Ahvenet rullalle
Joskus on vaikea valita, mitä kokkaisi, kun maailmassa on niin paljon herkullisia raaka-aineita. Kestosuosikkini on kala. Se maistuu aina, melkeinpä missä tahansa muodossa. Sääliksi käy niitä ihmisiä, jotka eivät ole oppineet syömään kalaa. Ajattelen aina, että ettepä tiedä, mistä jäätte paitsi. Kalahan on kevyttä, herkullista ja kaiken lisäksi terveellistä. Ravintosuositusten mukaan sitä pitäisi syödä useamman kerran viikossa.
Moni kyllä noudattaakin suositusta, mutta syö vain kirjolohta tai lohta. Hyvää ruokaa saa niistäkin, mutta kannattaa kokeilla myös kotimaisia järvikaloja, esimerkiksi ahventa. Se kyllä päihittää lohet mennen tullen.
Nopea ja herkullinen ateria syntyy ahvenfileistä, jotka täytetään katkaravuilla ja paistetaan kasvispedillä uunissa. Hyvän leivän kanssa tästä syntyy koko ateria. Tosin kaveriksi käyvät hyvin myös keitetyt perunat tai perunasose, jos haluaa syödä hiukan tuhdimmin.
AHVENRULLAT KASVISPEDILLÄ
500 g ahvenfileitä
1 pussi pakastettuja katkarapuja
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
2 porkkanaa
1 purjo
3 valkosipulin kynttä.
200 g Afrikan paprika –tuorejuustoa
3 rkl öljyä
suolaa
mustapippuria
1 ruukku tilliä
Laita katkaravut hyvissä ajoin sulamaan vaikka lävikköön. Valmista ensin kasvispeti. Raasta kesäkurpitsa ja kuoritut porkkanat karkealla raastinterällä. Huuhtele purjo huolellisesti ja viipaloi se. Kuori ja pilko valkosipulinkynnet. Hienonna tilli.
Kuullota kasvikset korkeareunaisessa kasarissa öljyssä. Kun ne alkavat pehmentyä, lisää tuorejuusto ja mausta kasvisseos suolalla ja mustapippurilla. Ripottele joukkoon osa tillisilpusta.
Kaada kasvisseos voideltuun uunivuokaan.
Levitä ahvenfileet leikkuulaudalle. Ripottele niille vähän suolaa, tillisilppua ja mustapippuria. Nosta jokaisen fileen päälle muutama katkarapu ja kääri fileet rulliksi. Nosta rullat uunivuokaan kasvispedin päälle. Jos katkarapuja jää yli, laita ne ahvenrullien päälle. Ripottele rullien päälle vielä tilliä. Paista 200-asteisessa uunissa n.20-30 minuuttia. Paistoaika riippuu ahvenfileiden koosta. Liian pitkään ei kannata kypsentää, ettei kala kuivu liikaa.
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)