Author Archives: Maikku
Kasvispiiraita kevään juhlapöytiin
Erilaiset suolaiset tarjottavat ovat yleensä vieraiden suosikkeja esimerkiksi kahvipöydässä. Helpoimmalla pääsee, kun tekee isoja piirakoita vuokaan, mutta joskus on hauska kokeilla muutakin.Instagram on viime aikoina tarjoillut minulle monenlaisia piirakkareseptejä, joiden ohjeet ovat kuitenkin aina kielellä, josta ei käännösyrityksistä huolimatta oikein …
Minimurekkeita muffinssipellillä
Huomaan nykyään palaavani aika usein vanhoihin, monen vuoden takaisiin resepteihin. Moni hyvä ruokalaji on välillä jo unohtunut, kun joka puolelta tulvii uusia ideoita kokeiltavaksi.Pitkään unohduksissa olleita, mutta hyviksi havaittuja ovat esimerkiksi muffinssipellillä paistetut minimurekkeet, joita olen tehnyt viimeksi ehkä kymmenisen …
Viikonlopun fiinimpi lohiannos
Meillä syödään lähes poikkeuksetta viikonloppuisin kalaa. Muun muassa siksi, että kala on hyvää ja terveellistä, se kypsyy nopeasti ja kun vaihtelee kalalajeja, saa aterioille mukavasti erilaisia makuja. Aika usein ostan samalla kertaa sekä vaaleaa kalaa että kirjolohta.Viimeksi kirjolohesta syntyi sunnuntailounaalle …
Kanapullia pippurisessa keitossa
Parasta pakkaspäivien ruokaa ovat erilaiset keitot. Ne valmistuvat nopeasti, kunhan viitsii ensi kuoria ja viipaloida perunat ja juurekset. Todella nopeasti keiton saa pöytään, jos käyttää pakastettuja keittoaineksia, mikä sekin on hyvä vaihtoehto.Niin tein minäkin tällä kertaa, vaikka yleensä vannon tuoreiden …
Pientä hyvää kahvipöytään tai juustotarjottimelle
Joulun ja uuden vuoden tienoilla syödään hyvin ja tavallista runsaammin. Sanotaan, että aina on tilaa myös jälkiruoalle ja leivonnaisille, mutta kun vatsat ovat täynnä, herkut eivät voi olla kovin isoja.Ennen vanhaan juhlakauden kahvipöytiin katettiin esimerkiksi monenlaisia kakkuja. Aikakauslehdet ja sosiaalisen …
Nyhtöleipä vie kielen mennessään
Heti alkuun pitää varoittaa, että tämä resepti ei ole mikään kevytresepti, mutta sitäkin maukkaampi. Itse tehty nyhtöleipä on todellinen herkkusuun leipä, joka sopii mainiosti esimerkiksi illanistujaisiin, pikkujouluihin, arkisen keiton tai vaikka aamukahvikupillisen kaveriksiValmiista leivästä saa tehtyä nyhtöleivän helposti ja nopeasti, …
Perunapallerot ovat pikaruokaa parhaimmillaan
Vaikka olisi kaikki maailman aika kokata, joskus tekee mieli oikaista ruuanlaitossa ja napata kaupasta mukaan jotain valmista tai puolivalmista. Minun ostoskoriini sujahtaa silloin pussillinen italialaisia gnoccheja, perunasta valmistettuja palleroita. Gnocchit ovat pikaruokaa parhaimmillaan, sillä ne kypsyvät parissa minuutissa. Kun tekee …
Puolukkapiirakka kuuluu syksyyn
Joka syksy on leivottava puolukkapiirakkaa ainakin kerran tai kaksi. Kirpakat pu-naiset marjat sopivat hyvin yhteen rukiisen taikinan kanssa. Sopiva makeus leivonnaiseen syntyy kuorrutteesta, jossa on yhdistetty kaurahiutaleita, sokeria ja vaniljanmakuista halvaa, joka lienee aika monelle hiukan oudompi raaka-aine. Halva valmistetaan …
Mehevää kalaa paperikäärössä
Kun laittaa ruoaksi vaaleaa kalaa, esimerkiksi ahvenfileitä tai kuhaa, helpoin ja nopein tapa on paistaa ne voissa paistinpannulla. Rapeiksi paistetut kalafileet ovat herkullisia, mutta välillä voi kokeilla toisenlaistakin kypsennystapaa. Ihanaa kalaruokaa saa, kun käärii kalafileet leivinpaperiin ja antaa käärön sisään …



Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös
italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella
huis hais kuin tip top.