Author Archives: Maikku
Kesän ihanin piirakka
Raparperipaistos on meillä aina kuulunut alkukesään. Edellisessä asuinpaikassa odotin joka kevät malttamattomana, milloin ensimmäiset raparperinvarret kasvavat niin isoiksi, että niitä voi nyppiä maasta ja ryhtyä paistoksen tekoon. Monen monta kertaa sitä tehtiinkin, ja syötiin milloin vaniljajäätelön, milloin vaniljakastikkeen kanssa. Nyt …
Arjen hyvää pikaruokaa
Punaista ja makeaa
Nyt kipin kapin kauppaan katsomaan, löytyisikö hedelmähyllystä vielä veriappelsiineja. Jos löytyy, kannattaa ostaa iso satsi ja tehdä niistä veriappelsiinihilloa. Pahoittelen, jos resepti tulee liian myöhään, mutta laittakaa talteen ensi vuotta varten ja olkaa valppaina, milloin näitä makeita, punalihaisia hedelmiä …
Uuni kesyttää juuston
Sanotaan, että yksinkertainen on kaunista. Samaa ajatusta voi hyvin soveltaa ruuanlaittoon: usein yksinkertainen on myös herkullista. Aina ei tarvita monia raaka-aineita, muutama hyvä riittää. Esimerkiksi uunissa paistettu fetajuusto ei kaipaa mitään muuta kuin ripauksen öljyä, hiukan mausteita ja hunajaa. Uunin …
”Syö enemmän kalaa!”
Joskus on hauska selata keittokirjoja ja ruokalehtiä tuntitolkulla. Suunnitella, mitä ruokaa laittaisi ja kirjoitella kauppalistoja. Sitten on niitä päivä, jolloin päivän menu ole selvillä vielä silloinkaan, kun ottaa pannuja ja patoja esille kaapista. Niin kävi juuri äskettäin, yhtenä laiskana lauantaina, …
Pikkuruokaa uuteen vuoteen
Joulun herkkuja notkuvan ruokapöydän jälkeen uutta vuotta voi juhlistaa vähän yksinkertaisemmin rakentamalla tarjoilun erilaisista pikkuannoksista. Joulusta jää yleensä monenlaisia raaka-aineita, joita voi käyttää vielä uudenvuoden tarjoilussakin. Esimerkiksi saaristolaislimpun loput voi pyöritellä voileipäkakkutikkareiksi. Ne ovat muutenkin hauska vaihtoehto suolaiselle piirakalle tai …
Kinkun sijaan kassleria
Joulu on täynnä perinteitä, jotka näkyvät myös ruokapöydässä. Loppuvuoden suurimpaan juhlaan halutaan satsata paljon ja pöytä laitetaan koreaksi. Vaikka perinteisiä ruokia valmistaisikin, voi niiden lisäksi kokeilla jotain erilaista. Jos kokonainen kinkku tuntuu liian suurelta, on jouluisista mausteista arominsa saava possunkassler …
Sametinpehmeää savulohta
Joulun ruokapöytää ei voi kuvitellakaan ilman kalaa. Lihaa voi olla vähemmänkin, mutta kalaa on oltava runsaasti monella tavalla laitettuna. Sillien ja silakoiden rinnalla maistuu vaikkapa savulohi-vuoka. Kalamassa jauhetaan hienoksi ja kun siihen lisätään vaahdotettua kermaa ja ranskanker-maa, koostumuksesta tulee ihanan …
Uunin kesyttämät sipulit
Sipuli kuuluu meillä melkeinpä ruokaan kuin ruokaan. Tai oikeastaan sipulit, sillä tavallisen kel-tasipulin lisäksi käytän paljon niin punasipulia, purjoa kuin valkosipuliakin. Usein niitä lisätään ruokiin mausteeksi, mutta yhtä lailla sipulista saa myös hyvän lämpimän lisukkeen. Uunissa sipulin kirpakkuus kesyyntyy lempeäksi makeudeksi …



Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös
italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella
huis hais kuin tip top.