Intian makuja uunikalassa
Voisin syödä kalaa melkein joka päivä, mutta käytännössä meillä on kalapäivä useimmiten lauantaisin. Kala on milloin mitäkin, mieluiten ahventa, siikaa, kuhaa tai näin sydäntalvella myös haukea. Ellei oma ”hovikalastaja” ole sattunut poikkeamaan, saatan ostaa lohta. Ja vaikka kuinka mielelläni kokeilen kaikenlaista uutta, aika usein tulee tehtyä samantapaisia lohiruokia, esimerkiksi tomaattista lohikeittoa (löytyy Pilkkumin reseptiarkistosta), joka tekee aina kauppansa. Sitä olin aikeissa tehdä viimeksikin, kun kalaruokaa suunnittelin.
Olin jo ottanut valmiiksi esiin kalan, juurekset, sitruunan ja tomaattimurskan, kun yhtäkkiä tulikin kauhea mieliteko kermaiseen uunikalaan. Eikös niin sanota, että nainen saa muuttaa mieltään. Niin tein ja katsastin nopsasti, mistä aineksista uunilohen voisi värkätä. Soppa-aineet kaappiin, ja tilalle Intian makuja currya ja kurkumaa sekä rakuunaa, anisarominen fenkoli, pari sipulia ja purkillinen kaurakermaa. Lohi on sen verran rasvainen kala, ettei kerman välttämättä tarvitse olla tuhdeinta laatua, joten kaurakerma on hyvä vaihtoehto. Se on kokonaan kasvispohjainen, rasvaa on vain kymmenisen prosenttia, mutta silti se ei maistu keinotekoiselta niin kuin moni muu ruokakerma.
Pikaisesti keksitystä reseptistä syntyi yllättävän hyvä uunikala. Olisin voinut syödä pelkästään sitä salaatin kanssa, mutta muiden vatsaa ajatellen keitin varmuuden vuoksi lisukkeeksi perunalohkoja höyryssä. Ne saivat mausteekseen lehtipersiljasilppua, sormisuolaa ja muutaman voinokareen. Siinä se sitten oli, aika mukava talvinen ateria.
KELTAINEN UUNILOHI
n. 700–800 g lohifileetä
2 keskikokoista sipulia
1 pieni fenkoli
suolaa
2 tl currya
2 tl kurkumaa
1 rkl rakuunaa
1 rkl öljyä
2–2,5 dl kaurakermaa
1tl hunajaa
1 rkl soijakastiketta
1 rkl valkoista balsamicoa
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen.
Poista lohifileestä nahka ja leikkaa kala isoiksi kuutioiksi.
Levitä kuutiot voideltuun uunivuokaan, ripottele päälle suolaa.
Kuori ja pilko sipuli, viipaloi fenkoli. Laita sipuli- ja fenkoliviipaleet lohikuutioiden päälle ja väliin.
Valmista lohelle liemi. Lorauta öljy esimerkiksi pieneen kulhoon, sekoita öljyyn curry ja kurkuma ja lämmitä seosta muutama sekunti mikrossa, jotta mausteista alkaa irrota aromia.Sekoita mausteseos kaurakermaan. Lisää hunaja, soijakastike ja balsamico ja kaada liemi kalapalojen päälle. Kalan ei tarvitse ”uida” liemessä, riittää, kun se melkein peittyy. Ripottele vuokaan vielä rakuunaa ja paista uunissa noin 45 minuuttia. Paistoaika riippuu lohifileekuutioiden paksuudesta.
One Response to Intian makuja uunikalassa
Vastaa
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
Blogissasi on monta hyvää reseptiä! Oletko kuullut reseptisivustosta Etsiresepti.fi?
Jos olet kiinnostunut saamaan enemmän liikennettä omaan blogiisi tai muuten vain haluat löytää hyviä reseptejä, suosittelen että lähdet ilmaiseksi mukaan Etsiresepti.fi hakemistoon: http://www.etsiresepti.fi/mene-mukaan-ruokablogien-kärkeen
Konsepti on jo olemassa monissa Euroopan maissa, ja meidän kauttamme blogit saavat viikottain jopa tuhansia vierailijoita.
Toivottavasti oma blogisi on pian listan kärjessä!
Ystävällisin terveisin,
Etsiresepti
http://www.etsiresepti.fi/