6/06/2017

Kalaa nyyteissä

Kaikki blogiani seuraavat tietävät, että olen kalatyttöjä. Valitsen ravintolassakin useammin kalaa kuin lihaa, ja mielelläni teen kalaruokia myös kotona. Kala on parhaimmillaan yksinkertaisesti laitettuna, esimerkiksi kuha-, ahven- tai siikafileet eivät muuta kaipaa kuin rapean, voissa paistetun pinnan.

Kesällä kala sopii myös grilliin. Tarkkana saa tosin olla, ettei esimerkiksi nahaton filee hajoa käännettässä pieniksi paloiksi. Kalan rakenne kun on aika pehmeä. Murheet voi hyvin välttää kypsentämällä kalan foliossa. Mukaan folionyyttiin voi laittaa tuorejuustoa, voinokareen, yrttejä, kasviksia, mitä  mieleen tulee. Nämä kuhanyytit saivat arominsa muun muassa tuorejuustosta ja kapriksista.

KUHAA FOLIOSSA
n. 600 g vaaleaa kalaa fileenä (kuhaa, siikaa, ahventa)
150 g piparjuurituorejuustoa
pätkä purjoa tai muutama kevätsipulin varsi
kapriksia
kirsikkatomaatteja
suolaa
mustapippuria
tilliä

Leikkaa kalafileet paloiksi. Ripottele pinnalle suolaa ja pippuria. Viipaloi purjo tai keväsipuli ja puolita kirsikkatomaatit.
Revi foliosta 2 neliönmuotoista arkkia annosta kohti. Laita arkit päällekkäin ja nosta kalapalat niiden päälle. Nosta kalojen päälle teelusikallinen kapriksia, kirsikkatomaattia ja sipulia. Laita päällimmäiseksi hyvänkokoinen nokare tuorejuustoa ja tilliä. Sulje nyytit tiukasti ja nosta grilliin.
Anna paistua grillissä noin 20 minuuttia. Tarjoa uusien perunoiden kanssa.

Vastaus kohteessa Kalaa nyyteissä

  1. Päivitysilmoitus: Sillijäätelö sulaa suussa | Pilkkumi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO