Author Archives: Maikku
Limetti-parmesaanikastike sopii vähän kaiken kanssa
Joskus sitä tulee puolivahingossa tehneensä jotakin, josta tuleekin parempaa kuin olisi arvannut. Niin syntyi esimerkiksi tämä kastike.Jääkaapissa oli muutama limetti ja pala parmesaania, jotka piti käyttää ennen kuin ne ehtivät pilaantua. Päätin tehdä niistä majoneesin tyyppisen kastikkeen, jonka maustoin myös …
Lomailijan helpot keksileivokset
Kesällä saattaa vieraita tulla tupsahtaa lyhyelläkin varoitusajalla, joten on hyvä, jos kaapista löytyy jotain, josta voi nopeasti loihtia tarjottavaa kahvipöytään. Näppärä kotivara on paketillinen savoiardi- eli kissankielikeksejä. Jos vielä pitää varalla purkillista mascarponejuustoa, tuorejuustoa ja hyvin säilyvää keksitahnaa, saa aika …
Rapeita perunatorneja muffinssivuoassa
Aika monen kotikokin kaapista löytyy muffinssivuoka, jota ei välttämättä tule käytettyä kovin usein. Harva leipoo muffinsseja joka viikko, mutta vuokaa voi käyttää paljon muuhunkin kuin leivontaan.Olen tehnyt vuoassa esimerkiksi pikkumunakkaita ja näitä rapeita perunatorneja, jotka todella vievät kielen mennessään. Idea …
Tomaattirisottoa ja parmankinkkuun kiedottuja kuharullia
Aika usein ruoanlaittoinspiraatio syttyy jostakin tuotteesta, joka sattuu kaupassa osumaan kohdalle. Niin syntyi esimerkiksi tämä tomaattirisotto; silmiin osui isoon lasitölkkiin pakattua paseerattua tomaattia, tuote, jota en ollut aikaisemmin nähnyt.Kotona mietin, mihinkäs sitä laittaisin, ja koska rakastan risottoja, päätin tehdä tomaattirisoton. …
Keväinen kakku veriappelsiineista
Veriappelsiinifaneja on taas tänä talvena hemmoteltu: kaupoissa on ollut runsaasti tarjolla punakeltaisia, ihania sitruksia. Olen syönyt niitä aikamoiset määrät sellaisenaan ja jogurtin kanssa aamupalalla. Olen myös keitellyt veriappelsiineista marmeladia ja hilloa paahdetun hapanjuurileivän kaveriksi. Veriappelsiinien sesonki ei välttämättä jatku enää …
Pastasimpukoita tomaattimeressä
Kaupoissa on tarjolla jo jonkinlaista pastaa, mutta useimmiten ostoskoriin tulee napattua tuttua spagettia tai nauhapastaa. Joskus on kuitenkin hauska kokeilla jotain erilaista, vaikkapa isoa simpukkapastaa, consighlionea. Sitä ei välttämättä aina ole tarjolla, mutta onneksi kaupat toteuttavat mielellään asiakkaiden toiveita, joten …
Mehevä mureke broilerista
Äidin tekemä jauhelihamureke oli yksi lapsuuteni herkkuruoista, jota syötiin yleensä sunnuntaisin. Talvella äiti tarjoili murekkeen kanssa perunamuusia ja keitettyjä pakasteherneitä. Kesällä lisukkeena saattoi olla vanhanajan lehtisalaattia, jossa oli kananmunaa ja kermavaahdosta tehty, etikalla maustettu kastike. Perinteinen, naudanlihasta tai riistasta valmistettu …
Kuhaa, kylmäsavulohta ja lehtikaalia samalla pannulla
Tähän aikaa vuodesta lehdet ja sosiaalisen median tilit pursuavat talven juhlien, joulun ja uudenvuoden, herkkujen reseptejä. Kaikki eivät kuitenkaan halua syödä perinteistä jouluruokaa eivätkä nakkeja ja perunasalaattia uutena vuotena. Herkutella voi silti, sillä ihania raaka-aineita ja houkuttelevia reseptejä löytyy joka …
Suolainen juustokakku on juhlakauden suosikki
Makeat juustokakut ovat monen mieleen, mutta juustokakku on herkullinen myös suolaisena versiona. Voimakkaan täyteläinen maku syntyy fetajuuston, tuorejuus-ton ja mustaleimaemmentalin yhdistelmästä. Makeahkon vastaparin suolaiset maut saavat digestive-keksipohjasta sekä kakun koristeeksi paahdetuista pikkutomaateista ja viinirypäleistä. Suolainen juustokakku on mainio tarjottava talven …
Broilerinkoipia maukkaassa liemessä
Kauppojen hyllyt notkuvat erilaisia broilerinlihatuotteita, joista jokainen voi valita mieleisensä. Suurin osa taitaa valita luuttomia rintafileitä tai suikaleita, sillä niistä saa nopeasti ja helposti aikaan monenlaisia ruokia.Joskus kannattaa kuitenkin tarttua siihen pakettiin, jossa on esimerkiksi broilerin koipipaloja, sillä luullinen liha …



Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös
italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella
huis hais kuin tip top.