5/10/2021

Pirteää piparjuurta ja vaaleaa kalaa

Pipaarjuuren kirpakka maku sopii hyvin vaalealle kalalle.

Tämä resepti on pitänyt jo kuukausia kirjata tänne Pilkkumiin, mutta aina se vain on unohtunut. Raaka-aineena on jälleen kerran kala, kuinkas muuten, sitä kun meillä syödään usein. Välillä tosin on vaikea keksiä, millä tavalla esimerkiksi kuhaa ja ahventa valmistaisi. Parhaita ne ovat tietysti voissa paistettuina, mutta vaihtelu virkistää.

Jo keväällä keksin sekoittaa piparjuuritahnaa ja tilliä voihin ja voidella sillä kalafileet. Päälle ripottelin kevätsipulia ja sitten joko grillasimme kalat folion päällä tai paistoimme uunissa. Parhaiten piparjuuren kanssa toimii mielestäni vaalea kala, kuha tai ahven.

Olin tyytyväinen ideaani, vaikka se tuskin on mitenkään ainutlaatuinen. Piparjuurikalaa on toukokuun jälkeen tehty meillä useampi kerta, vain lisukkeet ovat vaihtuneet. Uudet perunat, tuore parsa, risotto, karamellisoidut fenkolit ja raikkaat salaatit ainakin sopivat piparjuurikalan kavereiksi mainiosti. Näin syksyllä kannattaa kokeilla myös paahdettuja punajuuria.
Aterian täydentää hyvä leipä, esimerkiksi saaristolaisleipä, ruisleipä tai vaikka hapankorput.

PIPARJUURIKUHA
4 kuhafileetä tai reilu 500-500 g ahvenfileitä
suolaa
mustapippuria
100g voita
1-2 rkl piparjuuritahnaa (riippuu siitä, miten voimakkaan piparjuuren maun kalaan haluat)
nippu tuoretta tilliä
kevätsipulia tai purjoa

Sekoita huoneenlämpöinen voi, piparjuuri ja hienonnettu tilli keskenään.
Mausta kuha- tai ahvenfileet suolalla ja mustapippurilla. Levitä fileiden päälle piparjuuritahnaa ja ripottele niille kevätsipulisilppu.
Voitele uunivuoka öljyllä ja laita kalafileet vuokaan niin, etteivät ne mene päällekkäin. Paista 200-asteessa, kunnes kala on saanut hiukan väriä. Voit valella kalaa paistamisen aikana vuokaan sulaneella piparjuurivoilla.
Tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.

Keväällä piparjuurikuhaa syötiin tuoreen parsan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO