23/12/2019

Maukasta lohta liemessä

Kalaa tulee kokattua muodossa jos toisessakin. Talvella useimmiten paistan esimerkiksi kuhaa tai lohta pannulla tai kypsennän uunissa. Pannulla kalaan saa ihanan rapean pinnan, samoin uunissa, varsinkin, jos viimeistelee kypsennyksen grillivastusten alla.

Joskus viime talvena keksin kokeilla, miltä liemessä kypsennetty lohi maistuisi. Olen tehnyt etikkaisessa liemessä jääkellarin lohta, mutta se on enemmänkin joulupöydän kalaherkku. Jätin siis etikan pois ja lisäsin kaikenlaisia aineksia, jotka sopivat hyvin kalan kanssa, esimerkiksi tuoretta salaattifenkolia, maustepippuria, salottisipulia, timjamia, appelsiinia ja merisuolaa ja laakerinlehtiä.

Yllätyin, miten maukasta lohesta tuli, kun se sai kypsyä hiljalleen poreilevassa liemessä. Kala jäi todella kalpeanväriseksi, mutta makua oli sitten sitäkin enemmän. Lohen kanssa sopivat parhaiten keitetyt perunat, jotka voi maustaa vaikka tilliöljyllä. Voin hyvin kuvitella, miten hyvä pari tällainen lohi olisi myös uusille perunoille.

MAKULIEMESSÄ HAUDUTETTU LOHI
n. 800 ruodotonta lohta
1 salottisipuli
1 pieni pätkä purjon valkoisesta osasta
puolikas salaattifenkoli
10 maustepippuria
2 laakerinlehteä
2 tl kuivattua timjamia
2 appelsiinin puristettu mehu
8 dl vettä
2 rkl merisuolaa

tilliöljy:
pieni ruukku tilliä
1 dl rypsiöljyä
ripaus suolaa

Poista lohesta näkyvä rasva ja leikkaa se neljän palaan. Kuori salottisipuli ja viipaloi se, samoin kuin pätkä purjoa. Viipaloi fenkolinpuolikas, mutta säästä vihreät tupsut koristeeksi. Purista appelsiineista mehu ja siivilöi se isoon kattilaan.
Lisää kattilaan myös kaikki muut liemen ainekset ja kiehauta ne. Vähennä lämpöä ja laske lohipalat liemeen. Anna hautua lempeästi poreilevassa liemessä kannen alla noin 7 minuuttia. Varo, ettei lohi kypsy liikaa ja hajoa liemeen.
Nosta kattila liedeltä ja anna lohen hautua vielä hetken aikaa.
Valmista sillä aikaa tilliöljy. Silppua tilliä hiukan pienemmäksi ja laita esimerkiksi korkeaan kan-nuun tai kulhoon. Lisää öljy ja soseuta sauvasekoittimella tasaiseksi. Mausta suolalla.
Tarjoa haudutettu lohi keitettyjen, tilliöljyllä maustettujen perunoiden kanssa. Tilliöljy sopii hyvin myös salaatteihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO