariinia ja timjamia
ripaus suolaa
1 dl kuivattuja karpaloita
1 punasipulia
150 g sinihomejuustoa
lehtipersiljaa tai rucolaa
(paahdettuja kurpitsansiemeniä)

Kastike
2 rkl oliiviöljyä
puolen sitruunan mehu
2 tl hunajaa
1 tl curryjauhetta

Halkaise kurpitsa ja kaavi siemenet ja kurpitsan pehmeät rihmastot pois esimerkiksi lusikalla. Kuutioi kurpitsa, laita kuutioit kulhoon. Lorauta kurpitsakuutioille tilkka öljyä ja riivi joukkoon tuoretta timjamia ja rosmariinia. Mausta vielä ripauksella suolaa.
Levitä kurpitsapalat leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 200-asteisessa uunissa noin 25 minuuttia, kunnes kurpitsa on kypsää.
Tee kastike ja sekoita haaleiden kurpitsakuutioiden joukkoon, jotta maku imeytyy niihin kunnolla.
Leikkaa punasipuli ohuiksi viipaleiksi ja paloittele sinihomejuusto ja sekoittele ne kurpitsakuutioihin. Lisää salaattiin myös kuivatut karpalot ja reilu nippu silputtua lehtipersiljaa.
Anna maustua viileässä tunnin verran ennen tarjoilua. Tarjoa sellaisenaan tai lisäkesalaattina.

nfd

nfd

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT