22/11/2021

Mehevää ja suklaista kahvipöytään

Olen laiska leipomaan makeita leivonnaisia, ainakin sellaisia, joissa jotakin pitää vatkata. Mieluiten teen taikinoita, joissa raaka-aineet vain sekoitetaan keskenään. Sellaisia ovat myös nämä suklaamuffinssit, vatkaamisesta ei tosin kokonaan pääse, jos haluaa kuorruttaa leivonnaiset ihanalla suklaavaahdolla.

SUKLAAMUFFINSSIT
Noin 16 muffinssia
Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
2 tl tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita
200 g kermaviiliä
2 munaa
1 dl rouhittua, tummaa suklaata

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa.
Sekoita kermaviili ja munat keskenään toisessa kulhossa ja lisää sulatettu, hiukan jäähtynyt voi hyvin sekoittaen.
Yhdistä jauhoseos ja kermaviili-muna-voiseos keskenään.
Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa liikaa.
Kääntele lopuksi suklaarouhe taikinaan nuolijalla.
Laita muffinssivuoat leivinpellille ja jaa taikina vuokiin lusikalla. Jätä hiukan kohoamisvaraa.
Paista muffinssit 175 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Anna muffinssien jäähtyä hetki ja irrota ne varovasti vuoista. Kuoruuta suklaavaahdolla.

Kuorrutus:
1,5 dl suklaakermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki, jotta saat notkean, paksuhkon vaahdon. Pursota kuorrutus muffinssien päälle ja koristele ne halutessasi suklaarouheella tai ripauksella tummaa kaakaojauhetta.

One Response to Mehevää ja suklaista kahvipöytään

  1. Pingback: Tuttuja makuja uudella tavalla | Pilkkumi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO