6/02/2023

Minestronea broilerista ja pastajyvistä

Kun selaa ruokalehtiä, netin ruokablogeja ja -sivustoja, joilla esitellään pikaisia arkiruokia, tarjolla on aikamoinen määrä erilaisia pastareseptejä Pasta eri muodoissaan on hitti varsinkin lapsiperheissä, mutta pastakattila porisee kyllä usein myös kiireisten aikuisten keittiössä.

Pastaa on tarjolla jos jonkinlaista, ja minä olen nyt vallan ihastunut jyväpastaan, joka nimensä mukaisesti muistuttaa riisinjyvää. Kreikassa jyväpastaa nimitetään orzoksi, italialaisessa keittiössä se on risoni. Kreikkalaisessa keittiössä siitä valmistetaan usein uuniruokia, mutta olen käyttänyt sitä myös salaateissa ja keitoissa.

Jyväpasta sopii hyvin esimerkiksi minestrone-tyyppiseen keittoon, jota tein tällä kertaa broilerista. Kun keittoa tekee ison kattilallisen, siitä riittää useammaksi päiväksi, ja tämä on yksi niistä keitoista, jotka vain paranevat uudelleen lämmitettäessä.

BROILERIMINESTRONE
400 g maustamattomia broilerinsuikaleita
1 rkl currytahnaa tai 2 tl curryjauhetta
2 rkl tomaattipyreetä
1/2 tl suolaa
2 porkkanaa
2 lehtisellerin vartta
pätkä purjoa
3 valkosipulinkynttä
pätkä purjoa
1 tlk tomaattimurskaa
1 l vettä
2 rkl kanafondia tai 1 liemikuutio
1,5 dl (n. 150 g) jyväpastaa, rakettispagettia tai pätkittyä spagettia
1 tlk /380 g) isoja, valkoisia papuja
1 ps pakasteherneitä
persiljaa

Kaada kasariin öljyä, lisää currytahna ja paprikajauhe ja anna mausteiden hiukan lämmetä. Lisää broilerisuikaleet pannulle, pyörittele hyvin mausteissa ja paista kypsäksi. Lisää pannulle vähän öljyä sekä kuoritut ja pilkotut vihannekset ja anna niiden paistua hetki.
Kaada joukkoon tomaattimurska, tomaattisose ja vesi, lisää kanafondi tai liemikuutio ja anna kiehua hetki.
Lisää jyväpasta ja keitä, kunnes se on kypsää. Lisää vielä viimeiseksi valkoiset pavut, pakasteherneet ja persiljasilppu. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa suolaa.
Lisukkeeksi ei tarvita kuin hyvää leipää.

17/01/2023

Palsternakkaa ja appelsiinin aromia

Kevätaurinkoa ei ihan vielä näy, mutta mieli on jo kevyempi, kun talvi alkaa taittua ja valon määrä lisääntyy. Se näkyy myös ruokalistalla; jouluherkut on syöty ja ainakin itse kaipaan lautaselle enemmän vihanneksia sekä muuta kevyttä ja raikasta ruokaa.

Onneksi saatavilla on esimerkiksi hyviä, kotimaisia juureksia, joista voi tehdä vaikkapa erilaisia sosekeittoja. Hyvä sosekeiton raaka-aine on palsternakka, mieto, makeahko juures, josta syntyy lempeänmakuinen keitto.

Peruna tuo keittoon hiukan täyteläisyyttä ja porkkana väriä, sillä pelkästä palsternakasta syntyy aika kalpea keitto. Hyvän loppusilauksen sopalle antaa appelsiinin raikas aromi.

Lisukkeeksi tarvitaan vain pari palaa hyvää leipää ja yksinkertainen, kevyt ja herkullinen ateria on valmis.

PALSTERNAKKASOSEKEITTO
2 isoa palsternakkaa ( n. 500g)
2 pientä porkkanaa
2 jauhoista perunaa
1 sipuli
paprikajauhetta
suolaa
1 appelsiini
7 dl vettä
2 dl kaurakermaa tai ruokakermaa
1 kasvisliemikuutio tai 2 rkl kasvisfondia
(suolaa)
öljyä tai voita
persiljaa
auringonkukan siemeniä

Kuori ja pilko juurekset ja sipuli. Pese appelsiini ja raasta siitä kuori.
Laita kasvikset kattilaan, ripottele päälle paprikajauhoa ja paahda, kunnes ne saavat hiukan väriä.
Lisää vesi ja liemikuutio ja keitä kasvikset kypsiksi. Soseuta keitto ja lisää siihen kaurakerma. Mausta keitto appelsiininkuorella ja -mehulla ja tarvittaessa suolalla.
Koristele keitto tarjottaessa persiljasilpulla, auringonkukan siemenillä ja ripauksella paprikajauhoa.

21/12/2022

Raikasta salaattia joulupöytään

Joulun ruokapöytä on yleensä täynnä aika raskaita ruokia ja ainakin itse kaipaan niiden rinnalle myös jotain kevyempää ja raikasta. Ruokalistalla on joulunakin oltava jotakin vihreää ja rapeaa, ja oma valintani on tällä kertaa tämä omenainen salaatti, jota olen syksyn mittaan aina välillä tehnyt.
Kaupoissa on nyt saatavilla hyviä ahvenanmaalaisia, siis kotimaisia omenoita, jotka sopivat salaattiin mainiosti.
Mukavaa rapeutta salaatti saa myös fenkolista, jonka sijaan sopii vaikka kurkku ellei pidä fenkolista. Suosittelen kuitenkin edes maistamaan, sillä fenkoli on talvella mitä mainioin salaatin raaka-aine.
Salaatin maustavat punasipuli, pekaanipähkinät ja sinihomejuusto, jonka voi yhtä hyvin vaihtaa fetaan. Viimeisen silauksen antaa karkeasta sinapista tehty makeankirpeä salaatinkastike.

OMENAINEN SALAATTI
Salaattisekoitusta tai ruukku tummalehtistä salaattia
2-3 omenaa
1 rkl voita omenoiden paistamiseen.
1 pieni fenkoli
1 pieni punasipuli
sinihomejuustoa
pekaanipähkinöitä

Kastike:
1 tl karkeaa Dijon-sinappia
1 tl juoksevaa hunajaa
2rkl valkoista balsamiiviinietikkaa
3 rkl oliivi- tai rypisöljyä
mustapippuria

Sekoita sinappi, hunaja ja balsamiviinietikka keskenään. Lisää joukkoon öljy voimakkaasti sekoittaen. Mausta ripauksella mustapippuria.
Pese omenat ja leikkaa ne lohkoiksi. Kotimaisia omenoita ei tarvitse kuoria.
Laita paistinpannulle ruokalusikallinen voita ja paahda omenalohkoja siinä hetki. Varo kuitenkin paistamasta liikaa, tarkoitus ei ole kypsentää omenaa, vaan saada omppulohkoihin hiukan paahteinen pinta.

Levitä salaattisekoitus tai salaatinlehdet tarjoiluvadille. Viipaloi fenkoli ja punasipuli ohuiksi viipaleiksi. Asettele omenalohkot, fenkoli ja punasipuli salaatin päälle.

Ripottele salaattiin sinihomejuustomuruja tai paloiksi leikattua sinihomejuustoa sekä pekaanipähkinöitä.
Valuta kastike salaatin päälle vähän ennen tarjoilua.

5/12/2022

Pipariperinteitä

Monessa perheessä joulualusperinteisiin kuuluu piparien leipominen itsenäisyyspäivän tienoilla. Niin tehtiin omassa lapsuudenkodissani, ja myös omassa perheessäni, kun lapset olivat pieniä; leivottiin pipareita ja laulettiin joululauluja.

Kun tyttäret muuttivat pois kotoa, piparien leipominen jäi. Lastenlapsia varten olen vuosien varrella muutaman kerran ryhtynyt piparitalkoisiin ja leiponut valmiista taikinasta tonttuja, kuusia, perhosia ja sydämiä.

Moni leipoo piparinsa perinteisellä Paraisten piparkakut -reseptillä, mutta oma suosikkini on Kodin Kuvalehden piparikilpailun voittajaresepti Päivin parhaat piparit

Resepti  on peräisin vuodelta 1996 ja se on tuolloin Keikyässä asuneen Päivi Laineen käsialaa. Herkullisen maun salaisuus on kaakaojuomajauheessa, joka antaa taikinaan mukavan vivahteen, muttei silti tee pipareista liian suklaisia.

Hauska idea on myös pipareiden pinnalle ripoteltava kidesokeri, josta syntyy kaunis kimallus.

PÄIVIN PARHAAT PIPARIT
250 g voita ( tai leivontamargariinia)
200 g (reilut 2 dl) sokeria
1½ dl siirappia
2 tl neilikkaa
2 tl kanelia
1 ½ tl inkivääriä
1 tl pomeranssikuorta
½ dl kaakaojuomajauhetta
2 munaa
3 tl soodaa
1 tl suolaa
500 g (noin 8 dl) vehnäjauhoja

Mittaa kattilaan rasva, sokeri, siirappi mausteet ja kaakaojuomajauhe, Kiehauta, anna jäähtyä ja vatkaa vaahdoksi.
Lisää mukaan munat yksitellen seosta reippaasti vatkaten.
Sekoita sooda ja suola jauhoihin. Lisää jauhot taikinaan varovasti seikoitellen. Anna taikinan rauhoittua jääkaapissa yön yli.
Kauli taikina ohueksi. Ripottele taikinan pinnalle ohut tasainen kerros kidesokeria ennen kaulin-nan loppua.
Ota muotilla taikinasta isohkoja piparkakkuja ja paista 180 asteessa noin 6 minuuttia. Kidesokeri antaa pipareille kauniin, kimaltavan pinnan.

27/11/2022

Ylikypsät banaanit kakkuun

En pysty syömään liian kypsiä banaaneja, ne ovat aivan liian makeita. Samasta syystä en ole ollut erityisemmin myöskään banaanikakun ystävä.

Parhaita banaanit ovat juuri ja juuri kypsinä. Silti hedelmävadilta löytyy tämä tästä pari banaania, joiden kuoret ovat jo alkaneet mustua. Yleensä käytän ylikypsät banaanit smoothieen, mutta nyt päätin antaa banaanikakulle mahdollisuuden.

Lopputulos ei ollut hassumpi. Kakku on helppo tehdä, kun ei tarvitse muuta kuin sekoittaa ainekset keskenään. Aineksia voi myös muunnella; ellei ole muscovado- tai fariinisokeria, taikinaan voi laittaa tavallista kidesokeria. Myösään spelttijauhot eivät ole välttämättömyys, kaikki jauhot voivat hyvin olla vehnäjauhoja, minä vaan satun pitämään speltin pähkinäisestä mausta.

MEHEVÄ BANAANIKAKKU
2 ylikypsää banaania
2 kananmunaa
1 appelsiinin raastettu kuori
½ dl appelsiinimehua
½ dl kaurakermaa
1 dl muscovado- tai fariinisokeria
100 g sulattettua voita
2 dl spelttijauhoja
1 dl vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa
2tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
pekaanipähkinöitä

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Voitele ja jauhota rengaskakkuvuoka korppujauhoilla ja asettele vuoan pohjalle pekaanipähkinöitä.
Hienonna banaanit haarukalla soseeksi. Raasta appelsiinista kuori ja purista mehu.

Sekoita banaanisoseen joukkoon kananmunat, appelsiinikuori- ja mehu, sokeri ja kaurakerma sekä sulatettu voi.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, kardemumma ja suola. Sekoita jauhoseos nuolijalla banaaniseokseen.
Kaada taikina kakkuvuokaan ja paista kakkua noin 45 minuuttia.
Ota kakku uunista ja kumoa jäähtyneenä tarjoiluvadille. Ripottele päälle tomusokeria.

14/09/2022

Tomaatti-kalapiirakka

Aurinkoinen kesä kypsytti tänä vuonna superhyviä tomaatteja, joita on tullut syötyä monessa muodossa. Kypsät, makeat tomaatit ovat olleet parhaita ihan sellaisenaan, mutta pidän kovasti myös uunin kypsyttämistä tomaateista. Esimerkiksi suolaisessa piirakassa tomaatit makeutuvat entisestään.

Tässä reseptissä yhdistin tomaatteihin luonnonkalaa, joka on meillä jo kauan sitten syrjäyttänyt tonnikalan. Kotimainen, rypsiöljyyn säilötty järvikala on maukasta. Se sopii monenlaisiin ruokiin, ja on myös ekologisempi valinta kuin kaukaa tuotu tonnikala.

Piirakan voi toki tehdä myös ilman kalaa, silloin se muistuttaa enemmän klassista ranskalaista tomaattipiirakkaa. Minun piirakassani pohja tosin on vähän erilainen, oma luottopohjani, joka sopii kaikenlaisiin piiraisiin. Ranskalaisen piirakan tapaan tässäkin on kirpakkaa sinappia, joka on hyvä vastapari makeille tomaateille. Täytteen mehevöittää voimakkaan makuisesta juustosta tehty raaste.

TOMAATTI-KALAPIIRAKKA
Pohja
1 dl maitoa
1/4 tl suolaa
25 g sulatettua voita
1 dl spelttijauhoja
1,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita jauhot ja leivinjauhe.
Sulata voi.
Lämmitä maitoa hieman, ja sekoita siihen voisula. Jos maito on jääkaappikylmää, voisula jähmettyy paakuiksi.
Sekoita maito-voiseos jauhoihin niin, että saat tasaisen taikinan.

Täyte
2-3 rkl dijon-sinappia
1 prk luonnonkalasäilykettä
1 pieni sipuli
100 g voimakasta juustoraastetta
3-4 tomaattia
tuoretta tai kuivattua timjamia
mustapippuria

Viipaloi tomaatit ja sipuli ohuiksi viipaleiksi.
Painele piirakkataikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Levitä taikinapohjalle sinappi ja sen päälle luonnonkala.
Asettele kalatäytteen päälle sipuliviipaleet ja ripottele niiden päälle juustoraaste.
Lado päällimmäiseksi tomaattiviipaleet niin, etteivät ne mene päällekkäin. Riivi tomaattien päälle timjaminlehtiä ja rouhi vähän mustapippuria.
Paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
Nauti sellaisenaan tai hyvän salaatin kanssa.


17/02/2022

Rapeaa röstiä perunasta

Meillä keitetään aina välillä perunoita enemmän kuin yhdelle aterialle tarvitaan. Keitetyistä peru-noista saa nimittäin nopeasti jalostettua seuraavana päivänä vaikka mitä, esimerkiksi pyt-tipannua, perunasalaattia tai perunalettuja.

Viimeksi keksin kokeilla, millaista perunaröstiä keitetyistä perunoista saa aikaan. Olen joskus kauan sitten tehnyt perunaröstiä raa’ asta perunasta, mutta se ei onnistunut kovin hyvin. Liekö vika kärsimättömässä luonteessani vai jossain muussa, mutta ohjeen mukaisesta paistoajasta huolimatta rösti ei kypsynyt kunnolla.

Valmiiksi keitetyistä perunoista sen sijaan syntyi mainio rösti, joka paistui kullanruskeaksi ja rapeaksi valurautapannussa uunissa.
Söimme sen kanssa lohta, mutta minulle juustoraasteella ja kevätsipulilla maustettu perunakakku maistuisi yhtä hyvin piparjuuritahnalla maustetun ranskankerman ja kevätsipulin kanssa.

PERUNARÖSTI
6-8 keitettyä perunaa
100 g voimakkaanmakuista juustoraastetta
1 kananmuna
kevätsipulia tai purjoa
suolaa
mustapippuria

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Kuori perunat ja raasta ne karkeaksi raasteeksi. Leikkaa kevätsipuli tai purjo hienoksi silpuksi ja sekoita perunaraasteen joukkoon juustoraasteen kanssa.
Lisää kananmuna, suola ja mustapippuri ja sekoita hyvin.
Voitele valurautapannu öljyllä tai voilla ja painele perunaseos tiiviisti pannuun. Ripottele päälle vielä hiukan juustoraastetta.

Laita paistinpannu uuniin ja paista röstiä, kunnes sen pohja on rapea ja pinta saanut kauniin kullanruskean värin.
Tarjoa esimerkiksi paistetun tai kylmäsavulohen sekä piparjuuritahnalla maustetun ranskankerman ja kevätsipulin kanssa. Hyvin toimii ranskankerma myös ilman piparjuuritahnaa.

22/11/2021

Tuttuja makuja uudella tavalla

Tähän aikaan vuodesta virittäydytään jo jouluiseen tunnelmaan; maistellaan glögejä ja tarjotaan niiden kanssa erilaisia pikkupurtavia. Joka puolelta tulvii monenlaisia uusia reseptejä, mutta hyväksi havaittuja, tuttuja raaka-aineitakaan ei tarvitse hylätä. Esimerkiksi saaristolaisleipä kuuluu jouluun, samoin kylmäsavulohi. Niistä voi vaihteeksi rakentaa esimerkiksi pieniä voileipäleivoksia.

Leivokset voi rakentaa kahdella tavalla: joko leikkaamalla koko leivän pitkittäin ohuiksi viipaleiksi tai leikkaamalla leivästä normaalisti tavallista ohuempia, pieniä viipaleita ja kokoamalla niistä leivoksen kerrallaan. Ensimmäinen tapa on helpompi ja nopeampi. Toinen toimii hyvin esimerkiksi silloin, kuin ei halua tehdä koko leivästä leivoksia, vaan vain muutaman kappaleen.

Toinen herkullinen idea on leipoa lanttusoseesta rieskoja ja päällystää ne mieleisellään tahnalla.

VOILEIPÄLEIVOKSET
(noin 10 kpl)
1 saaristolaisleipä
150 g kylmäsavulohta
pieni pätkä purjoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl piparjuuritahnaa
1 prk ranskankermaa
ruohosipulia
tilliä
Hienonna kylmäsavulohi, mutta jätä hiukan koristelua varten.
Leikkaa purjo pieneksi silpuksi.
Sekoita tuorejuusto, piparjuuritahna ja ranskankerma keskenään ja lisää joukkoon kylmäsavulohi, purjo sekä hienonnettu ruohosipuli ja tilli.

Poista saaristolaisleivästä kanta- ja kuori ja leikkaa leipä pituussuunnassa kolmeksi tai neljäksi ohueksi viipaleeksi.
Levitä lohitäytettä alimmalle leipäviipaleelle hyvä kerros ja nosta toinen viipale sen päälle. Levitä myös sille lohitäytettä. Paina kolmas viipale päällimmäiseksi ja kääri täytetty leipä tiukasti tuorekelmuun.
Jätä osa täytteestä voileipäleivosten koristeluun.
Laita leipä jääkaappiin kevyen painon alle muutamaksi tunniksi tai jopa yön yli.
Leikkaa leipä kapeiksi viipaleiksi terävällä veitsellä.
Koristele lopulla lohitahnalla, kylmäsavulohiviipaleilla ja ruohosipulilla ja tarjoa esimerkiksi glögin tai kuohuviinin kanssa.

LANTTURIESKAT
( noin 16 kpl)
300 g lanttua
0,5 dl maitoa
1 kananmuna
1 tl suolaa
2,5 dl spelttijauhoja tai hiivaleipäjauhoja
n. 2 rkl sulatettua voita

Kuori lantut ja leikkaa pieniksi lohkoiksi. Keitä suolalla maustetussa vedessä kypsiksi. Soseuta ja anna jäähtyä hetki. Lisää soseeseen spelttijauhot ja voisula sekä maito ja kananmuna. Mausta suolalla ja sekoita hyvin. Taikina saa olla aika löysää.

Laita uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Nostele taikinasta lusikalla leivinpaperin päälle pieniä kekoja, ripottele päälle jauhoja ja painele käsin litteiksi rieskoiksi. Paista, kunnes rieskat kypsyvät ja saavat hiukan väriä.

Täyte
100 g kylmäsavuhärkäleikelettä (tai kylmäsavuporoleikkelettä)
1 omena
1 pieni punasipuli
200 g sinihometuorejuustoa
4 rkl ranskankermaa
persiljaa
mustapippuria
koristeluun rosépippureita ja tuoretta timjamia

Leikkaa kylmäsavuhärkäviipaleet pieneksi silpuksi. Kuori ja kuutioi omena ja hienonna punasipuli. Notkista tuorejuusto ranskankermalla ja sekoita kaikki aineet tasaiseksi tahnaksi. Mausta rouhitula mustapippurilla.
Laita jokaiselle rieskalle kylmäsavuhärkätahnaa ja ripottele päälle muutama rosépippuri. Koristele tuoreella timjamilla.

Punajuuritäyte
2 paahdettua (tai keitettyä) punajuurta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl ranskankermaa
2 rkl karkeaa Dijon-sinappia
1 tl hunajaa
tillisilppua

Kuori punajuuret ja paahda ne uunissa 200 asteessa tai keitä kuorineen kypsiksi. Jos keität, jäähdytä punajuuret ja kuori ne.

Leikkaa punajuurista muutama ohut viipale koristelua varten. Raasta loput hienoksi raasteeksi. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, sinappi ja hunaja. Lisää joukkoon hienonnettua tilliä.
Leikkaa esimerkiksi saaristolaisleivästä tai vaaleasta maalaisleivästä pieniä, ohuita viipaleita ja päällystä ne punajuuritahnalla. Koristele punajuuriviipaleella ja tillinoksalla.

Suolaisen jälkeen maistuu makea, esimerkiksi suklaiset muffinssit, joiden reseptin löydät täältä.

22/11/2021

Mehevää ja suklaista kahvipöytään

Olen laiska leipomaan makeita leivonnaisia, ainakin sellaisia, joissa jotakin pitää vatkata. Mieluiten teen taikinoita, joissa raaka-aineet vain sekoitetaan keskenään. Sellaisia ovat myös nämä suklaamuffinssit, vatkaamisesta ei tosin kokonaan pääse, jos haluaa kuorruttaa leivonnaiset ihanalla suklaavaahdolla.

SUKLAAMUFFINSSIT
Noin 16 muffinssia
Taikina:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1,5 dl sokeria
2 tl tl vaniljasokeria
1 tl kanelia
2 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
100 g voita
200 g kermaviiliä
2 munaa
1 dl rouhittua, tummaa suklaata

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä.
Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään isossa kulhossa.
Sekoita kermaviili ja munat keskenään toisessa kulhossa ja lisää sulatettu, hiukan jäähtynyt voi hyvin sekoittaen.
Yhdistä jauhoseos ja kermaviili-muna-voiseos keskenään.
Sekoita taikina tasaiseksi, mutta älä vaivaa liikaa.
Kääntele lopuksi suklaarouhe taikinaan nuolijalla.
Laita muffinssivuoat leivinpellille ja jaa taikina vuokiin lusikalla. Jätä hiukan kohoamisvaraa.
Paista muffinssit 175 asteessa uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.
Anna muffinssien jäähtyä hetki ja irrota ne varovasti vuoista. Kuoruuta suklaavaahdolla.

Kuorrutus:
1,5 dl suklaakermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
Vaahdota kerma, lisää tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki, jotta saat notkean, paksuhkon vaahdon. Pursota kuorrutus muffinssien päälle ja koristele ne halutessasi suklaarouheella tai ripauksella tummaa kaakaojauhetta.

2/11/2021

Värikästä salaattia viikunoista

Olen vallan ihastunut tuoreisiin viikunoihin. Joka syksy odotan, että niiden sesonki alkaa ja tummanvioletteja hedelmiä alkaa ilmestyä meidänkin kauppoihimme.

Nyt viikunat ovat taas täällä, ja onneksi kauppojen viikunat ovat olleet juuri sopivan kypsiä, sillä raakoina ne eivät maistu miltään. Kypsät ovat meheviä ja makeita ja niitä voisi syödä vaikka kuinka paljon.

Olen tehnyt viikunoista salaattia, johon olen laittanut myös toista ikisuosikkiani, tuoretta fenkolia sekä kurkkua, rapeaa pikkusalaattia ja pehmeää vuohenjuustoa. Kastike on valkoisesta balsamicosta ja oliiviöljystä sekoitettu vakiokastikkeeni.

Viikunasalaatti on hyvän leivän kanssa ihana alkupala, mutta hyvin se maistuu myös liha-, kana- ja kalaruokien lisukkeena.

Salaatti tarjoaa myös silmänruokaa, sillä viipaloidut viikunat ovat niin värikkäitä ja hieno kontrasti vaaleanvihreälle kurkulle ja fenkolille.

VIIKUNASALAATTI

1 salaattifenkoli
puolikas kurkku
4–5 viikunaa
rapeaa pikkusalaattia tai romaine-salaattia
pehmeää vuohenjuustoa

kastike:
3 rkl oliiviöljyä
3 rkl valkoista balsamicoa
1 tl hunajaa

Huuhtele vihannekset ja viikunat. Kuivaa salaatinlehdet ja jos käytät pikkusalaattia, pienimmät lehdet voi levittää sellaisenaan tarjoiluastiaan, isoja voi repiä pienemmiksi.

 Kuori kurkku, leikkaa se pitkittäin halki, poista siemenet ja leikkaa ohuiksi viipaleiksi. Viipaloi myös fenkoli ohuiksi siivuiksi ja leikkaa viikunat lohkoiksi. Paloittele vuohenjuusto.

Laita salaatinlehtien päälle kerroksittain kurkku- ja fenkoliviipaleita sekä viikunalohkoja ja vuodenjuustoa.

Sekoita kastikkeen aineet huolellisesti ja valuta salaatille juuri ennen tarjoilua.

IMG

PILKKUMI-PALSTA

Pilkkumi-ruokapalsta näki päivänvalon Lauttakylä-lehdessä maaliskuussa 2010. Pilkkumi tarkoittaa kulhoa, joten mikäs sen parempi sana kuvaamaan ruokaan liittyviä tarinoita. Nyt Pilkkumi on myös blogi, mutta jatkuu epäsäännöllisen säännöllisesti edelleen Lauttakylä-lehdessä.

KIRJOITTAJA

IMG Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella huis hais kuin tip top.

RESEPTIT

IMG

ARKISTO