29/04/2026

Kasvispiiraita kevään juhlapöytiin

Erilaiset suolaiset tarjottavat ovat yleensä vieraiden suosikkeja esimerkiksi kahvipöydässä. Helpoimmalla pääsee, kun tekee isoja piirakoita vuokaan, mutta joskus on hauska kokeilla muutakin.
Instagram on viime aikoina tarjoillut minulle monenlaisia piirakkareseptejä, joiden ohjeet ovat kuitenkin aina kielellä, josta ei käännösyrityksistä huolimatta oikein ole saanut selvää. Onneksi kuvia katselemalla pääsi aika hyvin jyvälle, mistä oli kysymys esimerkiksi näiden piirakoiden muotoilussa.
Taikinan koostumus jäi arvoitukseksi, mutta tein piirakoille juustoisen taikinan ja täytteeksi kevääseen sopivan vihreän kasvistäytteen. Piirakat ovat oikeita juustonystävän leivonnaisia, sillä juustoa on reilusti sekä taikinassa että täytteessä.

Piirakoiden tekeminen ei ole vaikeaa, kunhan idean hoksaa. Taikinasta tehdään palloja, jotka kaulitaan pyöreiksi piirakkapohjiksi, täytetään, nipistellään sauma kiinni ja kiepautetaan ympäri. Viilto keskelle piirakkaa ja viiltoon vielä juustoraastetta. Lopputuloksena on hauskan näköisiä suolaisia piiraita, joita kelpaa tarjota esimerkiksi kevään juhlissa tai ottaa mukaan eväsretkille tai piknikille.

JUUSTOISET KASVISPIIRAKAT
4 dl vehnäjauhoja
2 dl juustoraastetta (esimerkiksi emmental)
½ tl suolaa
2 ½ tl leivinjauhetta
1 prk (200 g) kermaviiliä
½ dl rypsiöljyä

Täyte
200 g kesäkurpitsaa
100 g babypinaattia
noin 10 cm pala purjoa
1 rkl rypsiöljyä
150 g feta-juustoa
50 g ( 1 dl) juustoraastetta +
hyppysellinen juustoraastetta täytteen päälle
voita tai kananmunaa voiteluun
unikonsiemeniä

Aloita valmistamalla täyte. Huuhtele babypinaatti , purjo ja kesäkurpitsa. Jos kesäkurpitsa on kovin iso, halkaise se pituussuunnassa ja poista pehmeä malto siemenineen. Raasta kesäkurpitsa ja hienonna babypinaatti. Leikkaa purjo pieneksi silpuksi.
Kuumenna rypsiöljy paistinpannulla ja kuullota vihanneksia keskilämmöllä, kunnes ne pehmenevät ja ylimääräinen neste häviää. Ota pannu liedeltä ja murenna feta kasvisten joukkoon ja lisää myös juustoraaste hyvin sekoittaen.

Piirakka on käännetty saumapuoli alaspäin ja pintaan on tehty viilto, jotta täyte tulee esiin. Viiltoon laitetaan vielä juustoraastetta.

Tee täytteen jäähtyessä taikina. Sekoita juustoraaste, suola ja leivinjauhe vehnäjauhoihin. Lisää kermaviili ja rypsiöljy ja sekoita kaikki tasaiseksi taikinaksi.
Jaa taikina kahtia ja kumpikin osa 6-8 palaan ja pyörittele ne käsien välissä palloiksi. Paina pallo kerrallaan litteäksi ja kauli noin 1,5 sentin vahvuisiksi pyörylöiksi.
Laita jokaiselle piirakkapohjalle täytettä ja nipistä piirakka kiinni aloittaen keskeltä. Paina sauma kevyesti litteäksi ja käännä piirakka ympäri.
Tee terävällä veitsellä viilto keskelle piirakkaa niin, että päät jäävät kiinni. Levitä viiltoa hiukan auki ja laita viillon keskelle juustoraastetta.
Voitele piirakat kananmunalla tai voisulalla ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista piirakat 200 asteessa, kunnes ne ovat kullanruskeita. Tarjoa hiukan lämpiminä kahvipöydässä tai iltapalana salaatin kera.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO