5/09/2023

Makuja Huittisista – kolmen ruokalajin sunnuntailounas

Kun minua pyydettiin suunnittelemaan Makuja Huittisista -menu, iski aikamoinen rimakauhu. On ihan eri asia puuhastella ruokia omaan ruokablogiin kuin laatia ”virallinen” nimikkomenu. Lopulta kuitenkin suostuin ja innostuin, koska oman paikkakunnan raaka-aineista riittää inspiraatiota vaikka mihin.

Menun kehittelyssä ensimmäinen vaikeus oli runsaudenpula. Täällähän viljellään ja tuotetaan vaikka mitä, muun muassa juureksia, vihanneksia, perunoita, kananmunia, karitsan-, ylämaankarjan-, possun- ja broilerinlihaa, marjoja, viljaa… Listaa voisi jatkaa vielä pitkälti.

Päätin, että paikallisen menun pitää olla sellainen, joka on helppo valmistaa, ja jonka ainekset ovat kaikkien saatavilla. Pääraaka-aineiksi valikoituivat juurekset, broileri ja puolukat.

Alkuruuan päähtinä ovat juurekset. Juurekset ovat maukasta, kevyttä ja edullista ruokaa. Usein juureksia tarjotaan pääruaan lisukkeina, mutta niitä soisi kyllä käytettävän nykyistä enemmän ja monipuolisemmin.

Pääruoka valmistetaan broilerista, sillä vaikka Huittinen tunnetaan sikapitäjänä, myös broilerinkasvatus on täällä voimissaan.
Tässä menussa ei käytetä broilerisuikaleita tai -fileitä, vaan paistileikkeitä, joissa on myös hiukan rasvaa ja siten myös enemmän makua.
Kaverikseen broileri saa lempeänmakuisen peruna-pinaattipaistoksen, jonka kruunaa makeankirpeä tomaatti-pekonihillokkeesta. Menussa on siten mukana hiukan possuakin pekonin muodossa.


Sunnuntailounaan makea päätös on kardemummalla maustettu puolukkajäätelö. Puolukka on todella terveellinen marja, jota kannattaa poimia, pakastaa ja hillota talven varalle runsaasti.

Kolmen ruokalajin menu vaatii hiukan tavallista enemmän työtä, mutta tomaatti-pekonihillokkeen ja puolukkajäätelön voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.
Menun reseptit on suunniteltu neljälle hengelle.

Hyvää ruokahalua!

JUUREKSIA JA SINAPPISTA RANSKANKERMAA
(alkuruoka)
3 hoikkaa porkkanaa
2 pientä punajuurta
1 pieni fenkoli pala kesäkurpitsaa
2 valkosipulinkynttä
1 pieni punasipuli
1 dl tuoretta tilliä
3 rkl valkoista balsamiviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
öljyä
kastike:
2 prk (á 150 g) ranskankermaa 2 rkl karkeaa sinappia
1rkl hunajaa

Huuhtele kaikki juurekset ja vihannekset. Kuori sipulit ja juurekset ja leikkaa fenkolista varret ja kova keskiosa pois.
Leikkaa porkkana vinottain aivan ohuiksi siivuiksi. Halkaise punajuuret ja leikkaa myös ne ohuiksi siivuiksi, samoin sipulit ja fenkoli. Halkaise pala kesäkurpitsaa, leikkaa puolikkaat kahtia ja viipaloi.

Laita paistinpannulle öljyä ja paista ensin punajuuriviipaleet keskilämmöllä napakankypsiksi. Siirrä sivuun odottamaan, jotta punajuuri ei värjää muita kasviksia.

Huuhdo paistinpannu ja laita pannulle jälleen öljyä ja paahda siinä myös muut kasvikset napa-kankypsiksi. Lisää punajuuriviipaleet ja balsamiviinietikka ja sekoita hyvin. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Sekoita hienonnettu tilli kasvisten joukkoon. Anna jäähtyä haaleaksi.

Sekoita ranskankermaan karkea sinappi ja hunaja. Laita lautaselle kastiketta ja kokoa kasvikset kastikkeen päälle kauniiksi annokseksi. Koristele tillillä.

Hapokkaanmakea tomaatti-pekonihilloke kruunaa sitruunaisen broileriannoksen.

SITRUUNALLA MARINOITUA KANANPOIKAA
(pääruoka)
Noin 1 kg maustamattomia kanan paistileikkeitä
suolaa
mustapippuria
marinadi:
1 sitruunan kuori raastettuna
2 ison sitruunan mehu (n. 1,5 dl)
½ dl valkoista balsamiviinietikkaa
3 rkl hunajaa
3 valkosipulinkynttä
tuoretta timjamia ja rosmariinia

Tee ensin marinadi. Huuhtele sitruuna lämpimällä vedellä ja kuivaa hyvin, Raasta siitä kuori ja purista sitruunoista mehu. Kuori ja viipaloi valkosipulinkynnet. Sekoita sitruunamehu, valkoinen balsamiviinietikka ja hunaja.

Suolaa ja pippuroi paistileikkeet molemmin puolin ja laita ne kannelliseen uunivuokaan tai pataan. Kaada päälle marinadi. Laita paistileikkeiden päälle ja väliin muutama timjamin- ja rosmariininoksa.
Anna maustua jääkaapissa vähintään kolme tuntia. Käännä paistileikkeitä välillä, jotta ne maustuvat tasaisesti.

Ota uunivuoka huoneenlämpöön puoli tuntia ennen kuin laitat sen uuniin.
Kuumenna uuni 175 asteeseen ja kypsennä broileria kannen alla noin puolitoista tuntia. Ota sitten kansi pois ja anna kypsyä vielä puolisen tuntia.
Nosta paistileikkeet pois uunivuoasta, valuta niistä marinadi ja kokoa lautaselle annos peruna-pinaattipaistoksen ja tomaatti-pekonihillokkeen kanssa.

TOMAATTI-PEKONIHILLOKE
300 g kypsiä kirsikkatomaatteja
oliivi- tai rypsiöljyä
mustapippuria
1 punasipuli
3 valkosipulin kynttä
100 g pekonia
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl tummaa balsamiviinietikkaa
2 rkl fariinisokeria

Lämmitä uuni 175 asteeseen. Puolita kirsikkatomaatit ja levitä ne leivinpaperilla vuorattuun laa-keaan uunivuokaan. Pirskottele tomaattien päälle hiukan öljyä ja paahda niitä uunissa noin 1,5 tuntia, kunnes ne ovat hieman paahtuneet. Älä paahda liian kuiviksi.
Leikkaa pekoni aivan pieniksi paloiksi ja laita kylmälle paistinpannulle tai pinnoitettuun kasariin. Paista pekonia keskilämmöllä kunnes se on rapeaa, varo polttamasta.
Hienonna punasipuli ja valkosipuli, ja kun pekoni on paahtunut, lisää sipulit pannulle pekonin joukkoon. Lisää myös tomaatit, punaviinietikka, balsamiviinietikka ja fariinisokeri. Mausta musta-pippurilla.
Keitä seosta hiljaisella lämmöllä noin 10-15 minuuttia, kunnes hilloke kiinteytyy hieman. Laita hilloke purkkiin ja anna jäähtyä, siirrä purkki sitten jääkaappiin tekeytymään muutamaksi tunniksi.

Puolukkajäätelössä on sopivasti kirpeyttä ja makeutta sekä kardemumman antamaa mausteisuutta.

PUOLUKKAJÄÄTELÖ
2 ½ dl puolukoita
3 rkl sokeria
2 dl kermaa
1 tölkki kondensoitua maitoa
2 tl kardemummaa

Soseuta puolukat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa ja lisää sokeri.
Vatkaa kerma vaahdoksi, sekoita joukkoon kondensoitu maito. Lisää seokseen puolukkasose ja sekoittele, jotta se leviää tasaisesti. Mausta jäätelömassa kardemummalla.
Ripottele joukkoon vielä kokonaisia puolukoita

Kaada jäätelö esimerkiksi pitkänmalliseen leipävuokaan ja jäädytä pakastimessa yön yli. Jäätelömassan tai osan siitä voi jäädyttää myös silikonisissa muffinivuoissa. Siten saa näppärästi yksittäisiä annoksia.

Ota jäätelö pakastimesta huoneenlämpöön noin 15 minuuttia ennen tarjoilua, jotta se hiukan pehmenee, Muffinivuoissa pakastettu jäätelö pehmenee nopeammin.
Tarjoa jäätelö puolukkakeiton ja paahdettujen kaurahiutaleitten kanssa.

PUOLUKKAKEITTO
2 dl puolukoita
4 dl vettä
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
suurustamiseen:
2 rkl vettä
1 rkl perunajauhoja

Kuumenna vesi ja lisää puolukat. Keitä, kunnes marjat vaalenevat ja siivilöi ne pois.
Kuumenna mehu uudelleen, ja lisää sokeri. Kun sokeri on sulanut, sekoita perunajauhot vesitilkkaan ja kaada seos ohuena nauhana hyvin sekoittaen puolukkamehuun.
Mausta vaniljasokerilla ja anna jäähtyä.

PAAHDETUT KAURAHIUTALEET
1 rkl voita
1 rkl fariinisokeria
1 dl kaurahiutaleita

Jäätelömassan voi pakastaa myös valmiiksi annoksiksi esimerkiksi silikonisissa muffinsivuoissa.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO