Tag Archives: salaatti
Lue koko artikkeli...Fenkolista vaihtelua salaattiin
Eräänä päivänä kaupassa kassarouva siirteli ostoksiani hihnalla eteenpäin ja nähdessään fenkolin, hän totesi huomanneensa, että ostan niitä usein. ”En tiedä ketään muuta, joka ostaisi näitä näin paljon”. Havahduin siihen, että toden totta, melkein joka kauppareissulla ostoskorissa on myös fenkoleita. Niistä …
Värikästä syksyä lautasella
Syksy on kaunis ja värikäs sekä luonnossa että lautasella. Olettekos huomanneet, että samoja sävyjä kuin syksyisessä metsässä ja maastossa on myös tämän sesongin vihanneksissa ja juureksissa, esimerkiksi oransseissa ja keltaisissa kurpitsoissa. Innostuin syys- ja talvikurpitsoista muutama vuosi sitten. Niiden maku …
Pikkuruokaa uuteen vuoteen
Joulun herkkuja notkuvan ruokapöydän jälkeen uutta vuotta voi juhlistaa vähän yksinkertaisemmin rakentamalla tarjoilun erilaisista pikkuannoksista. Joulusta jää yleensä monenlaisia raaka-aineita, joita voi käyttää vielä uudenvuoden tarjoilussakin. Esimerkiksi saaristolaislimpun loput voi pyöritellä voileipäkakkutikkareiksi. Ne ovat muutenkin hauska vaihtoehto suolaiselle piirakalle tai …
Herkullista, helppoa vappuruokaa
Viikonloppuna juhlitaan vappua, joka on yksi kevään ruokajuhlista. Luvassa ovat perunasalaatin, sillin ja kuohujuoman kekkerit. Paitsi ettei meillä syödä perunasalaattia. Vappupöytään sopii mielestäni kyllä hyvin jokin ruokaisa salaatti, jonka tällä kertaa tein couscous-pohjaan. Se käy myös piknik-evääksi, jos joku semmoista …
Kahviherneitä paahtamaan
En ole tähän asti ollut mikään suuri kikherneiden eli kahviherneiden ystävä. Ne ovat olleet mielestäni jotenkin jauhoisia ja mauttomia palleroita, joita ei ilman marinointia tai kunnon maustepläjäystä ole tehnyt mieli syödä. Tyttären vinkistä kokeilin kerran paahtaa kikherneitä uunissa ja jopas mieli …
Satokauden uusi suosikki
Hupsista miten aika rientää. Heinäkuussa suunnittelin, että kesäloman aikana päivitän ahkerasti Pilkkumiin uusia reseptejä, kun on enemmän aikaa kokkaamiseen. Vaan mitä vielä! Loman alku oli yhtä viipotusta sinne ja tänne, joten kotikeittiössä ei tullut kovin montaa ateriaa syötyä. Inspiraatiosta ei …
Rapeaa ja raikasta fenkolista
Mikään ei ole ruoanlaitossa hauskempaa kuin uuden ”tuttavuuden” löytyminen. Usein uutuuksista tulee pitkäksi aikaa suosikkeja. Muistan hyvin ajan, jolloin kotikylän kaupoista ei vielä saanut aurinkokuivattuja tomaatteja. Se tuntuu nyt uskomattomalta, mutta semmoinenkin aika tosiaan oli. Rahtasin silloin purkkikaupalla tomaatteja kotiin aina …
Kukkakaalista muutakin kuin gratiinia
Takana on ihana kesä, jonka lämpö ja kosteus kasvattivat runsasta satoa. Kasvisten ystävältä ei hyvän ruoan raaka-aineita ole puuttunut. Pikemminkin on ollut valinnanvaikeus, mistä aterian milloinkin kokkaisi. Aika usein tulee tehtyä samoista vihanneksista samoja asioita, esimerkiksi kukkakaalista gratiinia. Joskus kannattaa …
KIRJOITTAJA
Tagit
RESEPTIT
ARKISTO
- joulukuu 2024 (1)
- marraskuu 2024 (2)
- lokakuu 2024 (2)
- syyskuu 2024 (2)
- elokuu 2024 (2)
- heinäkuu 2024 (2)
- kesäkuu 2024 (2)
- toukokuu 2024 (2)
- huhtikuu 2024 (2)
- maaliskuu 2024 (2)
- helmikuu 2024 (1)
- tammikuu 2024 (1)
- joulukuu 2023 (4)
- lokakuu 2023 (1)
- syyskuu 2023 (2)
- heinäkuu 2023 (1)
- kesäkuu 2023 (3)
- toukokuu 2023 (2)
- huhtikuu 2023 (1)
- maaliskuu 2023 (1)
- helmikuu 2023 (1)
- tammikuu 2023 (1)
- joulukuu 2022 (2)
- marraskuu 2022 (1)
- syyskuu 2022 (1)
- helmikuu 2022 (1)
- marraskuu 2021 (3)
- lokakuu 2021 (1)
- elokuu 2021 (1)
- huhtikuu 2021 (1)
- maaliskuu 2021 (1)
- marraskuu 2020 (4)
- syyskuu 2020 (2)
- elokuu 2020 (3)
- huhtikuu 2020 (2)
- maaliskuu 2020 (1)
- helmikuu 2020 (1)
- joulukuu 2019 (1)
- syyskuu 2019 (1)
- elokuu 2019 (1)
- maaliskuu 2019 (1)
- joulukuu 2018 (2)
- marraskuu 2018 (3)
- lokakuu 2018 (2)
- syyskuu 2018 (2)
- heinäkuu 2018 (2)
- kesäkuu 2018 (2)
- huhtikuu 2018 (2)
- maaliskuu 2018 (1)
- helmikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (5)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (4)
- elokuu 2017 (4)
- kesäkuu 2017 (5)
- maaliskuu 2017 (1)
- helmikuu 2017 (1)
- marraskuu 2016 (4)
- syyskuu 2016 (1)
- elokuu 2016 (1)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (1)
- huhtikuu 2016 (3)
- maaliskuu 2016 (2)
- helmikuu 2016 (1)
- tammikuu 2016 (2)
- lokakuu 2015 (1)
- syyskuu 2015 (1)
- heinäkuu 2015 (1)
- kesäkuu 2015 (1)
- toukokuu 2015 (1)
- huhtikuu 2015 (1)
- maaliskuu 2015 (2)
- tammikuu 2015 (2)
- joulukuu 2014 (1)
- marraskuu 2014 (1)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (1)
- huhtikuu 2014 (1)
- maaliskuu 2014 (2)
- tammikuu 2014 (2)
- joulukuu 2013 (1)
- marraskuu 2013 (1)
- lokakuu 2013 (1)
- syyskuu 2013 (1)
- elokuu 2013 (1)
- heinäkuu 2013 (1)
- kesäkuu 2013 (2)
- toukokuu 2013 (1)
- huhtikuu 2013 (2)
- helmikuu 2013 (1)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (1)
- marraskuu 2012 (1)
- lokakuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (1)
- heinäkuu 2012 (1)
- kesäkuu 2012 (1)
- huhtikuu 2012 (3)
- maaliskuu 2012 (4)
- tammikuu 2012 (1)
- marraskuu 2011 (1)
- lokakuu 2011 (3)
- syyskuu 2011 (1)
- heinäkuu 2011 (1)
- kesäkuu 2011 (2)
- toukokuu 2011 (1)
- huhtikuu 2011 (1)
- maaliskuu 2011 (1)
- helmikuu 2011 (2)
- marraskuu 2010 (1)
- lokakuu 2010 (2)
- syyskuu 2010 (2)
- elokuu 2010 (1)
- heinäkuu 2010 (1)
- kesäkuu 2010 (2)
- huhtikuu 2010 (2)
- tammikuu 2010 (1)
Raikasta salaattia joulupöytään
Joulun ruokapöytä on yleensä täynnä aika raskaita ruokia ja ainakin itse kaipaan niiden rinnalle myös jotain kevyempää ja raikasta. Ruokalistalla on joulunakin oltava jotakin vihreää ja rapeaa, ja oma valintani on tällä kertaa tämä omenainen salaatti, jota olen syksyn mittaan …