Author Archives: Maikku
Kevään herkullisimmat nuput
Kaikella on aikansa, myös ruokamaailmassa. Nyt on parsan aika, sitä ei voi olla huomaamatta, sillä kaikki lehdet ovat täynnä parsareseptejä. Pakko on siis minunkin antaa omat parsavinkkini. Olen joka kevät aina uudelleen noiden vihreiden nuppujen lumoissa. Nimenomaan vihreiden, sillä en …
Kaikille sipulifaneille (ja tietysti muillekin)
Mietin eilen ruokaa laittaessani, että ilman sipulia olisi mahdoton kokata. Meillä syödään säkkikaupalla sipulia vuoden mittaan, joka lajia. Eniten tietysti tavallista keltasipulia ja valkosipulia, joita saadaan melkein koko talven tarve omasta kasvimaasta. En lainkaan ymmärrä niitä, jotka nyrpistävät nenäänsä sipulille. …
Kevättä keitossa
Kun on ihan hurahtanut ruoanlaittoon, moneen asiaan liittyy muiden muistojen lisäksi ihania ruokamuistoja. Tämä keltainen kesäkurpitsakeitto on minulle kevään keitto. Aina kun teen sitä, muistelen maaliskuista lauantaipäivää yli kymmenen vuotta sitten. Oli hyvän ystäväni syntymäpäivä ja hän oli kutsunut mökilleen …
Tyrnitahnaa ja teeleipiä
Aioin ensin laittaa otsikoksi Skonsseja ja curdia, mutta sitten ajattelin, ettei se ehkä kuulostakaan muiden mielestä yhtä hauskalta kuin minusta. Mainio sanaleikki joka tapauksessa, varsinkin, jos lisäisi perään vielä yhden sanan: brunssille. Siis Skonsseja ja curdia brunssille. Tarkoitus oli kuitenkin …
A niin kuin Alku (ja appelsiiniriisi)
Tässä sitä nyt ollaan, aloittelemassa bloggaajan taivalta. Olen tosi innoissani, vaikka toisaalta hiukan ujostuttaakin. Se on merkillistä, onhan tässä jo vuosia tottunut siihen, että oma kädenjälki on julkista ja lukijoiden arvioitavissa. Pilkkumi alkoi pari vuotta sitten Lauttakylä-lehden ruokapalstana, ja jatkuu …
Kuin pizza ilman pohjaa
Lauantai-ilta, iltapalan aika, ja kokin inspiraatio kadoksissa. Laiskottaa, varsinkin kun iltapalan ainekset unohtuivat päivällä ostoslistalta. On siis tyydyttävä siihen, mitä kaapista löytyy. Mitä syntyy keskikokoisesta kesäkurpitsasta, parista purkillisesta tomaattimakrillia, valkosipulista ja jääkaapin perällä unohtuneesta parmesan-juuston nokareesta? Ai niin, rucolaa sentään …
Pyöräytä kalasta murekepihvejä
Broileria vaihteeksi kääryleinä
Joulun jälkeen aikakauslehdet ovat olleet täynnä ruokavalion kevennysjuttuja ja laihdutusvinkkejä. Vaikkei mihinkään niistä hurahtaisikaan, raskaiden jouluruokien jälkeen on toden totta tehnyt mieli syödä jotain kevyempää. Linnunlihasta ehdoton suosikkini on kukonpoika, mutta kyllä broilerikin silloin tällöin maistuu. Broilerin ohutleikkeistä saa herkullisia …
Pyhäinpäivän keltainen piristys
Kesäkurpitsaa käyttävät jo kaikki, mutta kullankeltaiset tai aurinkoisen oranssit talvikurpitsat tunnetaan vain pikkelsin raaka-aineena. Kurpitsasta saa paljon muutakin, sillä se kypsyy nopeasti ja sopii yhtä hyvin leivonnaisiin kuin suolaisiin ruokiin. Kun kauppaan ilmestyi Tapanilan Pirjon kasvattamia oransseja kurpitsoita, oli pakko …
Samettista savunmakua paistokseen
Maa-artisokka jakaa mielipiteet. Toiset rakastavat, toiset inhoavat sen erikoista, savuun vivahtavaa makua. Maa-artisokkien käsittely vaatii hiukan vaivannäköä, sillä muhkuraisten mukuloiden kuoriminen ei ole helppoa. Vaiva kuitenkin palkitaan, sillä muhkuroista syntyy syksyn parasta herkkua. Useimmiten maa-artisokasta tehdään keittoa, mutta siitä syntyy …



Lauttakylä-lehden emerita-päätoimittaja, kokeileva kotikokki. Innostuu kotimaisesta lähiruoasta, rakastaa myös
italialaisia herkkuja. Lempimakuja sitruuna, timjami, valkosipuli ja suklaa. Kokkaa enemmän asenteella
huis hais kuin tip top.