Tag Archives: porkkana
Lue koko artikkeli...Kaalia ja kebabia
Hyvät reseptit syntyvät usein sattumalta, esimerkiksi silloin, kun jääkaapissa ei ole ruuan raaka-aineiksi juuri muuta kuin puolikas keräkaali, muutama porkkana ja kokeilumielessä ostettu rasia valmiita kebab-lastuja. Onneksi kotoa löytyy aina myös erilaisia mausteita ja maustekastikkeita. Edellä mainituista raaka-aineista sai alkunsa …
Palsternakkaa ja appelsiinin aromia
Kevätaurinkoa ei ihan vielä näy, mutta mieli on jo kevyempi, kun talvi alkaa taittua ja valon määrä lisääntyy. Se näkyy myös ruokalistalla; jouluherkut on syöty ja ainakin itse kaipaan lautaselle enemmän vihanneksia sekä muuta kevyttä ja raikasta ruokaa. Onneksi saatavilla …
Hyvät kumppanit porkkana ja riisi
PORKKANARISOTTO2-3 porkkanaa 1 sipuli 3 valkosipulinkynttä 2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä 3 dl risottoriisiä 2 dl kuivaa valkoviiniä 6 dl vettä 1 kasvisliemikuutio Viimeistelyyn1 prk mascarpone-juustoa1 prk ranskankermaa (200 g)50–100 g parmesaania raastettunamustapippuriasuolaa (tarvittaessa) Lisäksi 1-2 viipaletta vuohenjuustoa/annos voita paistamiseen …
Rouskuvaa ja maistuvaa
Sitä saa, mitä otsikossa luvataan, kun tekee uudesta kaalista coleslaw-salaattia. Se on ollut meillä yksi kesän suosikkisalaateista. Parhaimmillaan alkukesästä, kun sitä saattoi valmistaa kesäkaalista, mutta onnistuu mainiosti edelleen. Coleslaw-reseptejä on monenlaisia, minun versiossani lisämakua antavat sinihomejuusto ja Di-jon-sinappi, joiden voimakkaita …
Paljon porkkanaa, vähän tyrniä
Olen enemmän pullaihminen kuin kakkuihminen, mutta joskus kuitenkin iskee kakunhimo. Siihen on yleensä kaksi lääkettä, joko porkkanakakku tai tiramisu. Tiramisua teen yleensä silloin, kun on jotakin aihetta juhlaan tai tulee vieraita. Porkkanakakkua taas voi tehdä milloin vaan, mutta minulle se …
Mehevää ja maukasta
Makkara ei ole suosikkiruokaani, enkä ole ollut hapankaalistakaan oikein innostunut, vaikka tiedän sen olevan hyvin terveellistä. Viime syksynä jouduin hiukan tarkistamaan mielipiteitäni, kun sain Viron-tuliaisena purkillisen hapankaalia. Maistelin sitä ensin suoraan purkista sellaisenaan ja se olikin paljon lempeämmän makuista kuin …
Paluu arkeen
Miten nopeasti kesä menikään! Kaikki hyvät aikomukseni siitä, että kirjoittelisin Pilkkumia useammin ja säännöllisesti, hupenivat jonnekin helteeseen. Ruokaa tietysti tein, mutta kaikkein kuumimpina päivinä en jaksanut seisoa hellan ääressä. Parhaiten maistuivat salaatit ja muut kevyet ruuat, joten kovin paljon en …
Perinteisiä makuja, uusia kokeiluja
Jouluun on aikaa enää muutama viikko, joten väkisinkin ajatukset askartelevat jo tulevan juhlan ruokatarjoilussa. Vaikka olen aika kokeilunhaluinen kotikokki, joulun perinteisiä ruokia ei ole helppo jättää tekemättä. En tosin yleensä syö jouluruokaa ennen aattoa, joten esimerkiksi tutut laatikot maistuvat silloin …
Syksyn satoa purkkiin
Kotimaiset juurekset ovat ihan liian aliarvostettuja. Näin sadonkorjuuaikaan porkkanat, punajuuret, palsternakat ja lantut ovat parhaimmillaan, joten nyt niitä kannattaa käyttää monipuolisesti. Aika usein niitä nimittäin käytetään vain tietyllä tavalla: porkkanoita keitettyinä ja porkkanalaatikossa, punajuuria etikkasäilykkeinä, palsternakkaa keitoissa ja lanttuja kuutioina …
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
Jos rakastat kaalia ja sinihomejuustoa, rakastat tätä piirakkaa
Suolaiset piirakat ovat todellisia monitoimiruokia. Niistä saa hyvän lounaan, välipa-lan tai iltapalan, ja niillä muonittaa kätevästi vaikka ison talkooporukan. Yksi sadonkorjuuajan parhaista piirakoista on tämä kaalipiirakka, joka on täynnä makua. Rapeaksi paistettu pekoni ja sinihomejuusto tuovat piirakkaan suolaisuutta, kaaliruokien tuttu …