16/08/2019

Rouskuvaa ja maistuvaa

Sitä saa, mitä otsikossa luvataan, kun tekee uudesta kaalista coleslaw-salaattia. Se on ollut meillä yksi kesän suosikkisalaateista. Parhaimmillaan alkukesästä, kun sitä saattoi valmistaa kesäkaalista, mutta onnistuu mainiosti edelleen.
Coleslaw-reseptejä on monenlaisia, minun versiossani lisämakua antavat sinihomejuusto ja Di-jon-sinappi, joiden voimakkaita aromeja voi taittaa sekoittamalla kastikkeeseen hiukan hunajaa. Ainesluettelo ei ole pitkä, mutta lopputulos on maukas. Salaatti sopii melkeinpä ruuan kuin ruuan kaveriksi. Erityisen hyvin se minusta toimii grillattujen ruokien kanssa, olipa lautasella lihaa, kalaa tai kanaa. Melkein se vei kielen mennessään myös kotoisen lihamurekkeen kaverina.

SINIHOMEJUUSTOINEN COLESLAW

n. 500 keräkaalia
1-2 porkkanaa
1 punasipuli
100 g sinihomejuustoa muruina

kastike:
2 dl kermaviiliä tai ranskankermaa
½ dl majoneesia
1 rkl valkoista balsamicoa
1 rkl dijon-sinappia
2 tl hunajaa

Huuhdo kaali ja leikkaa se ohuenohuiksi suikaleiksi. Kuori ja raasta porkkanat. Viipaloi punasipuli ja yhdistä vihannekset. Lisää joukkoon sinihomejuustomurut. Sekoita kastikkeen aineet ja lisää se hyvin sekoitellen salaattiin. Anna maustua tovi kylmässä, niin maut tasaantuvat.
Tarjoa esimerkiksi grillatun lihan, kalan tai kanan kanssa. Sopii hyvin myös itse tehtyjen hampurilaisten kaveriksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO