Pikaista pikkuruokaa

Jos kaapista löytyy kananmunia, juustoa ja kesäkurpitsaa, niistä syntyy nopeasti esimerkiksi näitä pieniä kesäkurpitsapaistoksia. Eivät ole ihan mitään kevytruokaa juuston takia, mutta herkullisia ovat ja se on tietysti pääasia.
Kesäkurpitsapaistokset ovat myös aika mukava lisuke melkeinpä mille tahansa pääruoalle. Ainakin kaiken grillatun kanssa nämä meillä maistuvat.
Ja voihan tämä olla pääruokakin, kun tekee kylkeen ruokaisan salaatin. Kesäkurpitsan tilalle voi vaihtaa oman maun mukaan muitakin vihanneksia, kirsikkatomaatitkin voisivat sopia hyvin. Siitäpä sitten vaan paistoksia väsäämään.
KESÄKURPITSAPAISTOKSET
1 iso kesäkurpitsa
5 munaa
3–4 rkl maizenaa
tuoretta basilikaa
150 g voimakasta juustoraastetta, esim. parmesaania tai emmentalia
muutama kevätsipulinvarsi
2 valkosipulinkynttä
suolaa ja mustapippuria
öljyä
Lämmitä uuni 180 asteeseen. Pilko kesäkurpitsa pieniksi kuutioiksi, silppua valkosipuli ja viipaloi kevätsipulin varret.
Lämmitä paistipannussa hiukan öljyä ja paista sipuleita ja kesäkurpitsaviipaleita muutama mi-nuutti, kunnes ne hiukan pehmenevät.
Vatkaa isossa kulhossa sekaisin kananmunat ja maizena. Lisää juustoraaste, ripaus suolaa ja mustapippuria. Lisää muna-juustomassaan silputtu basilika ja sekoita varovasti.
Kaada seos pieniin muffinivuokiin ja paista noin 20 minuuttia, kunnes paistokset ovat kullanrus-keita.
Tarjoa esimerkiksi grilliruoan lisukkeena.
Herkullista, helppoa vappuruokaa

Viikonloppuna juhlitaan vappua, joka on yksi kevään ruokajuhlista. Luvassa ovat perunasalaatin, sillin ja kuohujuoman kekkerit. Paitsi ettei meillä syödä perunasalaattia.
Vappupöytään sopii mielestäni kyllä hyvin jokin ruokaisa salaatti, jonka tällä kertaa tein couscous-pohjaan. Se käy myös piknik-evääksi, jos joku semmoista vinkkiä kaipaa.
Otin mukaan menuun myös polentaranskikset, sillä jostain syystä mieleni on jo monta viikkoa tehnyt rapeaa, parmesaninmakuista polentaa. Kylkeensä ne eivät paljon muuta tarvitse kuin hyvää pihvilihaa.
Ja jotta vaihtoehtoja olisi vielä hiukan lisää, pyöräytin hirvenlihasta punaisella pestolla maustettuja pikkulihapullia, jotka saivat rapean kuorrutuksen seesaminsiemenistä.
Aterian makea päätös on muunnelmani tiramisusta, joka on todella helppo ja pikainen jälkiruoka.
Laseihin kaadetaan tietysti shampanjaa tai kuohuviiniä, ja jos halutaan olla oikein trendikkäitä, kuplivainen on roséta. Rosé-shampaja ja kuohuviini kun sopivat aika mainiosti monenlaisten ruokien, lihojen, kalojen ja noutopöydän tarjottavien kanssa.
Herkutelkaa ja nauttikaa keväästä!
PARSASALAATTI
1,5 dl couscosia (täysjyvä)
2 dl vettä
suolaa
nippu vihreää parsaa
2 isoa avokadoa
2 kiiviä
muutama kevätsipulin varsi
1 pkt pekonia
kourallinen pistaasipähkinöitä
n. 100–150 g Västerbotten-juustoa tai parmesania
Kastike:
½ dl valkoista balsamicoa
½ dl oliivi- tai rypsiöljyä
2 rkl sitruunamehua
1 tl hunajaa
mustapippuria
Mittaa couscous-suurimot kulhoon. Kiehauta vesi ja kaada couscousin päälle, peitä kannella ja anna olla, kunnes vesi on imeytynyt suurimoihin ja couscous on kuivaa. Jäähdytä.
Paista pekoni rapeaksi pannulla tai uunissa ja nosta lautaselle talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy pois. Leikkaa pekoni paloiksi.
Leikkaa parsasta puumainen tyvi, kuori parsat ohuelti nupun alapuolelta ja keitä tai paista ne napakan kypsiksi. Jäähdytä.
Tee salaatinkastike ja sekoita se jäähtyneeseen couscousiin.
Kuori ja viipaloi avokado ja valuta päälle hiukan sitruunamehua, etteivät viipaleet tummu. Kuori ja pilko kiivit, silppua kevätsipuli. Leikkaa parsat paloiksi, mutta säästä nuput koristeluun.
Sekoita vihannekset couscousiin ja lisää salaattiin vielä kuoritut pistaasipähkinät ja viipaloitua tai muruiksi lohkottua voimakkaanmakuista juustoa. Sekoita hyvin ja anna maustua jääkaapissa puolisen tuntia ennen tarjoilua.
Tarjoa esimerkiksi grillatun liha, kalan tai kanan kanssa.
POLENTARANSKALAISET
2,5 dl polentajauhoja
5,5 dl vettä
1-2 tl kasvisliemijauhetta
tuoretta timjamia tai rosmariinia
1,5 dl raastettua parmesania
2 rkl voita
savupaprikajauhetta
Laita vesi kattilaan ja lisää kasvisliemijauhe. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja kaada polentajauhot veteen koko ajan sekoittaen. Vähennä lämpöä ja hauduta välillä sekoittaen noin 15 minuuttia. Jos polenta paksunee heti, lisää vettä. Ole tarkkana, ettei se pala pohjaan.
Kun polenta on kypsää ja pehmeää, lisää raastettu parmesan ja voi. Silppua sekaan timjamia tai rosmariinia. Vuoraa suorakaiteen muotoinen vuoka n. 20 cm x 27 cm leivinpaperilla. Levitä polentapuuro vuokaan ja anna jähmettyä kylmässä muutama tunti.
Leikkaa jähmettynyt levy reilunkokoisiksi ”puikoiksi” tai ranskalaisiksi ja levitä uunipellille leivinpaperin päälle. Voitele ranskikset öljyllä ja paista 225-asteisessa uunissa kunnes ne saavat hiukan väriä. Käännä paistamisen puolivälissä. Ripottele päälle savupaprikajauhetta ja tarjoile lihan lisukkeena.
NAUDAN ULKOFILEEPIHVIT
n. 700 g naudan ulkofileetä
2 rkl öljyä
2 tl savupaprikajauhetta
2 tl sinappijauhetta
mustapippurirouhetta
2 tl fariinisokeria
paistamiseen voita ja öljyä
sormisuolaa
Ota liha huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Leikkaa fileestä neljä tasa-kokoista pihviä. Halutessasi voit nuijia niitä hiukan.
Sekoita savupaprikajauhe, sinappijauhe, fariinisokeri ja mustapippuri öljytilkkaan ja hiero mausteseos pihvien pintaan. Anna maustua parin tunnin ajan.
Ota pihvit huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen paistamista. Kuumenna paistinpannulla tilkka öljyä ja nokare voita. Pannu saa olla oikein kuuma. Paista pihvejä noin 2 minuuttia kummaltakin puolelta. Voit tarjota pihvit kokonaisina tai ohuina suikaleita. Ripottele päälle sormisuolaa juuri ennen tarjoilua.
Tarjoa polentaranskalaisten kanssa.
PESTOLIHAPULLAT
500 g hirven tai naudan jauhelihaa
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl korppujauhoja
1 muna
1 prk (185 g) punaista pestoa
seesaminsiemeniä
Kuori ja pilko sipuli ja valkosipulinkynnet. Kuullota niitä hetki öljytilkassa pannulla tai mikrossa. Anna jäähtyä.
Sekoita jauhelihan joukkoon sipulit, punainen pesto, korppujauhot ja kananmuna. Vaivaa tasai-seksi lihapullataikinaksi ja pyörittele kostutetuin käsin pieniä lihapullia.
Laita lihapullat leivinpaperilla päällystetylle uunipannulle ja ripottele päälle seesaminsiemeniä. paista 200-asteisessa uunissa kypsiksi.
Tarjoa uunitomaattien ja uunissa paistettujen perunaviipaleiden kanssa.
PÄHKINÄINEN TIRAMISU
Savoiardi-keksejä
vahvaa kahvia (espresso on parasta)
mascarpone-juustoa
turkkilaista jogurttia
Nutella-pähkinätahnaa
sokeroimatonta kaakaojauhetta
marenkia
tuoreita marjoja
Laita jälkiruokakulhon pohjalle 1-2 keksiä puolitettuina. Kostuta vahvalla kahvilla niin, että keksit pehmenevät, mutta eivät hajoa. Sekoita mascarponea, jogurttia ja nutellaa mieleisessäsi suhteessa. Mitä enemmän Nutellaa, sen suklaisempaa ja pähkinäisempää tulee. Nostele mascarponeseos keksien päälle ja anna jälkiruoan tekeytyä hetki viileässä. Ripottele juuri ennen tarjoilua pinnalle kaakaojauhetta ja koristele esimerkiksi marenkimuruilla tai tuoreilla marjoilla.
Kuhaa nantua-kastikkeessa

Kastikkeiden valmistaminen ei ole yksinkertaista, vaikka niin voisi luulla. Kastike ei myöskään ole pelkkä ruuan lisuke, vaan tärkeä osa ateriaa. Kastike täydentää ruoan makupaletin. Olen monta kertaa saanut niin hyvää kastiketta, että olisi tehnyt mieli santsata annos pelkästään sitä
Parhaat kastikkeet syntyvät kastikepohjasta, joka on alusta asti itse tehty, mutta harva jaksaa näin tehdä. Yksi lempikastikkeistani on ravun ja tomaatin makuinen nantua-kastike
Se on yksi ranskalaisen keittiön klassikoista ja oikeastaan liemi, joka perinteisesti tarjotaan haukikvenellien eli kalaliemessä keitettyjen haukipyöryköiden kanssa. Kokeilin reseptiä ensimmäisen kerran Glorian Ruoka & Viini -lehden inspiroimana, mutta muokkasin sitä hiukan kastikemaisemmaksi. Ja vaikka haukipyöryköistä pidänkin, vaihdoin hauen kuhaan ja lisäsin annokseen paistettuja tiikeriravun pyrstöjä.
Paljon muuta ei tämä ruoka kaipaa, mutta keväällä siihen kyllä sopii hyvin esimerkiksi tuore parsa. Hyvää leipääkin suosittelen, koska sillä voi dipata lautaselta viimeiset maukkaat kastikepisarat.
KUHAA NANTUA-KASTIKKEESSA
4 nahatonta kuhafileetä
paistamiseen voita
suolaa
päälle ripaus mietoa chilirouhetta
tiikeriravun pyrstöjä (pakaste)
tuoretta vihreää parsaa
Tee ensin kastike:
1–2 porkkanaa
3 salottisipulia
4 rkl voita
3 rkl konjakkia
2 dl kuivaa valkoviiniä
6 dl kalalientä
1 rkl hummerifondia (kalafondikin käy)
3 tl tomaattipyreetä
1 tl paprikajauhetta
ripaus cayennepippuria
2 laakerinlehteä
muutama timjaminoksa
3 ,5 dl kuohukermaa
mustapippuria myllystä
(suolaa)
Kuori sipulit ja porkkanat. Pilko porkkanat kuutioiksi ja pilko sipulit. Kuullota kasviksia hetken aikaa voissa kattilassa miedohkolla lämmöllä. Lisää konjakki sekoitellen. Lisää joukkoon viini ja anna kasvisten kypsyä, kunnes viinistä on noin puolet haihtunut. Lisää kalaliemi ja hummerifondi, tomaattipyree, mausteet ja timjaminoksat. Anna kiehua hiljalleen puolisen tuntia.
Kaada kerma joukkoon ja anna kiehua vielä 10 minuuttia. Poista laakerinlehti ja timjaminoksat. Soseuta kastike sauvasekoittimella. Jos haluat siitä oikein samettisen , siivilöi se. Kiehauta uudelleen ja mausta pippurilla ja tarvittaessa suolalla. Kalaliemi ja hummerifondi ovat suolaisia, joten suolaa ei välttämättä tarvita.
Kuori parsat nupusta tyveen ja kiehauta niitä muutama minuutti niin, että ne säilyttävät napakkuutensa. Kuori sulatetut tiikeriravun pyrstöt ja poista niistä suoli. Paista pyrstöt nopeasti voissa.
Paista kuhafileet runsaassa voissa, ripottele päälle suolaa ja vähän mietoa chilirouhetta sekä mustapippuria. Tarjoa annos syviltä lautasilta: nosta lautaselle kauhallinen kastiketta ja asettele sen päälle kahtia leikattu, paistettu kuhafilee ja niiden rinnalle parsaa ja tiikeriravunpyrstöjä.
Liemessä sen salaisuus

Tähän aikaan vuodesta alkaa tehdä mieli keveitä keväisiä ruokia eikä raskaita lihapatoja, mutta kun viime syksyltä pöytälaatikkoon oli unohtunut yksi possuresepti, tarjoilen sen nyt tässä. Tämä on yksi niistä ruoista, joita tein kokeillessani, millaista on vapaana Vampulassa kasvanut Hornan possu. Ja hyväähän se oli, muodossa jos toisessakin, esimerkiksi tässä omenaisessa possupadassa.
Omena sopii hyvin porsaanlihan kanssa yhteen ja kun tuoreeseen omenaan yhdistää vielä omenasiideriä, hyvää sinappia ja yrttejä ja antaa kaiken muhia uunissa pitkään, syntyy herkullinen lopputulos. Murea liha ja maukas liemi eivät kummoisia lisukkeita kaipaa. Itse tein palsternakoista pyreetä ja keitin perunoita possupadan kaveriksi.
OMENAISTA POSSUA
1 kg porsaan suikalepaistia
2 isoa sipulia
2 isoa omenaa
1 pullo kuivaa omenasiideriä
3 rkl kokojyväsinappia
ripaus mietoa chilirouhetta
1 rkl lihafondia tai 1 lihaliemikuutio
suolaa (tarvittaessa)
muutama tuore salvianlehti tai ripaus kuivattua salviaa
(tuoretta rosmariinia)
paistamiseen voita ja öljyä
maissijauhoja suurustamiseen
Kuori sipulit ja omenat. Leikkaa sipulit viipaleiksi ja omenat lohkoiksi. Ruskista porsaanlihasuikaleet parissa erässä kuumalla paistinpannulla voin ja öljyn seoksessa. Mausta suolalla ja chilillä.
Siirrä lihat uuninkestävään pataan ja lisää sinne myös sipuliviipaleet ja omenalohkot. Huuhdo pannu tilkalla vettä ja kaada se vuokaan lihojen päälle. Sekoita kokojyväsinappi omenasiideriin ja kaada myös se pataan. Lisää muutama salvianlehti ja hiukan tuoretta rosmariinia.
Kypsennä 180-asteisessa uunissa n. 1,5 tuntia. Liha kypsyy varmaan nopeamminkin, mutta pitkä kypsennysaika tekee siitä vielä maukkaampaa ja mureampaa. Jos haluat possun siideriliemestä kastikemaisempaa, suurusta se esimerkiksi maizenalla.
Tarjoa perunasoseen, keitettyjen perunoiden tai keitetyn speltin kanssa. Myös erilaiset juurekset maistuvat possupadan kanssa.
Kunnon kotiruokaa

Pääsiäisen herkuttelut ovat takana ja arki on alkanut. Se tarkoittaa sitä, että palataan tavallisen arkiruoan pariin. Ja se on minusta tosi hyvää. Esimerkiksi kaikenlaiset keitot ja kiusaukset ovat erinomaista kotiruokaa. Niissä on sekin hyvä puoli, että ne usein vain paranevat kun niitä lämmittää uudelleen.
Yksi suosikeistani on lohilaatikko. Aika usein tuttuja kotiruokia tulee tehtyä samalla hyväksi havaitulla reseptillä, mutta kuka estää kehittelemästä niihin välillä jotain vaihtelua. Lohilaatikkoon sopivat perunan lisäksi myös muut juurekset, esimerkiksi porkkana. Myös pinaatti antaa hyvän säväyksen.
Sen verran olen tässä ruuassa aina poikennut totutusta, etten tee liemeksi munamaitoa. Siitä en pidä missään laatikkoruuassa. Yleensä laitan liemeksi vain kaurakermaa, kananmunaa ei tarvita.
PINAATTINEN LOHILAATIKKO
1 iso lohifilee n. 700g
2 kg jauhoisia perunoita
2 porkkanaa
2 isoa sipulia
nippu tuoretta tilliä
suolaa
mustapippuria myllystä
1 pkt pakastepinaattia
4-5 dl kaurakermaa
voita
Kaada kerma kattilaan ja kuumenna miedolla lämmöllä vähitellen. Laita pakastepinaatti ja anna sen sulaa kermaan. Sekoita liemeen myös tilli. Mausta suolalla.
Kuori ja viipaloi perunat, porkkanat ja sipulit. Leikkaa lohifileestä nahattomia viipaleita. Lado voideltuun uunivuokaan kerroksittain perunaa, sipulia lohta ja mausta joka kerros suolalla ja mustapippurilla.
Kaada lopuksi vuokaan kerma-pinaattiliemi ja laita päälle voinokareita. Paista lohilaatikkoa uu-nissa 200 asteessa, kunnes perunat ovat pehmeitä ja laatikon pinta saanut kauniin värin.
Tarjoa lohilaatikkoa esimerkiksi ruisleivän, etikkapunajuurten ja salaatin kanssa.
Purkillinen aurinkoa

Appelsiinit ovat parhaimmillaan juuri nyt, ja niitä pitää tietysti syödä sellaisenaan, tuoreena. Meikäläisessä asuva ikuinen hillonkeittäjä ei kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta ja kokeilla, millaista hilloa sitruksista syntyy.
Hyvää syntyi, ainakin sata kertaa parempaa kuin se perinteinen, äkkimakea ja tahmea appelsiinimarmeladi, jonka joukossa on kitkeränmakuisia kuorenpalasia. Minunkin hillossani on appelsiininkuorta, mutta hienonhienoksi raastettuna, ja vain vähän.
Raaka-ainelista on lyhyt: appelsiineja, sitruunamehua ja hillosokeria. Tavallinen sokeri olisi toisaaltaa parempaa, mutta jos sitä käyttää, pitää hilloa keittää kauan ja tulos on juuri sitä liian makeaa, josta en pidä. Hillosokerilla keittoaika on lyhyt ja hillo säilyttää appelsiinin raikkaan maun.
Olen tehnyt tätä aurikoisen keltaista hilloa jo pari kertaa ja taas on purkin pohja pian näkyvissä. Appelsiinien lisäksi hilloon voi laittaa myös muita sitruksia, esimerkiksi verigreippiä. Hillo hupenee nopeasti vaikkapa jogurtin mausteena ja paahtoleivän päällä vuohenjuuston kaverina.
1,5 kg appelsiineja
yhden appelsiinin kuori raastettuna
1 sitruunan mehu
n. 400 g hillosokeria
Pese yksi appelsiini huolellisesti lämpimällä vedellä. Kuivaa ja raasta kuori hienoksi raasteeksi. Leikkaa appelsiineista ja verigreipistä kuori terävällä veitsellä ja irrottele hedelmäliha kalvottomiksi viipaleiksi. Laita viipaleet kattilaan ja soseuta sauvasekoittimella. Purista kattilaan vielä yhden sitruunan mehu. Lisää hillosokeri ja keittele hilloa miedolla lämmöllä n. 20 minuuttia. Jos pinnalle kertyy vaahtoa, kuori se pois. Kaada hillo purkkeihin ja anna jäähtyä. Hillosta ei tule marmeladimaisen lohkeavaa, vaan pehmeää ja löysähköä.
Mausteista possua uunissa

Tein viime syksynä monta hyvää possuateriaa Vampulassa kasvaneen Hornan vapaan possun lihasta. Yksi iso kasslerin kimpale oli vielä jäänyt pakastimeen odottamaan valmistusvuoroaan. Vuoro tuli nyt, kun oli viikonloppuna tarpeeksi aikaa puuhastella ruoan parissa. Rakastan kaikenlaisia happamanmakeita hillokkeita ja kastikkeita, muun muassa mangochutneyta ja erilaisia BBQ-sooseja.
Keksin yhdistää nämä lempparit kastikkeeksi, maustaa possua myös italialaisilla yrteillä ja kypsentää pitkään uunissa. Aina eivät kokeilut onnistu, mutta tästä tuli tosi hyvää. Kahdelle hengelle jättimäiseltä tuntunut lihamäärä ei enää ollutkaan niin iso: maku oli niin herkullinen, että possua tuli syötyä enemmän kuin liharuokaa yleensä kerralla.
Lihan paistoliemestä saa muuten hyvän kastikkeen, kun ottaa siitä osan talteen, siivilöi, keittää hiukan kokoon ja lisää kermaa. Liemessä on sen verran makua, ettei kastikkeeseen juuri tarvitse mausteita lisätä, korkeintaan vain ripaus mustappipuria.
MANGO-BARBEQUE-KASSLER
n. 1,5 kg porsaan kassleria
italialaista yrttimaustetta (sisältää mm. oreganoa, basilikaa, valkosipulia, salviaa, mustapippuria, korianteria, inkivääriä ja valkopippuria)
tuoretta rosmariinia
2 isoa sipulia
1,5 dl mangochutneya
1 dl barbeque-kastiketta
2 rkl lihafondia
ripaus chipotle-chilihiutaleita
2,5 dl vettä
Ota liha huoneenlämpöön noin tuntia ennen sen valmistamista. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Leikkaa kassler noin 1,5 sentin viipaleiksi ja ripottele viipaleille molemmin puolin yrttimaustetta.
Kuori ja viipaloi sipulit. Laita lihaviipaleet uunivuokaan kerroksittain tai limittäin sipuliviipaleiden ja rosmariininlehtien kanssa.
Sekoita mangochutney, barbeque-kastike, lihafondi ja vesi keskenään ja kaada lihojen päälle niin, että ne juuri ja juuri peittyvät.
Kypsennä ainakin kaksi tuntia uunissa. Tarkista välillä, ettei liha kuivu. Voit tarvittaessa lisätä hiukan vettä. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja uunijuuresten kanssa. Lihan paistoliemestä saa myös herkullisen kastikkeen suurastumalla ja lisäämällä kermaa ja mausteita.
Kahviherneitä paahtamaan

En ole tähän asti ollut mikään suuri kikherneiden eli kahviherneiden ystävä. Ne ovat olleet mielestäni jotenkin jauhoisia ja mauttomia palleroita, joita ei ilman marinointia tai kunnon maustepläjäystä ole tehnyt mieli syödä. Tyttären vinkistä kokeilin kerran paahtaa kikherneitä uunissa ja jopas mieli muuttui. Hurahdin paahdettuihin kahviherneisiin kertaheitolla. Tein niitä pienen satsin sillä ajatuksella, että saan salaattiin hiukan uudenlaisia sattumia.
Salaattiin ne eivät ehtineet, kun napsin ne kaikki sellaisenaan ilman mitään lisukkeita. En ole koskaan harrastanut esimerkiksi perunalastujen syömistä, mutta niiden ystäville paahdetuissa kikherneissä on oiva vaihtoehto. Ja sata kertaa terveellisempi.
Ei muuta kuin kahviherneitä maustamaan ja paahtamaan. Mausteita voi laittaa oman maun mukaan ja vaihdellen. Itse käytän tuttuja lempimausteita: mietoja chilihiutaleita, mustapippuria ja suolaa. Yhtä hyvin sopivat yrttimausteet tai vaikkapa curry, kurkuma ja paprikajauhe. Napostelun lisäksi paahdetut kikherneet sopivat hyvin erilaisiin salaatteihin tai vaikkapa sosekeiton somistukseksi ja lisukkeeksi.
PAAHDETUT KIKHERNEET
1 tölkki (n.400 g) valmiiksi keitettyjä kikherneitä
öljyä
chilihiutaleita
mustapippuria
suolaa
Huuhtele kikherneet kylmällä vedellä siivilässä ja valuta hyvin. Painele niitä hiukan kuivemmaksi esimerkiksi talouspaperilla. Laita kulhoon, lorauta herneille tilkka öljyä, ripottele joukkoon mausteet ja sekoittele niin, että herneet maustuvat kauttaaltaan.
Levitä kikherneet leivinpaperin päälle uunipellille ja paahda 200 asteessa 15–20 minuuttia. Sekoittele välillä ja varo, etteivät pallerot pala. Anna jäähtyä ja nautiskele miten haluat.
Mamma mia, mitä lihapullia!

Jouluruuat on syöty ja ruokalistalle kaipaa jo jotain ihan muuta. Hyvää arki- ja miksei sunnuntairuokaakin ovat lihapullat, joiden reseptiä voi muokata mielin määrin. Lihapullataikinaan voi hyvin sekoittaa esimerkiksi joulusta jääneet juustonjämät. Jos sattuu olemaan esimerkiksi parmesania, voi lihapalleroihin taikoa Italian mamman makuja valmistamalla myös mehevän tomaattikastikkeen, joka maustetaan basilikalla tai lehtipersiljalla. Lihapulliin paistetaan ensin väriä pannulla, mutta loppukypsennyksen ne saavat kastikekylvyssä uunissa. Pinnalle ripaus juustoa ja loraus öljyä ja valmista on.
Parhailta nämä lihapyörykät ovat spagetin kanssa, mutta sopii niitä tarjota yhtä hyvin perunamuusinkin kera.
ITALIALAISET LIHAPULLAT
700 g hyvää jauhelihaa
1 kananmuna
2 palaa vaaleaa leipää
kermaa tai vettä
½ dl raastettua parmesan-juustoa
suolaa
mustapippuria
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa
Hienonna sipuli pieneksi ja paista samalla tavalla kuin tomaattikastikkeeseen.
Lisää loppuvaiheessa hienonnettu valkosipuli ja paista hetki lisää.
Anna sipuleiden jäähtyä hetki.
Kaada korppujauhot tai leipäpalat kulhoon. Minulla oli itsetehtyjä korppujauhoja jotka olin tehnyt murskaamalla kuivattua vaaleeta leipää. Lorauta päälle maitoa sen verran, että peittyvät. Anna turvota pari minuuttia. Purista liika maito korppujauhoista/leivästä.
Laita kulhoon, jauheliha, turvotetut korppujauhot, kananmuna, parmesanraaste, paistetut sipulit, hienonnetut basilikanlehdet, suolaa ja mustaapippuria.
Sekoita tasaiseksi massaksi, mutta älä vaivaa liikaa, lihapullista tulee helposti liian kovia.
Muotoile 10 isohkoa lihapullaa taikinasta.
Kuumenna reilusti öljyä pannulla ja paista lihapullia 5 kerrallaan joka puolelta kauniin paahtuneen ruskeiksi. Lihapullien ei ole tarkoitus kypsyä kokonaan sisältä tässä vaiheessam joten ota kaunis paistopinta lihapulliin.
Kun lihapullat on paistettu kaada tomaattikastike uunivuokaan ja lihapullat sen päälle. Paina lihapullia hieman tomaattikastikkeeseen ja riputtele pinnalle lisää parmesanraastetta. Paista 200 asteisessa uunissa 10-15 minuuttia. Keitä pasta sillä välin valmiiksi.
TOMAATTIKASTIKE
800g tomaattimurskaa
1 sipuli
3 valkosipulin kynttä
2 tl fariinisokeria
3 rkl punaviinietikkaa
suolaa
mustapippuria
ripaus kuivattua oreganoa tai pizzamaustetta
basilikan lehtiä hienonnettuna
oliiviöljyä
Leikkaa sipuli ja valkosipuli hienoksi silpuksi. Kuullota pannulla reilussa öljyssä öljyä pannulla ja lisää sipulit mukaan kun öljy on kuumennut. Lisää ½ tl suolaa sipulin kanssa pannulle. SIpulin lisääminen täsäs vaiheessa laittaa sipulin itkemään ja tuo sipulin luontaisen makeuden esiin paistettaessa.
Paistele sipuleita keskilämmöllä rauhassa kunnes sipulit ovat pehmeitä ja läpikuultavia. Tässä menee aikaa n. 5-7 minuuttia.
Kaada tomaattimurska kattilaan ja lisää joukkoon sipulit.
Kalapullapäivä

Taas tuli tehtyä kalaruokaa, tällä kertaa ahvenfileistä. Yleensä paistan ahvenfileet rapeiksi voissa ja maustan pelkästään suolalla ja ripauksella valkopippuria. Ahven on niin hyvä kala, ettei sitä kannata liialla sörssäämisellä ja mausteilla pilata.
Vaihtelun vuoksi tein ahvenfileistä kalapyöryköitä – tai kalapullia, niin kuin meillä sanotaan. Kielen veivät mennessään nekin. Annoksen kruunasi itse tehty majoneesi, johon antoivat makua sitruuna, sardelli, valkosipuli ja persilja.
Kaikki eivät tunne sardellia, joten kerrottakoon, että se on sillinsukuinen pikkuinen kala, joka elää muun muassa Välimeressä. Englanniksi sardelli on anchovy. Sanan voisi kuvitella viittaavan anjovikseen, mutta sillä ei ole mitään tekemistä tuntemamme anjoviksen kanssa, joka on kilohailista valmistettu maustekalasäilyke.
Sardelleja myydään pienessä lasipurkissa öljyyn säilöttyinä. Purkki on aika tyyris, mutta muuta-masta fileestä tulee jo reilusti makua. Kannattaa siis joskus ostaa purkillinen ja kokeilla esimerkiksi pizzan tai majoneesiin mausteena.
AHVENPULLAT
n. 700 g ahvenfileitä (tai muuta vaaleaa kalaa)
1 sipuli tai pätkä purjoa pieneksi pilkottuna
2 tl suolaa
valkopippuria
sitruunan raastettu kuori
pari palaa vaaleaa leipää
1 dl kermaa
1 muna
voita ja öljyä paistamiseen
Poista leipäviipaleista kuoret, murenna ne kulhoon, kaada kerma päälle, jotta leipä pehmenee.
Raasta hyvin pestystä sitruunasta kuori. Kuullota sipuli- tai purjosilppu pannulla voissa ja anna jäähtyä.
Leikkaa kalafileet muutamaan osaan ja nosta monitoimikoneen kulhoon. Lisää suola, valkopippuri ja sitruunankuori ja jauha kala hienoksi massaksi. Lisää joukkoon sipuli, leipä-kerma -seos ja kanamuna ja pyöräytä massaa koneessa vielä muutaman kerran.
Paista pieni pala pyörykkämassaa ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa mausteita.
Pyörittele haluamasi kokoisia kalapyöryköitä tai tee kalamassasta pihvejä. Sulata paistinpannulla nokare voita ja lisää tilkka öljyä ja paista pyörykät kypsiksi.
Tarjoa sitruunaisen majoneesin ja vaikka uunissa paistettujen lohkoperunoiden kanssa.
MAJONEESI
3 keltuaista
2 rkl sitruunamehua
2 tl dijonsinappia
2 sardellifileetä (jos sattuu olemaan)
1-2 valkosipulin kynttä
ripaus suolaa
1,5 dl öljyä
3 rkl silputtua persiljaa
Laita keltuaiset, sitruunamehu, murskatut valkosipulinkynnet ja mausteet korkeareunaiseen kulhoon ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää öljyä vähitellen sekoittimen käydessä, kunnes seos muuttuu paksuksi. Lisää joukkoon hienoksi silputtu persilja.

KIRJOITTAJA

Tagit
RESEPTIT

ARKISTO
- kesäkuu 2025 (2)
- toukokuu 2025 (1)
- huhtikuu 2025 (1)
- maaliskuu 2025 (1)
- helmikuu 2025 (1)
- tammikuu 2025 (1)
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
